Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kestävä elämä ja ekoarki

Jokainen kuormittaa omalla toiminnallaan ympäristöä. Asuminen, liikkuminen, syöminen ja muut jokapäiväiset välttämättömyydet kuluttavat luonnonvaroja ja energiaa. Siihen, kuinka suuri on jälkeesi jättämä ekologinen jalanjälki, voit vaikuttaa omilla valinnoillasi.

Kestävä Riihimäki -verkosto

Kestävä Riihimäki eli KERI -verkosto tuo tietoa ekologisesta ja vastuullisesta arjesta kaikkien halukkaiden ulottuville. Verkosto on meidän kaikkien. Sitä kautta saat tietoa ja voit jakaa omia uutisiasi ja vinkkejäsi, etsiä yhteistyötahoja tai tavata ja tavoittaa ekologisesta elämäntavasta kiinnostuneita ihmisiä.

KERI-verkosto jatkaa kaupungin Ekoarki-työtä, joka on ollut jo vuosia ympäristönsuojelun koordinoima vuorovaikutteinen yhteistyömuoto kaupungin ja yhdistysten, seurojen, järjestöjen ja muiden yhteisöjen välillä.

Riihimäkeläisten saavutettavissa olevia kestäviä palveluita teemoittain

  • Asuminen aiheuttaa Suomessa noin kolmanneksen ilmaston lämpenemiseen vaikuttavista päästöistä. Asumisen ympäristövaikutuksia ovat lisänneet muun muassa asuntojen koon kasvu sekä pientalojen suosion lisääntyminen.

    Asuminen käsittää laajemmin ajateltuna kodin piiriin kuuluvien asioiden lisäksi myös asuinympäristöön liittyvän toiminnan. Työpaikkojen, kauppojen ja harrastusten läheisyys sekä tarjolla olevat liikenneyhteydet vaikuttavat asumisesta syntyviin päästöihin.

    Hajanainen yhdyskuntarakenne lisää liikkumisen tarvetta ja sitä kautta ympäristövaikutuksia. Riihimäen kaupunkirakenne on yksi Suomen tiiveimpiä: 94 % väestöstä asuu kolmen kilometrin etäisyydellä keskustan palveluista.

    Miten voit vaikuttaa?

    Asumisen suurin ympäristökuorma aiheutuu energiankäytöstä. Jopa puolet kodin energiankäytöstä kuluu lämmitykseen. Valaistuksen osuus energiankäytöstä on 20 % ja kodin kylmälaitteet ja muu kodin elektroniikka kuluttavat loput noin 30 %.

    Energian säästäminen on helppoa

    • Sammuta valot huoneista, joissa kukaan ei oleskele.
    • Alenna huonelämpötilaa.
    • Älä tuhlaa lämmintä vettä.
    • Sammuta sähkölaitteet (myös Stand By-toiminnot kuluttavat energiaa).
    • Jotta pystyt käyttämään energiaa tehokkaasti, on sinulla oltava tietoa energiankäytöstäsi. Seuraa siis kulutustasi ja pyydä lisätietoa omalta energialaitokselta.

