Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kuvituskuva Metsäkorven omakotitaloista
Kuva: Riihimäen kaupunki

Tontit ja maa-alueet

Riihimäellä arki sujuu. Noin 30 000 ihmisen kotikaupunki tarjoaa viihtyisää asumista ja laadukkaita palveluja. Tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta välimatkat kaupungin sisällä ovat lyhyet, ja monipuoliset palvelut ovat käytössäsi ruuhkattomasti. Päärata ja moottoritie kiidättävät sinut kotiin alle tunnissa Tampereelta ja Helsingistä.

Luonnonläheiset pientaloalueet antavat tilaa hengittää. Tonttien koot vaihtelevat 500 neliöstä lähes puoleen hehtaariin, joten vaihtoehtoja löytyy moniin eri tarpeisiin.

Riihimäki tarjoaa täydelliset puitteet reippailuun, retkeilyyn ja rauhoittumiseen. Luontoon kaipaava löytää lukuisia virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksia. Kulttuurinnälkäiselle tarjolla on upeita konsertteja, museoita, teatteria ja tapahtumia.

Olipa asumismuotosi mikä tahansa, on Riihimäki hyvä valinta: aktiivista kaupunkiasumista lähellä luontoa, ekologista ja urbaania asuinympäristöä kaukana kiireestä!

  • Minne sinä haluaisit rakentaa oman omakotitalosi? Riihimäki on aktiivista kaupunkiasumista lähellä luontoa, kaukana kiireestä! Hyvien kulkuyhteyksien varrella, alle tunnin matkan päässä Helsingistä ja Tampereelta sijaitsevassa kaupungissa arki on sujuvaa.

    Tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta välimatkat kaupungin sisällä ovat lyhyet ja niin julkiset kuin kaupalliset palvelut ovat helposti kaikkien ulottuvilla. Luontoon kaipaava löytää lukuisia virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksia. Kulttuuria janoavalle on tarjolla konsertteja, museoita, teatteria ja tapahtumia. Alueet sijaitsevat lähellä keskustaa, palveluja ja asemanseutua.

    Tonttia voit hakea sähköisessä esittely- ja varauspalvelussa, jossa näet ajantasaisen tonttitilanteen ja tonttien kaavatiedot. Lisäksi karttapohjaisessa palvelussa voit tutustua alueen peruspalveluihin. Palvelun käyttö vaatii rekisteröitymisen. Paperisia tonttihakemuksia tai esitteitä saat noutamalla tai tilaamalla kaupungin tonttimyynnistä.

    Juppalan Juurevantieltä sekä sen yhteyteen rakennetulta uudelta Hevosenkenkä-nimiseltä kadulta tulee 10.1.2024 haettavaksi kuusi omakotitalotonttia. Alue on rauhallinen pientaloalue palveluiden ja ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Tonttien koot vaihtelevat 529–623 neliömetrin välillä. Rakennusoikeutta tonteilla on 158–187 kerrosneliötä, ja hintaluokka on 20 100–23 700 euroa.

  • Tontteja voit joko vuokrata tai ostaa. Tontit luovutetaan markkinahinnalla. Valtion lainoittamaa tuotantoa varten tontit luovutetaan asuntorahaston kulloinkin hyväksymällä enimmäishinnalla. Tonttien luovuttamisesta päättää lähtökohtaisesti maankäyttöinsinööri viranhaltijapäätöksellä.

  • Riihimäen kaupunki myy tontteja huutokaupalla. Myytävät kohteet voivat olla vaikeasti rakennettavia tontteja, joiden rakentamisessa tulee lisäkuluja tai erikoiskohteita, jotka on syytä myydä avoimella tarjouskilpailulla. Huutokaupalla saadaan markkinahinta.

    Kaupungin huutokaupattavat kohteet löytyvät Huutokaupat.com-sivustolta.

