Haukka Juha
Yrityskoordinaattori
Elinvoiman toimiala
Kotoutumispalvelut. Yrittäjyyden palveluekosysteemi maahanmuuttajille -kehityshankkeen projektipäällikkö.
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Tutustu tarinoihin yrittämisestä ja työstä Etelä-Hämeessä maahanmuuttajan tai muuten vain tuorein silmin nähtynä.
Sarah Nieminen muutti Suomeen Tansaniasta viisitoista vuotta sitten. Edessä oli uuden kielen opettelu, erilaiset työelämän käytännöt ja yhteiskunnan toimintatavat. Silti hän ei halua sanoa aloittaneensa elämänsä uudelleen. Lue Sarah Niemisen tarina. (Linkki aukeaa 12.8.)
Hollantilainen Aldert van der Burg tuli Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1989. Hänen ensikosketuksensa suomalaiseen sielunmaisemaan tapahtui Forssan seudulla, jonne hän saapui vaihto-oppilaaksi. Tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan, että Suomesta tulisi pysyvä osa hänen elämäänsä. Lue Aldert van der Burgin tarina.
Etelä-Hämeen työllisyysalueella käynnistyy toukokuussa kaksivuotinen, ESR+-rahoitteinen kehittämishanke Yrittäjyyden palveluekosysteemi maahanmuuttajille, jonka tavoitteena on vahvistaa vieraskielisten yrittäjyyspalveluja ja alueen elinvoimaa. Lue lisää tiedotteestamme Maahanmuuttajien yrittäjyyspalveluja edistetään Etelä-Hämeessä uudella hankkeella.
Yrityskoordinaattori
Elinvoiman toimiala
Kotoutumispalvelut. Yrittäjyyden palveluekosysteemi maahanmuuttajille -kehityshankkeen projektipäällikkö.
Viestintäasiantuntija
Elinvoiman toimiala
Viestintäasiantuntija, International House Riihimäki (IHR) ja Etelä-Hämeen työllisyysalue (EHTA).
Päivitetty 11.8.2026.