Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Lapsi pelaa noppapeliä esikoulussa.
Kuva: Jenniina Nummela

Lapsiystävällinen Riihimäki

Suuri mintunvihreän r-kirjaimen muotoinen logo, jonka sisällä eri värisiä käsien painantajälkiä.Riihimäen kaupunki sai Unicefilta Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen keväällä 2023.

Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin tarkoituksena on edistää lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumista kunnassa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että

  • lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti kunnan asukkaina,
  • lapset otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen,
  • jokaiselle lapselle turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua,
  • päätöksenteossa hyödynnetään lasten ja nuorten tietämystä omasta arjestaan ja
  • lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa.

Riihimäen lapsiparlamentti on osa Lapsiystävällinen kunta -toimintaa.

Riihimäellä kehittämistyöstä vastaa keväällä 2020 perustettu koordinaatioryhmä

Tietoa UNICEFin koulutuksesta    

Riihimäen Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmä toivoo, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua koulutukseen Yleisperehdytys Lapsiystävällinen kunta -malliin 14. toukokuuta kello 9–10.30. Yleisperehdytyksessä käydään läpi mallin pääperiaatteet ja työvaiheet. Lisäksi perehdytään lapsivaikutusten arvioinnin perusteisiin. Yleisperehdytys järjestetään Teamsin välityksellä.

Yleisperehdytys on suunnattu kaikille mallissa mukana olevien kuntien ja hyvinvointialueiden toimijoille.  Lisätietoa ja osallistumislinkki.

Koordinaatioryhmän puolesta ryhmän puheenjohtaja Hannele Saari.

  • Hannele Saari, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen edustaja

    Minna Belik, koordinaatioryhmän varapuheenjohtaja, sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan edustaja

    Lyti Aaltonen, elinvoiman toimiala, ma. kulttuurituottaja

    Jaana Ahtonen-Huuskonen, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, lähijohtaja opiskeluhuolto, kuraattori- ja psykologipalvelut sekä perhekeskuspalvelut

    Outi Ervasti, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, opetuspäällikkö

    Mirva Harju, hallinto ja konserni -toimiala, viestinnän asiantuntija

    Arja Hietanen, tekninen toimiala, kuljetuskoordinaattori

    Juha Hiltunen, hallinto ja konserni -toimiala, kotoutumispäällikkö,

    Petri Hirvonen, hallinto ja konserni –toimiala, hallintojohtaja

    Niina Honko, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, kirjastonjohtaja

    Kari Jukarainen, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Riihimäen lukion ja aikuislukion rehtori

    Jenny Kankaantähti, nuorisovaltuuston puheenjohtaja

    Liisa Kauppi-Haarma, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, oppimisen ja hyvinvoinnin tuen asiantuntija

    Marjo-Kaisa Konttinen, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, hyvinvointikoordinaattori

    Marko Laitinen, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, nuorisopalvelupäällikkö

    Niina Matkala, elinvoiman toimiala, kaavoituspäällikkö

    Juho Rintakoski, nuorisovaltuuston edustaja

    Mari Rissanen, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, varhaiserityiskasvatusyksikön johtaja

    Karoliina Salminen, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, projektikoordinaattori

    Minttu Särssi, sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, maahanmuuttajaopeuksen koordinaattori

    Iida Toikka, Riihimäen MLL ry., yhdistysten edustaja

    Minttu Vettenterä, Riihimäen kehitysvammatuki ry., yhdistysten edustaja

    Kirsi Väliheikki, Riihimäen evlut. –seurakunta, johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja

    Marjut Helenius, koordinaatioryhmän sihteeri, Unicef –yhdyshenkilö

    Kuvassa vuoden 2022 joulukuun lähitapaamiseen osallistuneet Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmän jäsenet.

Katso video UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallista

Hyppää upotuksen yli: UNICEFin esittelyvideo Lapsiystävällinen kunta -mallista.

UNICEFin esittelyvideo Lapsiystävällinen kunta -mallista.

Lisätietoja