  • Riihimäen kaupunki on ottanut käyttöön sähköisen palvelun, jolla se luovuttaa tontteja sähköisesti. Palvelu mahdollistaa sähköiset tonttikaupat ja maanvuokrasopimukset.

    Perinteinen kauppa vaatii myyjältä, ostajalta ja kaupanvahvistajalta yhteisen ajan. Usein aikojen yhteensovittaminen on haastavaa. Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelun avulla sinun ei tarvitse enää sopia tapaamista kauppaa varten kaupungin edustajan kanssa, vaan voit allekirjoittaa kauppakirjan esimerkiksi kotona silloin, kun sinulle sopii. Palvelu on käytettävissä joka päivä klo 00.15–23.15. Palvelun käyttö ja sopimusten allekirjoittaminen edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla.

    Kaupanvahvistajaa ei enää tarvita. Perinteinen tapa jää myös käyttöön uuden tavan rinnalle. Tonttiasiakkaalla on mahdollisuus valita kumpaa tapaa haluaa käyttää. Valinta tehdään tehdään tonttivarauksen jälkeen, kun asiakirjoja aletaan luonnostella.

    Lue lisää: Kiinteistönvaihdannan palvelu

  • Riihimäen kaupungin tonttimyynti ylläpitää yksityisten tonttipörssiä, jonne yksityiset omistajat voivat ilmoittaa myytävistä tonteista. Voit ilmoittaa tonttipörssiin rakentamattoman omakotitontin tai asumiseen tarkoitetun rakennuspaikan, jonka haluat myydä eteenpäin.

    Voit ilmoittaa tontin tonttipörssiin lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tonttimyynti@riihimaki.fi. Ilmoitathan viestissä tonttipörssiin lisättävien tonttien osoitteet ja/tai kiinteistötunnukset. Samalla annat suostumuksesi siihen, että tonttimyynti voi luovuttaa yhteystietosi eteenpäin tontistasi kiinnostuneelle ostajalle (nimi, puhelinnumero/sähköpostiosoite).

    Lista myynnissä olevista yksityisten tonteista löydät alempaa.

    Palvelun periaatteet

    • Palvelu on maksuton.
    • Myyjä neuvottelee itse mahdollisen kauppahinnan ja kaupan.
    • Myyjä voi käyttää kiinteistövälittäjän palveluja samaan aikaan.
    • Tonttimyynti ei ilmoita/mainosta tontteja lehdissä.
    • Tonttimyynti pitää listaa ajan tasalla sitä mukaa, kun saamme tietoja tonteista.
    • Tontit poistetaan listalta, kun omistaja ilmoittaa tonttinsa myydyksi tai muusta syystä haluaa poistaa tontin yksityisten tonttipörssistä.
    • Tonttimyynti ei toimi kiinteistövälittäjänä.

    Myytävät tontit

    • 694-29-2901-2, Parmalantie 2, 11710 Riihimäki
    • 694-29-2901-3, Parmalantie 4, 11710 Riihimäki
    • 694-29-2901-1, Parmalantie 6, 11710 Riihimäki
    • 694-29-2901-4, Parmalantie 8, 11710 Riihimäki
    • 694-15-1504-2, Leankatu 5, 11130 Riihimäki
    • 694-7-27-1, Peuranpolku 25, 11120 Riihimäki
    • 694-7-27-2, Peuranpolku 23, 11120 Riihimäki
    • 694-7-27-3, Peuranpolku 21, 11120 Riihimäki
    • 694-7-27-4, Peuranpolku 19, 11120 Riihimäki
    • 694-16, Huhtimonmäki. Omistajana H.G. Paloheimo Oy
    • 694-17-1745-7,  Hännintie 7, 11710 Riihimäki
    • 694-17-1745-8,  Härkätie 10, 11710 Riihimäki
    • 694-28-2818-7, Auratie 15, 11130 Riihimäki
    • 694-28-2818-10, Auratie 9, 11130 Riihimäki
    • 694-28-2818-11, Auratie 11, 11130 Riihimäki
    • 694-28-2818-8, Karhintie 36
    •  694-28-2818-9, Karhintie 38
    • 694-17-1745-7, Hännintie 7
    • Jussilantien omakotitontit. Tontit omistaa Jugar Oy. Tonttien tiedot löytyvät Etuovesta.
    • Mustikkakaari 10, 1279 m2 rinnetontti. Rakennusoikeutta 260 kerrosneliömetriä.
    • Tyyneläntie 5 ja 9, Etuovi.com d66448. Pinta-alat 911 m2 ja 907 m2. rakennusoikeus 250 neliötä ja piharakennus 60 neliötä.
      Tyyneläntie 5. Saa rakentaa omakotitalon tai paritalon. Rekisteritunnus 28-2821-3. Lohkotaan tilasta Tyynelä, rekisteritunnus 694-405-8-452.
      Tyyneläntie 9 Rekisteritunnus 28-2821-5. Lohkotaan tilasta Tyynelä, rekisteritunnus 694-405-8-452.
    • Äkkijyrkän tontit : Erillispientalojen korttelialue, jolla ympäristö säilytetään. Kullekin tontille saa rakentaa yhden vähintään 100 kem²:n suuruisen ja enintään 300 kem²:n suuruisen yksiasuntoisen pientalon. Tontin kerrosalasta saa enintään 60 m² käyttää erillisen autotallin tai muun talousrakennuksen rakentamiseen. Tonttien pinta-alat 772,736,1007,971,1860 m2 ja rakennusoikeus tehokkuusluku 0,25 mukaan.
    • Jousikujan tontit, tulossa neljä 655 m2 kokoista tonttia. II 180 + t40.
  • Korttionmäelle Savottatielle tulee huhtikuussa 2023 haettavaksi 25 omakotitalotonttia. Alue on luonnonläheinen pientaloalue, josta on hyvät kulkuyhteydet esimerkiksi Hyvinkään suuntaan. Tontit ovat kooltaan 905–1 265 neliömetriä. Rakennusoikeutta tonteilla on 230–260 kerrosneliömetriä. Hinnat ovat 28 230–40 569 euroa.

  • Haukankaarteessa ja Kotkankaarteessa on myynnissä 9 kappaletta kompaktin kokoista ja sopivan hintaista tonttia. Rakentamaan pääset heti keväällä 2023! Metsäkorpi on alueena rauhallinen ja luonnon keskellä.

    Tonttien koot: 512–778 neliötä.
    Tonttien hinnat: 17 920–27 230 euroa.
    Tonttien vuokrat: 896–1 361,50 euroa/vuosi.

    Katso tontit kartalla.

    Tonttien hakuaika 15.1.–6.2. klo 13.

    Voit jättää yhden sitovan hakemuksen henkilöä/yritystä kohden. Mikäli hakemus koskee useampaa kuin yhtä tonttia (enimmillään kolmea), on hakemuksessa käytävä ilmi tonttien etusijajärjestys.

    Yhteishakuajan jälkeen myymättä/vuokraamatta jääneet tontit tulevat vapaaseen hakuun.

  • Juppalan Juurevantieltä sekä sen yhteyteen rakennetulta uudelta Hevosenkenkä-nimiseltä kadulta tulee 10.1.2024 haettavaksi kuusi omakotitalotonttia. Alue on rauhallinen pientaloalue palveluiden ja ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Tonttien koot vaihtelevat 529–623 neliömetrin välillä. Rakennusoikeutta tonteilla on 158–187 kerrosneliötä, ja hintaluokka on 20 100–23 700 euroa.

    Tonttitapahtuma Hevosenkenkä-Juurevantiellä

    Juppalan kuusi uutta tonttia sijaitsevat luonnonläheisellä ja lapsiperheille soveltuvalla valmiilla asuinalueella. Uusi koulu sijaitsee kilometrin päässä, päivittäistavarakauppaan on matkaa noin 2 kilometriä, ja keskustaan noin 3 kilometriä.

    Maastonmuodoiltaan tontit ovat tasaisia. Neljä tonttia on sijoitettu uuden Hevosenkenkä-kadun varrelle, ja loput kaksi tonttia sijaitsevat Juurevantien puolella. Tontit voi jo vuokrata tai ostaa omaksi.

    Hevosenkenkä- Juurevantie kaavamääräykset

     

Varaus- ja luovutusehdot

Riihimäen kaupunki myy ja vuokraa omakotitontteja kotitalouksille ja yrityksille 1–3 tonttia/hakemus. Tontteja vuokrataan ja myydään henkilöille ja yrityksille, joille ei ole aiemmin luovutettu tonttia kaupungin toimesta, tai joka on edellisen kaupungilta vastaanottamansa erillispientalotontin osalta täyttänyt rakentamisvelvoitteensa (käyttöönottokatselmus suoritettu). Pääsääntöisesti kaupunki luovuttaa tontteja uusilta alueilta yhteishaulla.

  • Tontti varataan joko sähköisessä palvelussa tai toimistosta saatavalla tonttihakemuslomakkeella. On tärkeää, että täytät lomakkeen kaikki kohdat. Tonttihakemukseen et tarvitse liitteitä. Tonttien varaustilanne kannattaa tarkistaa ennen hakemuksen jättämistä tonttimyynnistä.

    Uusien tonttien tullessa hakuun, niiden hakuajoista ja -menettelystä tiedotetaan sanomalehti-ilmoituksella ja kaupungin verkkosivuilla. Yhteishaussa vapaaksi jääneet ja varauksista vapautuneet tontit siirtyvät tonttitarjontaan jatkuvasti haettaviksi. Päätöksen tontin tai tonttien myöntämisestä tekee tonttiasiantuntija. Tieto päätöksestä lähetetään sähköpostilla tai postissa tontin hakijalle.

    Kun tonttihakemus on tullut tonttimyyntiin, haetut tontit lukitaan hakijalle kuuden viikon ajaksi, jonka jälkeen varausmaksu on suoritettava kaupungin pankkitilille. Varausmaksu on 1 000 euroa/tontti, jos hakija valitsee varausajaksi 6 kuukautta ja 2 000 euroa/tontti, jos  hakija valitsee varausajaksi 12 kuukautta. Varausmaksut hyvitetään kauppahinnasta tai tontin vuokrasta.

    Varausmaksua ei kuitenkaan palauteta, mikäli tontin hakija peruu hakemuksensa varausmaksun maksamisen jälkeen.

    Kauppakirja tai vuokrasopimus on allekirjoitettava joko 6 tai 12 kuukautta tontinluovutuspäätöksen lainvoimaisuudesta varausajasta riippuen.

    Hakemuksen saavuttua tonttimyynti tiedottaa hakijaa erillisellä sähköpostilla tai kirjeellä jatkotoimenpiteistä, kuten varausmaksun eräpäivästä, kauppakirjan tai vuokrasopimuksen allekirjoituksesta. Voit valita, haluatko allekirjoittaa kauppakirjan tai vuokrasopimuksen sähköisesti vai paperiversiona.

    Riihimäen kaupungin tilinumerot varausmaksua varten:

    Pankki IBAN BIC
    Nordea Pankki Suomi Oyj FI79 2070 1800 0603 10 NDEAFIHH
    Oma Säästöpankki Oy FI30 4108 0010 5416 08 ITELFIHH
    Etelä-Hämeen Osuuspankki FI43 5396 0220 0053 43 OKOYFIHH
    Danske Bank FI63 8000 1700 6011 08 DABAFIHH
    Lammin Säästöpankki FI90 4260 0010 1285 90 ITELFIHH

  • Kauppahinta tai tontin vuokra laskutetaan kaupanteon tai vuokrasopimuksen allekirjoituksen jälkeen. Voit maksaa tontin kauppahinnan kerralla kokonaan tai vaihtoehtoisesti puolet kauppahinnasta kaupanteon yhteydessä ja loppuosan kahden seuraavan kalenterivuoden aikana. Maksamattoman kauppahinnan korko on 6 prosenttia. Tontin vuokra maksetaan vuokrasopimuksen allekirjoituspäivästä vuoden loppuun, jonka jälkeen kaupunki laskuttaa vuokran vuosittain.

