Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Puunkaatolupa

Asemakaava-alueella puiden kaataminen on aina luvanvaraista (maankäyttö- ja rakennuslaki 128 §). Suuremmille puunkaatotoimenpiteille tarvittavan maisematyöluvan myöntää rakennusvalvonta.

Omalla tontilla olevat puut

Ympäristölleen välitöntä vaaraa aiheuttavan puun voit kaataa ilman lupaa. Puun vaarallisuus on tarvittaessa pystyttävä todistamaan myös jälkeenpäin esimerkiksi valokuvin. Rakennusvalvonta voi velvoittaa istuttamaan vaarallisena kaadetun puun tilalle uuden vastaavan puun.

Voit kaataa puita tontilta tai rakennuspaikalta ilman rakennusvalvonnan lupaa, jos puu ei aiheuta välitöntä vaaraa ympäristölleen, ja kun kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Puut sijaitsevat hallitsemallasi tontilla ja olet tontin omistaja tai vuokraaja. Vuokralaisen tulee varmistua, että hänellä on omistajan lupa toimenpiteelle.
  • Puita kaadetaan enintään viisi ja tontille jää puita vielä kaatamisen jälkeenkin. Kaatamisen jälkeinen tilanne täyttää asemakaavassa määritetyt puiden/kasvillisuuden määrä- ja sijaintivaatimukset.
  • Kaadettavat puut sijaitsevat tontin sisäosassa, eivät kadun puolella.
  • Asemakaavassa ei ole puita tai aluetta koskevia suojelumääräyksiä tai puu ei ole luonnonsuojelulain perusteella tehdyllä päätöksellä rauhoitettu (tällaisia ovat esimerkiksi: säilytettävä puu, aluemääritys A7s, säilytettävä ympäristö, istutusvelvoite).
  • Puut eivät ole maisemakuvallisesti merkittäviä esimerkiksi komeita, vanhoja yksittäispuita, kuten mäntyjä tai jaloja lehtipuita, puuryhmiä, puukujanteita tai vastaavia, joiden hävittämisellä olisi ympäristöä olennaisesti köyhdyttävä vaikutus.
  • Rajalla tai rajan läheisyydessä (alle yhden metrin etäisyys) kasvavien puiden kaatamiselle saadaan naapurin suostumus.
  • Kaadettavaksi suunnitelluissa puissa tai välittömässä läheisyydessä ei ole liito-oravan tai lepakoiden käyttämää koloa, pönttöä tai risupesää eikä pesiviä lintuja häiritä 1.4.–15.8. välisenä aikana.
  • Asunto-osakeyhtiöissä puiden kaato on käsitelty ja hyväksytty yhtiökokouksessa tai käsitelty hallituksen kokouksessa ja asukkaita on tiedotettu puiden kaadosta.
  • Puiden poisto on kertaluontoista eikä jatkuvaa toimintaa.

Mikäli kaikki edellä mainitut ehdot eivät täyty, on tehtävä ilmoitus puunkaadosta. Rakennustarkastaja harkitsee ilmoituksen perusteella, edellyttääkö kaatotoimenpide maisematyölupaa. Voit kaataa puun myös silloin, kun se on esitetty ja hyväksytty toimenpide- tai rakennusluvassa.

Lintujen pesäpuita ei saa kaataa, eikä puita kaadettaessa saa häiritä pesiviä lintuja 1.4.–15.8. välisenä aikana. Mikäli et ole varma puunkaatoon liittyvästä luvanvaraisuudesta, ota yhteyttä rakennusvalvontaan.

Kaatoluvan saaneiden puiden kaataminen jää asiakkaan huoleksi ja vastuulle. Kaikessa puun kaatamisessa tulee aina varmistua toimenpiteen turvallisuudesta.

Naapurin tontilla olevat puut

Ota yhteys naapuriin ja neuvotelkaa puunkaadosta. Puiden kaataminen on kiinteistön omistajan asia, Riihimäen kaupunki ei ota kantaa erimielisyyksiin. Riitatilanteissa noudatetaan naapuruussuhdelakia, jota valvoo poliisiviranomainen.

Yhteystiedot

Rakennusvalvonta, sähköinen asiointi, rakennusluvat, maisematyöluvat, katselmukset, ohjaus ja neuvonta.