Takala Jenni
Ympäristöasiantuntija
Elinvoiman toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Kiertotalous on talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Kiertotaloudessa tuotteita käytetään pitkään – niitä korjataan ja lopuksi niiden materiaalit käytetään uusien tuotteiden valmistuksessa. Tällöin jätteen määrä vähenee minimiin ja neitseellisten raaka-aineiden kulutus on vähäistä.
Riihimäen kiertotalousviikko nostaa keskiöön kiertotalouden eri osa-alueet, tuo tietoa kiertotaloudesta ja sen luomista mahdollisuuksista asukkaille ja yrityksille sekä tarjoaa kaikille halukkaille tahoille mahdollisuuden järjestää oma kiertotalousteemainen tapahtuma.
Tule ja osallistu, ohesta löydät lisätiedot kaikista tapahtumista!
Riihimäen kiertotalousviikko järjestetään toista kertaa 17.-23.4.2023. Viikon tarkoituksena on nostaa esiin kiertotaloutta ja lisätä tietoisuutta sekä kiertotalouden eri puolista että Riihimäellä sijaitsevista kiertotaloustoimijoista.
Tapahtumaviikolla:
Tiedot tarkentuvat lähempänä tapahtumaviikkoa. Tapahtumaviikolla kiertotalousteema näkyy myös kaupungin tiedotteissa, Facebookissa ja Instagramissa. Tervetuloa mukaan sukeltamaan kiertotalouden maailmaan!
Riihimäellä kiertotalous näkyy monessa paikassa osana arkea. Tässä muutamia esimerkkejä:
Riihimäki kuuluu Fisu-verkostoon, jonka kunnianhimoiset tavoitteet ovat jätteettömyys, päästöttömyys ja globaalisti kestävä kulutus. Kiertotalous on merkittävä keino näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Riihimäki on Circwaste-hankkeen edelläkävijäkunta ja sitoutunut edistämään valtakunnallisen jätesuunnitelman toteutumista ja kiertotaloutta.
Riihimäen ympäristöpolitiikassa luonnonvarojen kestävä kulutus ja kiertotalous ovat yksi viidestä resurssiviisauden päämääristä. Tavoitteet vuodelle 2030 ovat muun muassa:
Ympäristöpolitiikkaan voi tutustua Resurssiviisas Riihimäki -osiossa.
Ympäristöasiantuntija
Elinvoiman toimiala
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Hallinto ja konserni -toimiala