  • Ostajan tulee hakea tontille lainhuuto Maanmittauslaitokselta kuuden kuukauden kuluessa kaupantekopäivästä. Jos ostat tontin sähköisesti, hakemus syntyy automaattisesti allekirjoituksen jälkeen, jonka jälkeen voit lisätä tarvittavat dokumentit liitteeksi sähköiseen palveluun. Ostaja maksaa varainsiirtoveron (kolme prosenttia kauppahinnasta) ennen lainhuudon hakemista.

  • Vuokratontin vuokra-aika on 50 vuotta. Perusvuosivuokra on 5 prosenttia tontin myyntihinnasta. Voit lunastaa vuokratontin vahvistetusta tontin hinnasta, kun rakentamisvelvoite on täytetty (käyttöönottokatselmus tehty). Lunastettavan tontin vuokra laskutetaan kauppakirjan allekirjoituspäivään saakka.

    Vuokraoikeuden kirjaaminen ja kiinnityksen hakeminen kaupungin hyväksi

    Vuokraoikeuden kirjaaminen ja kiinnityksen hakeminen tapahtuu siten, että vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä vuokralainen allekirjoittaa myös kirjaamis- ja kiinnityshakemukset, jotka kaupunki lähettää kirjaamisviranomaiselle. Kirjaamisen ja kiinnityksen hakeminen tapahtuu vuokralaisen kustannuksella. Sähköisessä maanvuokrasopimuksessa hakemus vuokraoikeuden kiinnitykseen syntyy automaattisesti, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

    • Kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä tulee ostajan maksettavaksi kaupanvahvistajan palkkio tai sähköisen kiinteistönvaihdannan palvelun maksu.
    • Kaupunki perii luovuttamistaan omakotitonteista voimassaolevan kiinteistötoimitusmaksun mukaisen lohkomiskustannuksen, joka laskutetaan erikseen.
    • Tontin saajalta peritään liittymismaksut yleiseen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä.
    • Puhelin- ja kaapeli-tv-liittymäsopimus tehdään Elisa Oyj:n kanssa, liittymishinnat ovat kiinteistö- ja asuntokohtaisia.
    • Sähköliittymäsopimus tehdään Caruna Oy:n kanssa.

Maanhankinta ja maapolitiikka

  • Riihimäen kaupunki on periaatteessa aina kiinnostunut hankkimaan maata alueeltaan ja kaupungin velvollisuus on ostaa asemakaavan mukaiset yleiset alueet. Lisäksi hankimme maata muun muassa virkistysalueiksi sekä kaupungin tulevaa kehitystä varten. Kaupunki hankkii alueita omistukseensa ensisijaisesti vapaaehtoisin kaupoin.

    Maanhankinta koostuu aktiivisesta ja passiivisesta maanhankinnasta. Vuosittaiset aktiiviset kohteet on määritelty maankäytön toteuttamisohjelmassa. Ohjelmasta päättää Riihimäen kaupunginvaltuusto. Passiiviset kohteet ovat virkistysalueita, asemakaavan mukaisia yleisiä alueita tai alueita, jotka eivät ole aktiivisessa hankinnassa.

    Maanhankinnan valmistelusta vastaa maankäytön vastuualue. Jos olet myymässä maata Riihimäellä, ota meihin rohkeasti yhteyttä.

    Riihimäen maankäytön toteuttamisohjelma 2021-2031, kaupunginvaltuusto 14.12.2020 § 103

  • Maapoliittinen ohjelma 2018

    Ohjelmaa päivitetään alkuvuoden aikana.

Lisätietoja