Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kuvituskuva, käsi, kynä ja paperia
Kuva: Pixabay

Oppimisen ja hyvinvoinnin tuki

Perusopetuksen oppimisen tuen lainsäädäntö on muuttunut 1.8.2025 lähtien

Perusopetuksessa on luovuttu kolmiportaisen tuen mallista (yleinen tuki – tehostettu tuki – erityinen tuki). Opetus järjestetään siten, että se huomioi oppijoiden erilaiset tarpeet ja edellytykset. Opetuksessa käytetään joustavia ryhmittelyjä niin, että opetuksen tavoitteet voidaan saavuttaa. Ryhmässä voi olla mukana myös toinen opettaja tai koulunkäynninohjaaja tukemassa oppijoita.

Pedagogisilla ratkaisuilla, eli oppimisen edellytyksiä tukevilla järjestelyillä, tuetaan hitaammin ja nopeammin eteneviä oppijoita, esimerkiksi eriyttämällä opetusta, selittämällä opittavan asian kieltä ja käsitteistöä ja muokkaamalla ympäristöä esteettömäksi.

Ryhmäkohtaiset tukitoimet

Oppimisen tukea järjestetään ensisijaisesti ryhmäkohtaisena tukena. Siihen on oikeus kaikilla oppilailla, ihan jokaisessa luokassa.

Ryhmässä järjestettyä tukea ovat:

  • opettajan antama yleinen tukiopetus
  • opettajan antama opetuskielen tukiopetus
  • erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä.

Ryhmäkohtaista tukea toteutetaan joustavasti ja suunnitelmallisesti koko lukuvuoden ajan. Siitä ei tehdä hallintopäätöstä.

Oppilaskohtaiset tukitoimet

Ryhmässä järjestetyn tuen lisäksi oppilas voi saada oppilaskohtaisia tukitoimia.
Kun ryhmässä järjestetty tuki ei riitä, sitä täydennetään oppilaskohtaisilla tukitoimilla. Ne perustuvat oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin. Tukea annetaan säännöllisesti ja pitkäkestoisesti.
Oppilaskohtaiset tukitoimet järjestetään oppilaan etu huomioon ottaen ensisijaisesti oppilaan omassa koulussa.

Oppilaskohtaiset tukitoimet käytännössä:

  • erityisopettajan opetus osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä
  • erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä
  • erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa
  • tulkitsemispalvelut
  • avustajapalvelut
  • apuvälineet

Erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä ja erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa eroavat siten, että ensiksi mainittu kohdistuu yhteen tai useampaan oppiaineeseen, jolloin erityisopettaja tai erityisluokanopettaja antaa opetusta enemmän kuin puolet kyseisessä oppiaineessa. Erityisluokassa oppilas saa kokoaikaista opetusta erityisluokanopettajalta kaikkiin oppiaineisiin.

Lisäksi tukimuotoja voivat olla myös

  • perusopetuksen oppimäärästä tai paikallisen opetussuunnitelman tavoitteista poikkeaminen ja
  • perusopetuksen järjestäminen oppilaalle vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella.

Perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista voidaan poiketa kolmella tavalla:

1. Tavoitekokonaisuuksittain opiskelu suunnitellaan oppilaalle henkilökohtaisesti, ja se mahdollistaa oppilaan opiskelun omaa vuosiluokkaansa nopeammin tai hitaammin.

Tavoitekokonaisuuksittain opiskelu tulee vuosiluokkiin sitomattoman opetuksen tilalle. Tällä hetkellä vuosiluokkiin sitomattomasti opiskelevan oppilaan tilanne arvioidaan lukuvuoden 2025‒2026 aikana. Oppilas siirtyy arvioinnin jälkeen opiskelemaan joko vuosiluokittain tai hänelle tehdään hallintopäätös tavoitekokonaisuuksittain opiskelusta.

2. Oppimäärän rajaaminen tarkoittaa nykyistä oppiaineen oppimäärän yksilöllistämistä. Jos oppilaalla on jossakin oppiaineessa rajattu oppimäärä, hän opiskelee vain osan sisällöistä tai alemman vuosiluokan sisältöjä.

Opiskeltavat sisällöt ja oppimisen tavoitteet kuvataan hänen tuen suunnitelmassaan. Arvioinnissa käytetään sanallista arviointia. Päättöarvioinnissa rajattu oppimäärä merkitään päättötodistukseen teknisellä *5-merkinnällä.

3. Oppilas voidaan vapauttaa oppiaineen opiskelusta tilapäisesti terveydentilan perusteella. Vapauttaminen voi kestää enintään neljä kuukautta. Terveydentilan todentaa terveydenhoidon ammattilainen. Hallintopäätöksessä tilapäinen vapauttaminen kohdennetaan tarvittaviin oppiaineisiin.

Opetussuunnitelman oppimäärän sisällöistä tai tavoitteista poikkeaminen on oppilaan perusoikeuksiin puuttuva toimenpide, siksi sitä käytetään viimesijaisena tukimuotoina.

Perusopetuksen järjestäminen oppilaalle vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella (tulee voimaan 1.8.2026 alkaen)

Pidennetyn oppivelvollisuuden osalta lakimuutokset tulevat voimaan 1.8.2026. Jatkossa 5‒6-vuotiaille lapsille tehdään päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta. Perusopetuksessa tehdään päätös opetuksesta oppilaalle, jolla on vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite.

Vammalla tarkoitetaan esimerkiksi näkö- tai kuulovammaisuutta, kehitysvammaisuutta, vaikeita kehityshäiriöitä tai laaja-alaisia oppimisvaikeuksia.

Sairaudella tarkoitetaan sellaista vakavaa sairautta, joka vaikuttaa oppilaan kognitiivisiin taitoihin ja toimintakykyyn ja siten myös oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin, usein laaja-alaisesti.

Sellainen pitkäaikaissairaus, joka ei vaikuta lapsen oppimiskykyyn (esimerkiksi diabetes), voidaan huomioida muilla opetusjärjestelyillä, kuten koulunkäynninohjaajan tuella.

Toimintakyvyn rajoitteella tarkoitetaan päivittäiseen selviytymiseen, osallisuuteen ja hyvinvointiin laajasti vaikuttavia tekijöitä, jotka aiheuttavat oppilaalle osallisuuden esteitä tai laajoja avun ja tuen tarpeita.

Lukuvuosi 2025 – 2026 on siirtymäaikaa

Oppilaille ennen 1.8.2025 tehdyt erityisen tuen päätökset ovat voimassa ja tuen päätökset tarkistetaan lukuvuoden 2025 – 2026 aikana vastaamaan uutta lainsäädäntöä.

 

Opiskeluhuoltopalvelut

Riihimäellä opiskelevien oppilaiden ja opiskelijoiden opiskeluhuollon palveluista vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue eli Oma Häme. Hyvinvointialueuudistuksen astuttua voimaan vuoden 2023 alussa, sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyi 11 Kanta-Hämeen kunnalta sekä kuntayhtymiltä hyvinvointialueelle.

Palvelut jatkuvat kuten aiemmin: opiskeluhuollon palvelut tarjotaan jatkossakin oppilaitoksissa ja lähipalveluna. Oppilaita, opiskelijoita ja huoltajia palvelevat pääsääntöisesti samat tutut ammattilaiset. Henkilökunnan puhelinnumerot säilyvät ennallaan ja tavoitat heidät edelleen Wilman avulla. Sähköpostiosoitteet ovat nyt muotoa etunimi.sukunimi@omahame.fi.

Ajankohtaisimman tiedon hyvinvointialueen palveluista löydät Kanta-Hämeen hyvinvointialueen verkkosivuilta.

Opiskeluhuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Opiskeluhuollolla edistetään oppilaiden ja opiskelijoiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus. Tavoitteena on ongelmien huomioiminen ja niihin puuttuminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Hyvinvointialueen tuottamiin oppilas- ja opiskelijahuoltopalveluihin kuuluvat muun muassa kouluterveydenhuolto, koulukuraattori- ja koulupsykologitoiminta sekä yläkouluissa psykiatrisen sairaanhoitajan ja fysioterapeutin palvelut.

Oppimiseen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin saa tukea lisäksi opettajilta, koulu- ja oppilaitosvalmentajilta, ohjaajilta sekä koulun muulta henkilökunnalta.

  • Koulukuraattorit ovat koulussa toimivia sosiaalityön ammattilaisia. Kuraattorit tukevat ja auttavat oppilaita koulunkäynnissä ja sosiaalisessa kasvussa keskustelemalla, antamalla neuvontaa ja ohjaamalla heitä erilaisiin tukitoimiin. Koulukuraattorit toimivat yhteistyössä oppilaiden, perheiden, koulun henkilökunnan ja viranomaisten kanssa.

    Oppilaana voit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, jos sinulla on mielessäsi asioita, jotka painavat sinua, ja joista haluaisit jutella jonkun aikuisen kanssa. Huoltajana voit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, jos sinulla on huoli lapsestasi tai perheesi tilanteesta. Koulukuraattorin yhteydenotto on useimmiten kutsu yhteistyöhön, tilanteen selvittelyyn ja tarvittavien muutosten ja tukitoimien yhteiseen pohdintaan.

    Koulujen ja oppilaitosten kuraattoripalveluista vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Oma Häme. Lisää tietoa Oma Hämeen verkkosivuilta.

  • Koulupsykologit selvittävät ensisijaisesti oppimisen haasteita yhteistyössä opettajien ja erityisopettajien kanssa. Tarvittaessa he auttavat myös haastavissa elämäntilanteissa. Huoltajat, opettajat ja oppilaat voivat kääntyä koulupsykologien puoleen halutessaan neuvontaa tai ohjausta kaikissa koulunkäyntiin liittyvissä ongelmatilanteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi oppimisen haasteet,  koulupelot, koulukiusaaminen tai motivaatio-ongelmat.

    Koulupsykologit osallistuvat tarvittaessa kodin ja koulun välisiin yhteisneuvotteluihin.

    Koulujen ja oppilaitosten psykologipalveluista vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Oma Häme. Lisää tietoa Oma Hämeen verkkosivuilta.

  • Kouluterveydenhuolto

    Opettajalla on oikeus saada tietoa oppilaan terveydentilasta. Pyydämme vanhempia kertomaan luokanopettajille sellaisista vammoista tai sairauksista, jotka voivat vaikuttaa koulunkäyntiin. Opettajat ovat vaitiolovelvollisia tiedoista, joita he ovat opetustoimeen liittyvissä tehtävissä saaneet.

    Suun terveydenhuolto

    Koululaisen suun terveydenhoito jatkuu alle kouluikäisenä laaditun yksilöllisen hoitovälin mukaan. Koululaisille lähetetään ajanvarauskehotus kotiin.

    Kaikki lapset kutsutaan ensimmäisellä ja viidennellä luokalla hammaslääkärin tekemään suun terveystarkastukseen. Oikomishoidon erikoishammaslääkäri määrittää mahdollisen oikomishoidon tarpeen toisen luokan keväällä.

    Järjestelmä lähettää tekstiviestimuistutuksen varatusta ajasta kahta arkipäivää aiemmin. Tekstiviestimuistutus on lisäpalvelu, eikä sulje pois peruuttamattoman poisjäännin maksua.

    Hammashoitolassa käynti ei ole koulun toimintaa. Vastuu kouluajalla tapahtuvista suun terveydenhoitokäynneistä on vanhemmilla.

    Koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä suun terveydenhuollosta vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Oma Häme. Lisää tietoa Oma Hämeen verkkosivuilta.

  • Koulu- ja oppilaitosvalmentaja työskentelee ensisijaisesti yläkouluilla. Huoltajat, opettajat ja oppilaat voivat kääntyä hänen puoleen halutessaan neuvontaa tai ohjausta jaksamisen haasteissa, koulumotivaatioon liittyvissä kysymyksissä tai sosiaalisissa suhteissa esiintyvissä haasteissa.

  • En­nal­taeh­käi­se­vää las­ten­suo­je­lu­työ­tä jouk­kueur­hei­lun avul­la

    Icehearts on varhaisen tuen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Icehearts on innovatiivinen toimintamalli, jonka työväline on joukkueurheilu. Jokainen joukkue on 12 vuotta kestävä yhteinen matka lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle. Mallia toteutetaan poikkihallinnollisesti yhdessä sosiaali- ja sivistystoimen ammattilaisten kanssa.

    Riihimäen kaupunki ja Icehearts ovat yhteistyösopimuksella laajentaneet Icehearts-toimintaa Riihimäellä. Ensimmäinen vuonna 2015 perustettu joukkue sai lisävahvistusta, kun kaupungin toinen Icehearts-joukkue aloitti toimintansa syksyllä 2019. Riihimäen kaupunki on sitoutunut rahoittamaan kahden Icehearts-toimintamallin mukaisen joukkueen toimintaa 12 vuoden matkan ajan. Yhteen joukkueeseen mahtuu noin 25 lasta.

    Suomen Icehearts ry:n verkkosivut

Yhteystiedot

Salin Minna

Riihimäen lukio, Pohjolanrinteen koulun kuntouttava luokka, nepsy-ohjaus yläkoulut