Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaupunki laittaa tänä vuonna katuihin ja puistoihin 10 miljoonaa – asukkaille esittelytilaisuus 23.3.

16.3.2023 Tiedotteet Asu ja rakenna Kadut Katusuunnitelma Katutyöt Keskusta Liikenne ja kadut Puistot ja viheralueet

Kuvassa Lasinpuhaltajapatsas.
Lasinpuhaltajapatsas. Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupunki on varannut vuodelle 2023 kymmenen miljoonaa euroa katujen ja puistojen kunnallistekniseen kehittämiseen.

”Kunnallistekniikan investoinnit ovat kaupungin strategian mukaisia. Niiden tavoitteena on omalta osaltaan tehdä Riihimäestä vastustamaton vartin kaupunki ja kestävän kasvun yhteisö”, kaupungininsinööri Toni Haapakoski sanoo.

Tämän vuoden merkittävimmät uudistyöt liittyvät Hämeenaukioon, Lasinpuhaltajan puistoon ja Temppelikatuun. Kaupunki on tiedottanut kaikista kolmesta hankkeesta aiemmin tämän vuoden aikana.

Tämän lisäksi kunnallistekniikan osalta tehdään seuraavia asioita:

  • Kauppakadun uudistusta jatketaan välillä Junailijankatu–Hämeenkatu.
  • Kalevankadun kevyenliikenteenväyliä parannetaan.
  • Asemanseudulla pyöräpysäköintiä kehitetään yhteistyössä Väyläviraston kanssa.
  • Kulmalan puistokadun ja Eteläinen Asemakadun kiertoliittymä viimeistellään.
  • Patastenmäen sillan eli Siltakadun kaiteita ja yleisilmettä parannetaan.
  • Jokikylän asuinalueen asemakaavamuutokseen liittyvät työt käynnistyvät syksyllä johtosiirroilla ja Vantaanjoen uoman siirrolla.

Kahteen puistoon perusparannus

Tämän vuoden aikana kaupunki parantaa katuverkon, puistojen ja leikkipaikkojen kuntoa. Vasikkahaassa jatketaan asuinalueen katujen saneerausta ja Panimonpuistossa perusparannusta. Tämän lisäksi Hirsimäenpuiston ja Töyrypuiston perusparannustyöt tehdään tänä vuonna. Katuvaloverkoston merkittävin erillishanke on Kaunolassa, jossa vanhoja ilmajohtoja korvataan maakaapeloinnein, uusitaan valaisinpylväitä sekä valaisimia.

Muita merkittävimpiä kuluvan vuoden toteutusohjelmassa olevia kohteita ovat Vantaanjoen putkisiltahankkeen jatkaminen Väinö Sinisalon kadulla. Liikenneinvestoinneista merkittävimmät ovat Arolammintien–Teollisuuskadun kiertoliittymän rakentaminen sekä Länsitien uuden jalankulku- ja pyöräilyväylän toteutuksen jatkaminen. Keskusurheilukentän juoksuradan viereiset kolme tenniskenttää muutetaan tekonurmelle.

Uutta pientaloasumista Riihimäelle

Kesän alussa Korttionmäkeen valmistuu uusi asuntoalue ja Juppalan raviradan viereen rakennetaan uusi katu. Molemmat tonttituotantokohteet mahdollistavat Riihimäelle uutta pientaloasumista.

Huhtimonmäen aiemmin toteutetulle asuinalueelle rakennetaan Kanervapuiston leikkipaikka ja kuntoportaat sekä asennetaan kalusteet näköalapaikalle.

Riihimäen kaupunki esittelee kaupunkilaisille tämän vuoden katu- ja puistorakentamisen hankkeita torstaina 23.3.2023 klo 17–19 Teatterihotellilla, Hämeenaukio 1. Tilaisuudessa on paikalla teknisen toimialan lisäksi myös kaavoituksen edustaja. Tilaisuuden avaa teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kari Vilkman. Tilaisuus on kaikille avoin.

Lisätiedot