Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Liikuntaneuvonta

Liikuntaneuvonnassa voit keskustella ohjaajan kanssa liikkumisen aloittamisesta ja miettiä erilaisia tapoja lisätä aktiivisuutta arkeesi. Liikunnan lisäksi voimme tarvittaessa keskittyä myös painonhallinta-, ravitsemus- ja uniasioihin. Neuvonta on sinulle maksutonta kehonkoostumusmittausta lukuun ottamatta.

  • Kuntotestit voidaan tehdä sinulle, joka olet aloittamassa elämäntapamuutosta. Kuntotestit sisältävät tasapaino-, lihaskunto- ja liikkuvuustestejä.

  • Kuntosaliohjelma ja -opastus on tarkoitettu sinulle, jolla ei ole aiempaa kuntosaliharjoittelutaustaa tai edellisestä kuntosalikäynnistäsi on kulunut jo useampi vuosi. Mikäli et halua harjoitella kuntosalilla, voimme tehdä sinulle kotijumppaohjelman, joka käydään yhdessä läpi ennen harjoittelun aloittamista.

  • Kehonkoostumusmittaus antaa kattavan raportin kehosi koostumuksesta, muun muassa lihas- ja rasvamassan määrästä, sisäelinten ympärillä olevasta rasvasta ja nestetasapainosta. Teemme mittauksen InBody 770 -laitteella, jonka päällä seisotaan paljain jaloin. Mittaus kestää vajaan minuutin. Kehonkoostumusmittaus maksaa 20 €/kerta. Mittaus ei sovellu sinulle, jolla on sydämentahdistin.

Liikuntaneuvonnan yhteydenottolomake

Nimi(Pakollinen)
Älä kirjoita kenttään erityisiä henkilötietoja esim. terveydentilasta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ajanvaraus ja lisätietoja