Hyppää sisältöön

Vieraslajit

Vieraslajit ovat eliölajeja, jotka ovat levinneet luontaisilta levinneisyysalueiltaan uusille alueille ihmisen mukana. Haitallisista vieraslajeista erityisesti espanjansiruetanoita sekä jättipalsamia esiintyy Riihimäellä. Tutustu tehtyyn torjuntatyöhön ja tuloksiin katsomalla video kaupungin YouTube-kanavalta  jättipalsamin ja espanjansiruetanan torjunnasta Riihimäellä.

Riihimäen kaupunki torjuu omilta mailtaan muun muassa jättiputkia, jättipalsamia, komealupiinia ja espanjansiruetanoita. Vieraslajit otetaan huomioon kunnossapidon jokapäiväisessä toiminnassa.

Vieraslajien torjunta Riihimäellä

Omalla pihalla leviämistä voi ehkäistä etanoiden pois keräämisen lisäksi poistamalla lehti- ja oksakasat ja pitämällä nurmikko ja muu pihan kasvillisuus lyhyenä. Tarkista uudet istutettavat kasvit espanjansiruetanoiden munien varalta. Kastele kasveja säästeliäästi ja mielummin päivisin. Älä avokompostoi. Ja kerää koirien jätökset – ne houkuttelevat espanjansiruetanoita ruokailemaan

Espanjansiruetanoiden yhtäaikainen torjuminen laajalla alueella on tärkeää torjunnan onnistumiseksi.

  • Puistopalvelut on tuonut jo useiden vuosien ajan osaston työntekijöiden ja asukashavaintojen perusteella valittuihin paikkoihin vain etanoille tarkoitettuja 240-litraisia roskiksia. Etanaroskikset on sijoiteltu paikkoihin, joita karttakyselyiden havainnotkin tukevat. Roskikset löytyvät kaupungin karttapalvelusta elinympäristövalikosta.

    Tapa ensin espanjansiruetanat leikkaamalla kahtia pitkittäin tai murskaamalla tai pudottamalla ne kiehuvaan veteen. Vesi tulee poistaa ennenkuin etanat laitetaan suljettuun astiaan, esimerkiksi tyhjään maitopurkkiin.

    Yksi keväällä kerätty etana on satoja etanoita vähemmän syksyllä. Valtavan paljon kiitoksia kaikille ahkerille kuntalaisille tästä arvokkaasta vieraslajien torjuntatyöstä!

  • Olemme aloittamassa Etanoiden torjuntakummi toimintaa. Voisitko Sinä olla asuinalueesi Etanakummi? Etanakummin toivoisimme esimerkiksi järjestävän omalla alueellaan 1-2 etanatalkoot siten, että kaupungin puistopalvelut toimittaisi paikalle tarvittavat välineet. Lisäksi toivomme aktiivista tiedonkulkua etanoiden esiintymisestä ja torjuntatyön vaikutuksista, sekä otamme kehitysideoita vastaan.

    Ilmoittautumiset ja kysymykset voi välittää sähköpostitse vieraslajit@riihimaki.fi tai puh. 040 624 8431.

    Jos haluat liittyä jo viime kesänä perustettuun, aktiiviseen Espanjansiruetanan torjunta -WhatsApp-ryhmään, ilmoita yhteystietosi yllämainittuun sähköpostiin.

     

  • Riihimäki on mukana  VieKas LIFE -hankkeessa (Finvasive LIFE+ -project). Vieraslajien torjuntaan ja ihmisten vieraslajitietoisuuden lisäämiseen keskittyvä yhteistyöhanke jatkuu vuoteen 2023 asti. EU on mukana rahoittamassa hanketta.

    VieKas hankkeen myötä vuonna 2017 aloittanut jättipalsamin torjuntaryhmä jatkaa töitä myös kaudella 2023. Ryhmä torjuu karttakyselyn perusteella paljastuneita jättipalsamikohteita ja positiivisia tuloksia on jo havaittavissa. Tutustu ryhmän toimintaan tästä.

    Puistopalvelut on torjunut ja pitänyt kirjaa jättiputkista jo 1990-luvulta lähtien. Siementen pitkän itävyyden vuoksi seurantaa on tehty myös vanhoilla esiintymäpaikoilla, joissa jättiputkea ei ole enää vuosiin tavattu.

Lisätiedot