Hyppää sisältöön

Please Note: Machine Translation
This is a machine translation made using Google Translate. Its purpose is to give the reader a general idea of the content of the page. You can check the original-language text to verify the content.

Valkoinen vanha, kaunis rakennus puistomaisessa ympäristössä.
Kuva: Jenniina Nummela

Kansalaisopistojen SILTA-hanke

SILTA-hanke vahvistaa kansalaisopistojen roolia osana työllistymistä tukevia palveluita. Hankkeen taustalla on tunnistettu tarve vahvistaa heikot perustaidot omaavien aikuisten mahdollisuuksia osallistua koulutukseen ja työllistyä.

Hankkeen koko nimi on SILTA – kansalaisopistot työllisyyden ja koulutuksen yhdyspinnassa.

Hankkeessa kansalaisopistojen ja työllisyyspalveluiden välille rakennetaan pysyviä yhteistyörakenteita sekä kehitetään sisältöjä heikot perustaidot omaaville aikuisille. Samalla parannetaan osaamisen tunnistamista ja tunnustamista Kansallisten perustaitojen osaamismerkkien avulla.

Tuloksena palvelupolkuja

Hankkeen tuloksena syntyy toimivia palvelupolkuja, jotka tukevat kohderyhmän ohjautumista kansalaisopiston uusiin työllistymistä tukeviin perustaitosisältöihin. Näin hanke parantaa koulutuksen ja elinikäisen ohjauksen saavutettavuutta ja sujuvoittaa asiakkaiden ohjautumista perustaitokoulutukseen oikea-aikaisesti.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kansalaisopiston roolia osana kunnan palveluita, mikä tukee koko kunnan palvelujärjestelmää. Pitkällä aikavälillä hanke edistää koulutuksellista tasa-arvoa ja osallisuutta.

Toteuttajat

Hanke toteutetaan ryhmähankkeena, jossa ovat mukana Riihimäen lisäksi

  • Jyväskylän kaupunki / Jyväskylän kansalaisopisto
  • Kuopion kaupunki / Kuopion kansalaisopisto
  • Seinäjoen kaupunki / Seinäjoen kansalaisopisto
  • Valkeakosken kaupunki / Valkeakoski-opisto.

Milloin

Projektin aikataulu: 9.6.2026-31.07.2028.

Rahoitus

Hankkeen kokonaisbudjetti on 141 783 euroa, josta ulkopuolista rahoitusta 113 426 euroa. Rahoittajana toimii Pohjois-Suomen elinvoimakeskus. Riihimäen kaupungin osuus on 24 573 euroa. Riihimäen kaupungin omarahoitusosuus on 6 144 euroa.

Yhteystiedot

Sari Tenni

Toimisto kansalaisopistolla (huone 209), Puistikko 5. Sovi tapaaminen etukäteen.