Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Koululaisten iltapäivätoimintaan on jatkuva haku. Sähköinen hakemus löytyy eDaisy-asiointipalvelusta.
Maksullista iltapäivätoimintaa järjestetään maanantaista perjantaihin välittömästi koulupäivien jälkeen joko klo 16 tai 17 saakka. Toiminnan kohderyhmänä ovat 1.–2.-vuosiluokkien oppilaat sekä sellaiset 3.–5.-vuosiluokkien oppilaat, joille on tehty erityisen tuen päätös sekä pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaat. Iltapäivätoimintaa ei järjestetä koulujen lukuvuoden aikana olevilla lomilla.
Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman päivitys on käynnissä.
Iltapäivätoiminta on ohjattua vapaa-ajantoimintaa ja tarkoitettu ensisijaisesti 1.–2.-luokan sekä erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille. Kevään haussa vapaaksi jääneet paikat täytetään hakujärjestyksessä lukuvuoden aikana niin kauan kuin paikkoja riittää.
Iltapäivätoimintaan haetaan sähköisesti eDaisy-asiointipalvelussa.
Valintaperusteet iltapäivätoimintapaikkoja täytettäessä:
Mikäli saapuneita hakemuksia on enemmän kuin paikkoja, suoritetaan arvonta yllä mainittua järjestystä noudattaen. Arvonnasta vastaa vähintään kaksi varhaiskasvatuksen työntekijää.
Jos lapsi on sairauden vuoksi poissa iltapäivätoiminnasta yli 10 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana, peritään maksuna puolet kuukausimaksusta. Jos lapsi on sairauden johdosta poissa kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, ei tältä kuukaudelta peritä maksua lainkaan. Maksun alennukseen sairauden vuoksi vaaditaan lääkärintodistus.
Huoltaja voi hakea maksusta vapautusta perheen taloudellisten, huollollisten tai sosiaalisten syiden vuoksi. Hakemuksen voi tehdä tuloselvityslomakkeella eDaisy-asiointipalvelussa. Maksuvapautusoikeus voidaan tarkistaa lukuvuoden aikana.
Iltapäivätoiminnan kuukausimaksuista päättää Riihimäen kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunta.
Huoltaja voi irtisanoa iltapäivätoimintapaikan kesken lukuvuoden sähköisesti eDaisy-asiointipalvelussa. Tällöin iltapäivätoiminnan maksu päättyy irtisanomiskuukauden lopussa.
Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala