Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Vaikuta ja tutustu

Riihimäellä asukkaat voivat vaikuttaa päätöksentekoon kaupunginjohdon, -hallinnon ja poliittisten päättäjien lisäksi. Riihimäkeläiset voivat vaikuttaa kaupunkinsa asioihin muun muassa osallistuvan budjetoinnin avulla. Me viestimme avoimesti ja monikanavaisesti kaupungin tärkeistä asioista, päätöksistä ja tapahtumista.
Kymmeniä siististi pukeutuneita ihmisiä seisomassa ryhmässä aulassa, kuva otettu yläviistosta.
Riihimäen kaupunginvaltuusto. Kuva: Jenniina Nummela