Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kuva Perhospuiston rakentamisesta, etualalla kiipeilyvälinen, jossa perhoskoristeet ja taka-alalla kaivinkone
Kuva: Päivi Sundman

Puistot ja ulkoliikuntapaikat

Riihimäen kaupunki rakentaa ja rakennuttaa puistoja ja viheralueita sekä ulkoliikuntapaikkoja. Kunnallistekniikan investointien työohjelma 2024 on hyväksytty teknisessä lautakunnassa (16.5.2023 § 62, 21.11.2023 § 162).

Merkittävimmät puistojen ja viheralueiden sekä ulkoliikuntapaikkojen työkohteet vuonna 2024

  • Puistojen perusparantamisella tarkoitetaan olemassa olevien puistojen ja leikkipaikkojen kunnon parantamiseksi tehtäviä investointeja.

    Vuoden 2024 perusparannuskohteita:

    • Kantakadun leikkipuisto
    • Savottapuisto (alla lisätietoa)
  • Korttionmäen lähiliikuntapaikan poistumisen jälkeen Mottitien varressa sijaitsevaa Savottapuistoa on tarve kehittää lähiliikuntapaikkana. Lisäksi leikkipaikan välineet uusitaan. Syksyllä 2023 tehdyssä asukaskyselyssä toivottiin etenkin peliareenaa, joka toteutetaan nykyisen tyhjän pelikentän paikalle. Kiertoleikin mahdollistava yhdistelmäteline vastaa toiveeseen köysikiipeilystä ja liukumisesta. Kalusteet teemoitetaan metsäneläinteemalla. Puiston valaistusta parannetaan.

    Savottapuiston puistosuunnitelma on nähtävillä 18.1.-1.2.2024

  • Haukankaarteen asemakaavamuutoksen mukainen lähivirkistysalue, johon on tavoitteena rakentaa kulkuyhteys. Alue säilytetään luonnontilaisena.

Nähtävillä olevat suunnitelmat

Suunnitelmaehdotukset pidetään julkisesti nähtävillä Virastokeskus Veturissa, Eteläinen Asemakatu 4.

LajiKaupunginosaSuunnitelmaPiirustusnumeroKuulutus, nähtävillä
Puisto- ja aukiosuunnitelmaJokikyläTutustu suunnitelmiin tästä9.2. – 25.2.2024
PuistosuunnitelmaParooninmäkiSavottapuiston lähiliikuntapaikan yleissuunnitelma
Savottapuiston lähiliikuntapaikan suunnitelmaselostus
yleissuunnitelma_9521-1
18.1.-1.2.2024
PuistosuunnitelmaPeltokyläHämeenaukion ja Torikujan välisen jalankulun ja pyöräilyn yhteyden puistoraittisuunnitelma
Hämeenaukio-Torikuja välinen jalankulun ja pyöräilyn yhteys puistosuunnitelman selostus
asemapiirustus_9523-1
pituus- ja tyyppipoikkileikkaus_9523-2
8.12.-21.12.2023
Puiston perusparannussuunnitelmaHirsimäkiHirsimäenpuiston yleissuunnitelmayleissuunnitelma_9492-128.6.-11.7.2023
Ulkoliikuntapaikan perusparannussuunnitelmaHarjukyläKeskusurheilupuiston tenniskenttien perusparannussuunnitelma

Tenniskenttien perusparannuksen suunnitelmaselostus
asemapiirustus_9493-1
rakenne- ja leikkauskuva, mitoitus- ja kuivatussuunnitelma_9493-2
12.4-26.4.2023
Puiston perusparannussuunnitelmaKoivistonmäkiTöyrypuiston yleisuunnitelmayleissuunnitelma_9490-110.3-24.3.2023
PuistosuunnitelmaHuhtimoKanervapuiston yleissuunnitelmayleissuunnitelma_9489_110.3-24.3.2023
Puiston perusparannussuunnitelmaHarjukyläLasinpuhaltajan puiston saneeraussuunnitelma
Lasinpuhaltajan puiston suunnitelmaselostus
viheraluesuunnitelma_9188-13.1-17.1.2023
Puiston perusparannussuunnitelmaPatastenmäkiKisapuiston leikkipaikan yleissuunnitelma
yleissuunnitelma-9477-115.6.-29.6.2022
Puiston perusparannussuunnitelmaPetsamoSaunapuiston yleissuunnitelmayleissuunnitelma-9478-115.6.-29.6.2022
Puiston perusparannussuunnitelmaKoivistonmäkiPanimopuiston yleissuunnitelma
Panimopuiston suunnitelmaselostus
yleissuunnitelma-9475-120.5-3.6.2022
Puiston perusparannussuunnitelmaKoivistonmäkiItsenäisyydenpuiston yleissuunnitelma,
Itsenäisyydenpuiston istutussuunnitelma
Itsenäisyydenpuiston suunnitelmaselostus
yleissuunnitelma 9456, istutussuunnitelma 94584.1-18.1.2022
PuistosuunnitelmaPeltokyläPiikinmäenpuiston rakennussuunnitelma yleissuunnitelma 9443, toteutussuunnitelma 9444, istutussuunnitelma 94451.12-14.12.2021

Kirjalliset muistutukset

Mainitun ajan kuluessa niitä, joiden oikeutta asiaa koskee, on mahdollisuus jättää tekniselle toimelle osoitetut kirjalliset muistutuksensa:

Lisätietoja