Laitinen Marko
Nuorisopalvelupäällikkö
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Lapsiparlamentti on osa Riihimäen Lapsiystävällinen kunta -toimintaa.
Lapsiparlamentin toiminnan tavoitteena on lisätä riihimäkeläisten lasten osallisuutta ja vaikuttamista lapsia koskevissa asioissa. Lapsiparlamentissa käsiteltävät asiat tulevat pääsääntöisesti lapsilta itseltään ja he myös toimivat asioiden esittelijöinä.
Parlamenttiin kuuluu yhteensä 32 jäsentä, neljä oppilasta Riihimäen kustakin alakoulusta. Jäsenet valitaan kouluista vuosittain. Lapsiparlamentti kokoontuu 2–3 kertaa lukuvuoden aikana.
Lasten lisäksi parlamentin istuntoihin osallistuvat kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuuston tai -hallituksen puheenjohtaja, muita päättäjiä ja viranhaltijoita sekä ohjaavat opettajat. Parlamentille nimetään jokaiseen tapaamiseen nuorisovaltuustosta muutama tuutori.
Lapsiparlamentti käsitteli keväällä 2023 kaveruuden lisäämistä, kaupungin eettistä ohjelmaa sekä osallisuuden lisäämistä. Syksyn kokouksen 22.11. teemoja ovat kouluruoka ja kulttuuri.
Nuorisopalvelupäällikkö
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Nuoriso-ohjaaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala