Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kirjauksentien ja Sakonkadun risteys ilmasta viistosti vuonna 2023.
Kuva: Riihimäen kaupunki / Kimmo Haapanen

Hirsimäki, Kirjauksentie–Sakonkatu-liittymä

Asemakaavan muutos

Asemakaavan muutoksella on tarkoitus mahdollistaa kiertoliittymän sijoittaminen Kirjauksentien ja Sakonkadun risteyksen alueelle laajentamalla katualuetta. Kirjauksentien ja Sakonkadun valo-ohjatun nelihaaraliittymän muuttaminen kiertoliittymäksi on yksi Riihimäen keskustan ja sisääntuloteiden liikennejärjestelmäsuunnitelman 2040 mukaisista kehittämistoimenpiteistä. Toimenpiteen tavoitteena on raskaan liikenteen ohjaaminen pois keskustasta sekä liittymän liikenteen välittämiskyvyn parantaminen.

  • Kaupunginhallitus on päättänyt Kirjauksentien ja Sakonkadun liittymän asemakaavan muutokseen ryhtymisestä kaavoituskatsaus ja -ohjelma 2025:n hyväksymisen yhteydessä 24. helmikuuta 2025 (pykälä 40). Kirjauksentie–Sakonkatu-liittymä on kaavoitusohjelmassa kohdetunnuksella A5.

    Kaavan vireilletulosta kuulutettiin kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä Aamupostissa ja kaupungin verkkosivuilla 15. marraskuuta 2025.

    Kiertoliittymäksi muuttaminen vaatii nykyisen nelihaaraliittymän ympäriltä tilaa, ja näin ollen kaavamuutoksessa VP- ja AO-alueeksi kaavoitettuja alueita tarvitsee muuttaa katualueeksi. Sen vuoksi asemakaavan muutoksella on vähäistä suurempia vaikutuksia (ei-vähäinen kaavamuutos).

    Osallistumismahdollisuudet kaavoituksen eri vaiheissa on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelman liitteessä (liite 1).

    Työ on alkanut tarvittavien tausta-aineistojen ja selvitysten laadinnalla. Tällä sivustolla tiedotetaan kaavoituksen etenemisestä ja kaavoitustyöhön osallistumisesta.

    Tutustu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. (PDF-tiedosto)

  • Asemakaavan muutoksen luonnos asetetaan nähtäville viranhaltijatyönä. Luonnoksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä Aamupostissa ja kaupungin verkkosivuilla.

    Kaavaluonnosaineisto on nähtävissä tällä verkkosivulla sekä virastokeskus Veturissa kolmen viikon ajan.

    Luonnosvaiheessa järjestetään yleisötilaisuus tai vaihtoehtoisesti kaavoittaja on tavattavissa ennalta tiedotettuna ajankohtana.

    Osallisilla on mahdollisuus jättää mielipide kaavaluonnoksesta nähtävilläolon aikana.

    Luonnosvaiheessa pyydetään tarvittavat viranomaislausunnot.

  • Ehdotusvaiheessa laaditaan kaavaehdotus kaavaluonnoksen pohjalta. Suunnittelussa huomioidaan luonnosvaiheessa esitetyt lausunnot ja mielipiteet, joihin myös annetaan vastineet.

    Elinvoimalautakunta käsittelee kaavaehdotuksen palautteineen, jonka jälkeen kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta ilmoitetaan kaupungin verkkosivuilla. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä tällä verkkosivulla sekä virastokeskus Veturissa 30 päivän ajan.

    Osallisilla on mahdollisuus jättää nähtävilläolon aikana kaavaehdotuksesta muistutus.

    Ehdotusvaiheessa pyydetään lausunnot tarvittavilta viranomaisilta.

  • Elinvoimalautakunta käsittelee tarkistetun kaavaehdotuksen, lausunnot ja mahdolliset muistutukset vastineineen. Elinvoimalautakunta päättää kaavan hyväksymisestä. Hyväksymispäätöksestä lähetetään tieto niille muistutuksen tehneille ja viranomaisille, jotka ovat pyytäneet ilmoitusta ja jättäneet yhteystietonsa.

    Kaavan hyväksymisestä ilmoitetaan kaupungin verkkosivuilla.

    Osalliset ja kunnan jäsenet voivat valittaa kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen 30 päivän valitusaikana. Hallinto-oikeuden päätöksestä on mahdollisuus valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

  • Kaava saa lainvoiman noin 1,5–2 kuukauden kuluttua elinvoimalautakunnan päätöksestä, mikäli kaavasta ei valiteta.

    Kaavan voimaantulosta ilmoitetaan kaupungin verkkosivuilla.

Yhteystiedot