Karan koulu
Opettajainhuone
Karan koulu sijaitsee Riihimäen keskustan välittömässä läheisyydessä, osoitteessa Kalevankatu 13–17. Koulussamme opiskelee noin 475 oppilasta luokilla 6–9. Karan koulun hallinnassa toimii myös 9.-luokkalaisille tarkoitettu työharjoittelupainotteinen Omaura-luokka.
Muiden Riihimäen koulujen tapaan käytössämme on sähköinen Wilma-järjestelmä, josta löytyvät koulun tiedotteet sekä muut koulupäiviin liittyvät asiat. Koulumme liikuntasalit ovat iltakäytössä erilaisilla harrasteryhmillä.
Charlotta Lydecken perusti koulun vuonna 1857 Sortavalassa. Koulu oli tarkoitettu ruotsinkieliseksi tyttökouluksi, joka otti oppilaikseen myös poikia. Vuonna 1904 koulusta tuli Sortavalan Suomalainen Tyttökoulu ja sen yhteyteen perustettiin yliopistoon johtavat jatkoluokat vuonna 1908. Toisen evakkomatkan 1944 jälkeen koulun nimeksi tuli Riihimäen Tyttölyseo. Tyttölyseo toimi ensin Riihimäen lyseon (nykyinen Riihimäen lukio) tiloissa, kunnes pääsi muuttamaan omaan koulutaloon vuonna 1956. Koulu muutettiin Karan yhteislyseoksi vuonna 1971. Peruskoulu-uudistuksen myötä vuonna 1976 lukioluokat yhdistettiin Riihimäen lukioon. Toimintaa jäi jatkamaan Karan yläaste, vuodesta 1994 nimeltään Karan koulu. Peruskorjattu koulurakennus otettiin käyttöön vuonna 2010.
Kaupungin ja seurakunnan nuoriso-ohjaajat muodostavat koulukohtaisia työpareja, joita kutsutaan koulukummeiksi. Viikkovierailuilla voit keskustella nuoriso-ohjaajan kanssa vapaa-aikaan, harrastamiseen, kaverisuhteisiin tai oikeastaan mihin vain liittyvistä asioista. Tai voit mennä ihan vain pelailemaan heidän kanssaan!
Viikkovierailut keskiviikkoisin klo 10.50–12.20 yläaulassa.
Karan koulussa ei toimi tällä hetkellä vanhempainyhdistystä.
Nimi | Valvontaluokka | Oppiaine |
---|---|---|
Sandberg Kari | rehtori, yhteiskuntaoppi | |
Aarto Sami | 9G | Omaura |
Ahoniemi Marjo | 6D | luokanopetus, matematiikka, terveystieto |
Alapelto Kati | 7B | äidinkieli ja kirjallisuus |
Antinsalo Mikael | käsityö, robotiikka | |
Aunola Suvi | 7D | matematiikka, fysiikka, kemia |
Eeva Iiris | 8F | käsityö |
Grusander Risto-Matti | liikunta | |
Hakamäki Heli | erityisopetus | |
Hietala Maria | liikunta, terveystieto | |
Hirvonen Sami | 9E | matematiikka, fysiikka, kemia |
Hongisto Jussi | musiikki | |
Honkavuori Elina | 6A | luokanopetus, liikunta, terveystieto |
Hyvärinen Ville | erityisopetus, käsityö | |
Ijäs-Paavola Tarja | oppilaanohjaus | |
Jokimies Soile | 7G | erityisopetus, ranska |
Jokiranta Ilona | 8D | uskonto |
Järvinen Kaisa | 7C | kotitalous |
Kaski Ari | käsityö | |
Kultanen Tiia | 9B | ruotsi, saksa |
Lehtonen Leena | 9D | äidinkieli ja kirjallisuus, draama |
Lehtonen Piia | 6B | luokanopetus |
Lind Anna-Sofia | 7F | äidinkieli ja kirjallisuus |
Lottonen Olavi | 8B | matematiikka, fysiikka, kemia |
Louhevirta Juha | 8A | englanti, ruotsi |
Luoma Susanna | 7E | kuvataide |
Löfberg Antti | 9C | historia, yhteiskuntaoppi |
Mikkola Maiju | 9A | kotitalous |
Närhi Topi | 7A | biologia, maantieto |
Olli Timo | 8C | matematiikka, fysiikka, kemia, atk |
Paulin Marika | biologia, maantieto | |
Punkanen Jaana | 8G | erityisopetus |
Romppanen Saara | 6C | luokanopetus, historia |
Sarkkola Leena | 9F | erityisopetus, elämänkatsomustieto |
Sirkiä Juhani | biologia, maantieto | |
Toivonen Maria | erityisopetus | |
Tommola Ida | englanti | |
Varjonen Olli-Pekka | 8E | englanti, ruotsi |
Väänänen Riittaliisa | oppilaanohjaus |
Opettajainhuone
Rehtori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Koulusihteeri
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala