Lasikaupunki Riihimäki
Riihimäki on kaupunki, jossa lasi ei ole vain materiaali, vaan osa identiteettiä, historiaa ja tulevaisuutta. Riihimäellä lasi näkyy katukuvassa, elää museoissa ja syntyy käsityöläisten käsissä.
Suomen lasimuseo on ehdolla Vuoden museoksi
Ehdokkuus kertoo lasimuseon merkittävästä yhteiskunnallisesta työstä suomalaisen lasitaiteen ja käsityöperinteen parissa.
Finaalipaikka saavutettiin määrätietoisella kehittämistyöllä: museo on vahvistanut rooliaan teollisen historian, muotoiluperinteen ja nykytaiteen yhdistäjänä sekä tuonut suomalaisen lasin tarinaa esiin entistä näkyvämmin ja monipuolisemmin. Museo on panostanut rohkeasti visuaaliseen ilmeeseensä, tarinallisuuteen ja viestintään sekä lisännyt koko lasialan valtakunnallista ja kansainvälistä näkyvyyttä.
Suomen lasimuseo valittiin Vuoden museo -kilpailun finaaliin erityisesti sen vahvan sidosryhmäyhteistyön ansiosta. Museo ylläpitää valtakunnallista The Finnish Network of Handmade Glass -verkostoa ja järjestää tapahtumia yhteistyössä monien sidosryhmien kanssa, kuten kansainvälisen Finnish Glass Biennalen kesällä 2025 ja Lasipäivä-tapahtumat. Museon sidosryhmäyhteistyö yhdistää sen tiiviisti alueen elinkeinoihin ja kaupunkikehitykseen.
Finaalipaikka on osoitus siitä, että museo on onnistunut yhdistämään perinteen vaalimisen, yhteisöllisyyden vahvistamisen ja alan tulevaisuuden rakentamisen vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.
Suomen lasimuseo on osa Lasikaupunki Riihimäen identiteettiä ja tuo työllään esiin alueen vahvaa lasihistoriaa ja elävää käsityöperinnettä.
Kerro meille tarinasi!
Riihimäki on lasikaupunki, jossa tarinat elävät! Haluamme kuulla sinun muistosi, kokemuksesi tai ajatuksesi lasista ja lasikaupungista.
Neljä syytä, miksi Riihimäki on Suomen johtava lasikaupunki
Riihimäki on kaupunki, jossa lasi ei ole vain materiaali, vaan osa identiteettiä, historiaa ja tulevaisuutta. Lue neljä syytä, miksi Riihimäki on lasikaupunki.
Suomen lasimuseo
Suomen lasimuseo esittelee lasinvalmistuksen historiaa ja suomalaisten lasitaiteilijoiden upeita teoksia Tapio Wirkkalan suunnittelemassa rakennuksessa.
Lasistudio Mafka & Alakoski
Studiolla voit seurata lasin syntyä lähietäisyydeltä ja hankkia ainutlaatuisia lasiesineitä suoraan tekijöiltä.
Lasistudio Lasismi
Lasismissa työskentelee joukko lasitaiteilijoita ja -muotoilijoita, jotka valmistavat uniikkeja esineitä käsityönä – suupuhalletusta lasista.
Ilves-tölkki – suomalaisen kodin klassikko
Tämä tuttu lasipurkki on paljon enemmän kuin säilöntäastia. Se on osa suomalaista arkea, muotoilua ja kulttuurihistoriaa – ja samalla ikkuna Riihimäkeen, lasikaupunkiin, jossa se sai alkunsa.
Katso video, jossa Ilves-tölkki ja aurinkopullo nousevat pääosaan. Ne ovat esineitä, jotka yhdistävät meidät lasikaupunki Riihimäkeen. Tervetuloa tutustumaan sen tarinaan.
Lasinhiojien käsityötaito elää Riihimäellä – katso video!
Riihimäki tunnetaan lasikaupunkina, ja perinne elää edelleen vahvana. Tässä videossa pääset kurkistamaan lasinhiojien tarkkaan ja taidokkaaseen työhön – käsityöhön, joka yhdistää historian ja nykyhetken.
Katso video alta ja sukella lasin maailmaan!
Riihimäelle on helppo saapua
Riihimäelle on helppo saapua junalla. Riihimäki sijaitsee pääradan varrella vain tunnin junamatkan päässä Helsingistä, Tampereelta ja Lahdesta. Riihimäki sijaitsee myös Helsingistä Tampereelle johtavan valtatie 3:n varrella.
Suomen lasimuseo on Riihimäen suosituin vierailukohde
Suomen lasimuseo Riihimäellä on ohittamaton vierailukohde muotoilun ja designin ystäville. Lasimuseo on toiminut vuodesta 1981 Tapio Wirkkalan suunnittelemassa rakennuksessa. Aiemmin muun muassa lasitehtaana toiminut rakennus on nähtävyys jo itsessään.
Museon laaja peruskokoelma vie kävijän aikamatkalle lasinvalmistuksen historiaan ja tuo esille tunnettujen suomalaisten suunnittelijoiden ja muotoilijoiden esineitä. Museosta löytää myös lapsuudesta tuttuja design- ja käyttölasin helmiä.
Vaihtuvat näyttelyt tarjoavat aina jotakin uutta myös kokeneemmille lasimuseon kävijöille. Vaihtuvissa näyttelyissä esitellään kansainvälisiä ja kotimaisia lasitaiteen ja muotoilun huippuja eri puolilta maailmaa.
Lue lisää
-
Elämyksiä lasinpuhalluksen ääressä, Visit Riihimäen verkkosivustoSiirtyy ulkoiselle sivustolle
-
Suomen lasimuseon verkkosivutSiirtyy ulkoiselle sivustolle
-
Hyttikortteli Visit Riihimäen verkkosivuillaSiirtyy ulkoiselle sivustolle
-
Lasistudio Mafka & AlakoskiSiirtyy ulkoiselle sivustolle
-
Lasistudio LasismiSiirtyy ulkoiselle sivustolle
-
Finnish Glass Biennalen verkkosivutSiirtyy ulkoiselle sivustolle