Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Harjukylä, Hämeenkatu 48-50, Rity

Viistoilmakuva kohteesta Hämeenkatu 48-50 kevättalvella

Asemakaavan muutos

Asemakaavan muutoksella on tarkoitus muuttaa tontin käyttötarkoitus asuin- ja liikerakennusten korttelialueeksi (AL), jolle osoitetaan liiketiloja katutasoon Hämeenkadun puolelle. Tontille osoitetaan rakennusalat kahdelle kerrostalolle, joiden kerrosluvut ovat 4-5 ja 8-9. Matalampi rakennus sijoittuu Valtakäyrän varrelle ja korkeampi Hämeenkadun päätteeksi. Tontille osoitettavien kerrostalojen yhteenlaskettu asumiseen varattu kerrosala on n. 4500 m2. Tämän lisäksi tontille osoitetaan rakennusoikeutta liiketiloja ja asumiseen liittyviä yhteisiä tiloja varten. Tavoitteena on täydentää laadukkaasti Riihimäen kaupunkikeskustaa.

  • Kiinteistö Oy Riihimäen Hämeenkatu 48 on kumppaninsa T2H Rakennus Oy:n kanssa tehnyt suunnitelmia tontilla sijaitsevan rakennuksen eli ns. Rity-talon korvaamisesta uudella asuin- ja liikerakennuksella. Hanke edellyttää asemakaavan muuttamista ja tontilla sijaitsevan rakennuksen purkamista.

    Olemassa olevalle rakennukselle on myönnetty kaupungin purkulupa vuonna 2017. Kaupungin pyytämässä lausunnossa purkuhakemuksesta Museovirasto toteaa muun muassa: Rity-talo ei sijaitse valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Alkuperäisestä suunnitelmasta on toteutettu vain puolet. Rakennusta on korjattu useaan otteeseen niin, että alkuperäisiä sisätiloja ei ole juurikaan nähtävissä. Lisäksi rakennus vaatisi suuria panostuksia kunnostustoimenpiteisiin. Näin ollen Museovirasto ei vastusta haettua purkulupaa. Koska rakennus kuitenkin sijaitsee kaupunkikuvallisesti merkittävällä paikalla Hämeenkadun päätteenä, on uudisrakentamisen laatuun ja toteutukseen sekä ympäristöön sopeuttamiseen kiinnitettävä erityistä huomiota.

    Kiinteistö Oy Riihimäen Hämeenkatu 48 on hakenut asemakaavan muutosta omistamalleen tontille 694-1-9010-20. Tontin pinta-ala on 3 084 m2. Asemakaavan muutoksen kohteena olevalla tontilla on voimassa asemakaava vuodelta 1992. Liike- ja toimistorakennusten tontilla (K) on rakennusoikeutta 2 297 k-m2.

    Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 11.6.2018 hyväksyä asemakaavan muutoksen laatimisen tontille tavoitteena mm. seuraavat periaatteet:
    Tontin käyttötarkoitus muutetaan asuin- ja liikerakennusten korttelialueeksi (AL), jolle osoitetaan liiketiloja katutasoon Hämeenkadun puolelle. Tontille osoitetaan rakennusalat kahdelle kerrostalolle, joiden kerrosluvut ovat 4-5 ja 8-9. Matalampi rakennus sijoittuu Valtakäyrän varrelle ja korkeampi Hämeenkadun päätteeksi. Tontille osoitettavien kerrostalojen yhteenlaskettu asumiseen varattu kerrosala on n. 4500 m2. Tämän lisäksi tontille osoitetaan rakennusoikeutta liiketiloja ja asumiseen liittyviä yhteisiä tiloja varten. Tavoitteena on täydentää laadukkaasti Riihimäen kaupunkikeskustaa.

Asemakaavoituksen eteneminen

  • Asemakaavamuutos on tullut vireille 10.3.2019 (kuulutus Aamupostissa ja verkkosivuilla).
    Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (19.3.2019, päivitetty 17.6.2021 ja 17.8.2022)

  • Hämeenkatu 48-50 Rity asemakaavamuutoksen luonnos oli nähtävillä 11.10. – 9.11.2021 (MRA 30 §) Riihimäen kaavoituksen ilmoitustaululla osoitteessa Eteläinen Asemakatu 4 (3. krs) ja www.riihimaki.fi/asu-ja-rakenna/kaavoitus.

    Kuulutus nähtävillä olosta on julkaistu verkkosivuilla 10.10.2021.

    Asemakaavakartta, luonnos
    Asemakaavaselostus, luonnos
    Luonnosvaiheen viitesuunnitelma

    Kaavaluonnoksesta järjestettiin esittely- ja keskustelutilaisuus 19.10.2021.
    Esittely- ja keskustelutilaisuuden muistio

  • Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 17.8.2022 asettaa Hämeenkatu 48-50 Rity asemakaavamuutoksen ehdotuksen nähtäville. Ehdotus oli nähtävillä 22.08. – 27.09.2022 (MRL 65 §, MRA 27 §) Riihimäen kaavoituksen ilmoitustaululla osoitteessa Eteläinen Asemakatu 4 (3. krs) ja tällä verkkosivulla.

    Kaavaehdotusaineisto:
    Asemakaavakartta, ehdotus
    Asemakaavaselostus, ehdotus

    Havainnekuva: näkymä Valtakadulta pohjoiseen. Suunnittellut rakennukset jäävät osittain Kolmiopuiston puuston taakse lehdettömäänkin vuoden aikaan.
    Havainnekuva: näkymä Valtakadulta pohjoiseen.

     

    Havainnekuva: näkymä Valtakakadun ja Hämeenkadun risteyksestä kohti länttä. Korkeampi 7-9-kerroksinen erottuu muusta ympäristöstä selvästi. Rakennukset rajaavat katutilaa kaupunkimaisesti. rakennus
    Havainnekuva: näkymä Valtakakadun ja Hämeenkadun risteyksestä kohti länttä.

     

    Havainnekuva: näkymä Hämeenkadulta kohti etelää. Materiaaliltaan ja väritykseltään erilaiset julkisivupinnat rytmittävät kookasta rakennusta siten, että muodostuu vaikutelma pienemmästä rakennuksesta. Rakennuksen maantasokerroksessa Hämeenkadun puolella on kaupunkikuvaa elävöittävää liiketilaa.
    Havainnekuva: näkymä Hämeenkadulta kohti etelää.

     

    Havainnekuva: näkymä Hämeenkatua pitkin pohjoiseen. Rakennus muodostaa maamerkkimäisen näkypäätteen Hämeenkadulle.
    Havainnekuva: näkymä Hämeenkatua pitkin pohjoiseen.

     

  • Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 24.10.2022 esittää kaupunginvaltuustolle asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon ja tonttijaon muutoksen hyväksymistä.

    Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hämeenkatu 48-50 Rity asemakaavan muutoksen sekä tonttijaon ja tonttijaon muutoksen 12.12.2022 § 129.

    Hyväksytty kaava-aineisto:
    Hyväksytty kaavakartta määräyksineen
    Hyväksytty kaavaselostus liitteineen

  • Hämeenkatu 48-50 Rity asemakaavan muutos sekä tonttijako ja tonttijaon muutos on saanut lainvoiman 2.2.2023.

    Verkkokuulutus lainvoimaisuudesta 2.2.2023.

    Lainvoimainen kaava-aineisto:
    Lainvoimainen kaavakartta määräyksineen
    Lainvoimainen kaavaselostus liitteineen

Katso kohde karttapalvelussa Hyppää upotetun kartan yli: Katso kohde karttapalvelussa

Lisätietoja