    Kestävät palvelut

    • Vihreä sähkö tarkoittaa uusiutuvista energianlähteistä tuotettua sähköä. Se on tuulivoimaa, bioenergiaa, aurinkoenergiaa tai vesivoimaa. Merkittävin vihreän sähkön ympäristöetu on sen ilmastoystävällisyys: vihreän sähkön tuotanto ei lisää hiilidioksidipäästöjä toisin kuin fossiilisilla polttoaineilla tuotettu energia. Sähkön vaihtaminen vihreämpään onnistuu helposti. Energiaviraston sivuston vertailussa voit tarkastella eri sähköntuottajia ja valita uusiutuvilla tuotetun sähkön. Pääset sivulle tästä linkistä.
    • Myös lämmönlähteinä kannattaa käyttää vihreitä vaihtoehtoja. Uusiutuvista energialähteistä saatava lämpö sekä jätteiden käsittelystä tuleva kaukolämpö pitävät kodin lämpöisenä pienemmillä hiiilidioksidipäästöillä kuin öljylämmitys tai fossiilisilla polttoainella tuotettu sähkölämmitys. Riihimäellä kaukolämpö tuotetaan yli 90 % jätteenkäsittelyn hukkalämmöllä. Riihimäen kaukolämmön sivuilta voi lukea lisätietoja.
    • Huomioithan myös monimuotoisuuden suojelun pihasi suunnittelussa. Kestävä kotipiha -esitteen vinkeillä pidät pölyttäjätkin tyytyväisinä!
  • Liikenteen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes. Liikenne vaikuttaa ympäristöön myös muiden siitä aiheutuvien päästöjen sekä liikenneväylien vaatiman tilan kautta. Voimme säästää ympäristöä minimoimalla liikkumiseen tarvetta sekä suosimalla joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä. Liikkumisen tarpeelle emme aina voi mitään, mutta tapa jolla liikumme, on usein oma valintamme.

    Järkevää autoilua

    Kun ajat, valitse ajoneuvosi huolella sekä huolehdi liikenteestä poistetun auton kierrätyksestä. Tasaisemmalla ajotavalla säästät keskimäärin 10 % polttoainekustannuksissa.

    Järkevään ajotapaan ohjaa Easy Rider -kampanjan TOP 5 ajovinkit:

    • Lähde liikkeelle heti, vältä tyhjäkäyntiä.
    • Valitse ajoreitti huolella, vältä ruuhkia.
    • Kiihdytä reippaasti ajonopeuteen, vaihda nopeasti isommalle vaihteelle, jätä vaihteita väliin mahdollisuuksien mukaan.
    • Aja suurimmalla vaihteella, jolla moottori vetää hyvin.
    • Aja muun liikenteen rytmin mukaan, rullaa kun mahdollista.

    Miten voit vaikuttaa?

    • Suosi kävelyä ja pyöräilyä ja julkista liikennettä.
    • Kun vaihdat autoa, valitse kaasu- tai sähköauto tai tankkaa biopolttoainetta.
    • Vaihda autosi sähköpyörään.
    • Valitse pidemmille matkoille auton sijaan juna.

    Kestävät palvelut:

    • Riihimäen kaupunkipyörät
    • Kimppakyydit (esimerkiksi useita Facebook-ryhmiä)
    • Joukkoliikenne
    • Auton vertaisvuokraus
    • Pyöränhuolto ja -korjaus
      • Velofix.fi
      • Fillariosa
      • Elovaara
      • Fillarifix
  • Kestämätön ruoan tuotanto on suurin syy luonnon monimuotoisuuden romahtamiseen. Ruoanvalmistus ja ruoan kuljetus kuluttaa paljon luonnonvaroja. Ympäristötietoinen kuluttaja suosii kasvikunnan tuotteita, kausi- ja lähiruokaa, luomua ja Reilun kaupan tuotteita.

    Suuri osa ruoan ilmastopäästöistä syntyy ruoan alkutuotannossa eli kasvien ja eläinten kasvatuksessa. Sillä, mitä syöt on suurempi vaikutus kuin sillä, mistä ruoka tulee tai miten se on pakattu. Eläinperäiset tuotteet aiheuttavat keskimäärin enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin kasviperäiset tuotteet.

    Lähiruokaa käyttämällä tuetaan paikallisia yrittäjiä ja tehdään ympäristölle palvelus vähentämällä kuljetustarvetta.

    Itse kasvatetut kasvikset ovat ympäristöystävällistä ravintoa. Riihimäellä myös kerros- ja rivitalojen asukkaat pääsevät halutessaan nauttimaan itse kasvatetusta sadosta Riihimäen kaupungin vuokraamilla viljelypalstoilla.

    Luomu eli luonnonmukainen maatalous on uusiutuvia raaka-aineita ja kierrätystä suosivaa, eloperäiset aineet maahan palauttavaa ja eläinten lajityypillisen käyttäytymisen huomioivaa sekä luonnollisia rehuja käyttävää maataloutta. Maataloudessa arvostetaan luonnonmukaisia hallintakeinoja tuholaisten ja tautien torjunnassa. Oleellinen osa luomua on, että synteettisiä torjunta-aineita, väkilannoitteita, kasvuhormoneja, antibiootteja tai geenimuuntelua ei käytetä.

    Ostamalla Reilun kaupan tuotteita tuet kehitysmaiden pienviljelijöitä ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Tuotteet on tuotettu siten, että pienviljelijät saavat tuotteesta vähintään Reilun kaupan takuuhinnan, niitä ei ole tuotettu lapsityövoimalla ja kaikkien tuotteiden tuotannossa on noudatettu tiukkoja ympäristömääräyksiä. Lisäksi työntekijät saavat asialliset työolot ja oikeuden liittyä ammattiyhdistyksiin. Osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin. Riihimäki on saanut Reilun kaupan kaupungin arvonimen ja pyrkii edistämään Reilun kaupan tunnettavuutta alueellaan. Lue lisää Riihimäki – Reilun kaupan kaupunki -sivuilta.

    Ruokahävikki

    Ruokahävikki on roskiin päätynyttä ruokaa, jonka synty olisi voitu estää ennakoimalla paremmin ruuan kulutus tai valmistamalla ja säilyttämällä ruoka toisin. Heittämällä ruokaa roskiin hukataan kaikki resurssit, joita ruoan tuotannossa, jalostuksessa, kuljetuksessa ja varastoinnissa on syntynyt.

    Miten voit vaikuttaa?

    Ota ympäristö huomioon ruokavalinnoissasi:

    • syö reilusti kasviksia, hedelmiä ja marjoja
    • älä heitä ruokaa pois
    • osta kasviksia niiden satokausina
    • vähennä punaisen lihan käyttöä
    • kokeile kasviproteiineja

    Kestävät palvelut

  • Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ovat aikamme suurimpia haasteita. Tällä hetkellä elämme velaksi tuleville sukupolville ja vaarannamme oman ympäristömme elinkelpoisuuden. Suomalaisten ekologinen jalanjälki on liian suuri. Jos maailmassa kaikki eläisivät suomalaisten tapaan, tarvittaisiin lähes 4 maapalloa.

    Ympäristömerkki helpottaa valintaa

    Tarkastelemalla ostettavan tuotteen merkintöjä saa selville paljon tuotteen ympäristövaikutuksista. Ympäristömerkinnän tarkoituksena on lisätä kuluttajien tuotetietoutta ja auttaa kuluttajaa valitsemaan tuotteita, jotka kuormittavat luontoa vähemmän kuin muut vastaavat tuotteet.

    Miten voit vaikuttaa?

    • Osta vain tarpeeseen.
    • Panosta laatuun ja pitkään käyttöikään.
    • Suosi palveluja, kestävää ja korjattavaa.
    • Suosi yhteiskäyttöä, lainaamista ja vuokraamista.

    Kestävät palvelut

    • Kansalaisopisto
    • Kaupungin kutomo
    • Uusiotuotteita poistotekstiileistä: Ekotintti
    • Kirpputorit ja käytetyn tavaran myynti:
      • Kierrätyskeskus
      • Femmatori
      • Riihimäen iso kirpputori
      • Iittalan retrokeräys ja myynti
    • Lainaus ja vuokraus:
      • Kirjasto
      • Kestovaippalainaus
      • Riihimäen kantovälinelainaamo
      • Riihimäen terveyskeskuksen apuvälinelainaamo
      • Marttojen astiavuokraus
      • Riihilatu ry:n välinevuokraus
      • Harraste- ja pienkonevuokraamo MRRent
      • Rakennuskonevuokraus: Hämeen vuokrakone Oy ja Ramirent
      • Retkeilyvälineet
    • Pyöränkorjaus ja huolto:
      • Velofix.fi
      • Fillariosa
      • Elovaara
    • Puhelinhuolto:
      • Majakassa Riihimäen puhelinhuolto
      • Atomissa RixuFix
    • Tietokonehuolto:
      • Mikropolix
      • Data-IT
    • Riihimäen suutari
    • Verhoilija Maija Nurmi
    • Verhoilija LilaCamilla
    • Ompelimo Sellistin Sauma
    • Ompelimo Pieni nappipuoti
  • Vaateteollisuus kuluttaa runsaasti luonnonvaroja ja kuormittaa ympäristöä. Valtaosa vaatteistamme valmistetaan maissa, joissa työntekijöiden oikeudet eivät toteudu.1 Vaatteet kulkevat usein pitkän ja vaikeasti seurattavan matkan ennen kauppaan saapumistaan: vaatteen materiaali tuotetaan yhdessä maassa, kangas kudotaan toisessa ja ommellaan kolmannessa.

    Vaatteiden valmistus vaatii myös paljon vettä. Esimerkiksi yhden puuvillaisen t-paidan valmistamiseen on tarvittu noin 2000-3000 litraa vettä.

    Globaalisti tekstiilijätettä syntyy kuorma-autollinen joka sekunti.

    Miten voit vaikuttaa?

    • Harkitse tarkkaan jokaista vaateostostasi ja osta pitkäikäisiä, laadukkaita vaatteita.
    • Siivoa vaatekaappisi ja hyödynnä sen sisältöä paremmin.
    • Huolla vaatteitasi.
    • Osta vaatteita käytettyinä.
    • Hyödynnä vaatelainaamoja tai vaihda vaatteita kavereiden kanssa.
    • Huolehdi hyväkuntoisille vaatteillesi uusi elämä myymällä ne itse eteenpäin tai lahjoittamalla myyntiin tai käyttöön.

    Kestävät palvelut

    • Vaatelainaamot
    • Kirpputorit
    • Nettikirpputorit
    • Vaatteiden vaihto ja korjaus
  • Oleellinen osa kuluttamista on sen seurauksena syntyneet jätteet. Mitä enemmän kulutetaan, sitä enemmän tuotetaan jätettä.

    Jätteen synnyn ehkäisy on jätepolitiikkaa ohjaavan jätehierarkian tärkein tavoite. Viisiportaisen jätehierarkian toiseksi ylimpänä askelmana on tuotteiden hyödyntäminen sellaisenaan uudelleen ja kolmantena askelmana materiaalina kierrättäminen. Vasta sen jälkeen tulee jätteiden sisältämän energian hyödyntäminen, eli jätteenpoltto. Viimeisenä on jätteiden sijoittaminen kaatopaikalle

    Jätteen vähentäjän muistilista

    • Mieti tarvitsetko ennen kuin ostat.
    • Suosi palveluja tavaroiden sijaan.
    • Vältä lyhytikäistä ja kertakäyttöistä.
    • Suosi kestävää ja korjattavaa.
    • Suosi yhteiskäyttöä ja lainaamista.

    Jos et voi välttää, kierrätä

    Jätteiden kierrätys on viime kädessä kiinni kuluttajan omasta aktiivisuudesta ja vastuullisuudesta. Miksi kierrättää? Koska siten säästetään raaka-aineita ja energiaa sekä vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä.

    Jätteet ja jätehuolto -sivulta löydät tietoa hyötyjätteen keräyksen järjestämisestä Riihimäen alueella. Riihimäen kaupungin ylläpitämään kierrätyskeskukseen voi toimittaa käyttökelpoisia, itselle tarpeettomaksi jääneitä tavaroita. Kierrätyskeskuksen lisäksi Riihimäellä on kirpputoreja ja käytetyn tavaran myyntiliikkeitä.

    Kotitalouksien vaarallisia jätteitä (aiemmin nimitys oli ongelmajätteet) sekä sähkö- ja elektroniikkaromua (SER) Riihimäellä otetaan maksutta vastaan kaupungin varikon keräyspisteessä. Puutarhajätteitä voi toimittaa maksua vastaan Kiertokapula Oy:n jätteenkäsittelyalueelle.

    Kestävät palvelut

    • Kierrätyskeskus
    • Kirpputorit ja käytetyn tavaran myynti
    • Riihimäen kierrätysryhmät ja käytetyn tavaran myynti Facebookissa
      • Roskalava Riihimäki
      • Riihimäen annetaan ilmaiseksi -ryhmä
      • Kirppis Riihimäki
  • Vapaa-ajalla harrastetaan, matkustetaan, tehdään kotitöitä ja levätään. Vapaa-ajan toimintojen ympäristövaikutuksiin pystyy jokainen helposti vaikuttamaan omilla valinnoillaan. Ekologisemman vapaa-ajanviettotavan ei tarvitse tarkoittaa harrastuksista luopumista tai kotona pysyttelemistä.

    Harvoin tarvittavia harrastusvälineitä ei tarvitse ostaa, vaan niitä voi lainata tuttavilta tai vuokrata. Riiihimäen kirjastolle on suunnitteilla liikuntavälinelainaamo. Myös omia välineitä voi lainata tai vuokrata niitä tarvitseville. Harrastuksiin kannattaa kulkea kävellen tai pyörällä, kimppakyydeillä ja julkisilla kulkuvälineillä.

    Retkeile lähelle

    Aina ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Omalta kotipaikkakunnalta tai sen lähistöltä löytyy usein mielenkiintoisia kohteita. Kun matkailu suuntautuu lähelle, säästyy usein sekä ympäristöä että rahaa. Esimerkiksi Riihimäen luontopoluilla pääsee tutustumaan lähiluontoon opastettujen reittien avulla. Riihimäellä ja sen lähistössä on myös useita virkistysalueita, jotka soveltuvat mainiosti luontomatkailuun.

    Mökkeily

    Suomessa on lähes puoli miljoonaa kesämökkiä. Viime vuosina mökkien varustetaso on parantunut ja yhä useampi mökki on käytössä ympäri vuoden. Mökkeilyn aiheuttama ympäristökuorma syntyy pääasiassa mökin lämmityksestä sekä autoliikenteestä. Pitämällä tyhjllään olevan mökin peruslämpö mahdollisimman alhaisena sekä suosimalla pitempikestoisia mökkireissuja joka viikonloppuisten pyrähdysten sijaan voi mökkeilyn päästöjä pienentää.

    Matkailun ekovinkit

    Matkailun ympäristövaikutukset syntyvät pääasiassa liikenteestä. Kaukomatkailu lisää erityisesti eniten energiaa kuluttavia liikennemuotoja, lentämistä ja laivamatkustamista. Matkaa suunnitellessa kannattaa tutustua myös maata pitkin matkustamisen mahdollisuuksiin. Massaturismilla on vaikutuksia myös paikallisiin kulttuureihin ja niiden kaupallistumiseen. Ekomatkailija puntaroi ympäristön kannalta parhaan toteutettavissa olevan matkustustavan, matkakohteen majoituspaikan ja oman käytöksensä vieraassa kulttuurissa. Matkustamisen sijaan voi kokeilla virtuaalimatkailua, esimerkiksi Google Earth:n  tai museoiden virtuaalikierrosten avulla.

    Kestävät palvelut

    • Junamatkustaminen
    • Julkinen liikenne
    • Airbnb
    • Riihimäen luontopolut
    • Riihimäen puistot
    • Riihimäen kuntopolut ja -portaat
    • Riihimäen museot
    • Kiintorastit Varuskunta, Riutta ja Uhkola

Kestävät palvelut kartalla

Kestäviä palveluita Riihimäellä Hyppää upotetun kartan yli: Kestäviä palveluita Riihimäellä

Yhteystiedot

Kaupungin ympäristöjärjestelmätyön koordinointi, raportointi ja ympäristökoulutus, kiertotalous- ja resurssiviisaustyö, sidosryhmäyhteistyö ja ympäristöviestintä