Leväniemi Heikki
Nuoriso-ohjaaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Nuorisopalvelut. Yhteisöllinen ja kansainvälinen nuorisotyö. Nuorisovaltuuston toiminta.
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toiminta-edellytyksistä.
Nuorisovaltuusto voi olla myös useamman kunnan yhteinen.
Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa. (Kuntalaki § 26.)
Olet tervetullut seuraamaan kokouksiamme! Toivomme kuitenkin, että ilmoitat tulostasi etukäteen nuorisovaltuuston puheenjohtajalle tai nuorisovaltuuston toiminnasta vastaavalle nuorisopalveluiden työntekijälle.
Uusi nuorisovaltuusto aloittaa toimintansa järjestäytymiskokouksella (poikkeuksellisesti) keskiviikkona 7.1.2026 klo 18.00.
Kokoukset pidetään ainakin toistaiseksi kokoustila Asemassa, Eteläinen Asemakatu 2.
Lasten ja nuorten osallistumisesta ja kuulemisesta säädetään nuorisolain pykälässä 6.
Tämän sivun lyhytosoite on riihimaki.fi/nuorisovaltuusto.
Nuorisovaltuuston jäsenille maksetaan kokouksista kokouspalkkiota seuraavasti:
Periaatteet hyväksytty nuorisovaltuuston kokouksessa 18.11.2024
Nuoriso-ohjaaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Nuorisopalvelut. Yhteisöllinen ja kansainvälinen nuorisotyö. Nuorisovaltuuston toiminta.