Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Pieni vaalea koira eläinlääkärin sylissä katsoo kameraan.
Kuva: Pixabay

Eläinlääkäripalvelut ja eläinsuojelu

Etelä-Hämeen ympäristöterveydenhuolto hoitaa kunnalliset eläinlääkintäpalvelut Riihimäen ja Forssan kaupungin sekä Janakkalan, Hausjärven, Lopen, Tammelan, Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän kunnan alueella. Eläinlääkärien yhteisvastaanotot sijaitsevat Jokioisilla ja Riihimäellä.

Eläinlääkintä vastaa

  • hyöty- ja lemmikkieläinten terveyden- ja sairaanhoidosta,
  • eläintautien vastustamistyöstä ja ennaltaehkäisystä,
  • eläinsuojelulain mukaisista tehtävistä sekä
  • eläintenpidon terveydellisestä valvonnasta, joka liittyy eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvontaan.

Eläinlääkärin perimän palkkion lisäksi eläimen käynnistä kuntayhtymän vastaanotolla kuntayhtymä perii eläimen omistajalta tai haltijalta klinikkamaksun. Klinikkamaksulla katetaan vastaanoton vuokrasta ja varustuksesta, avustajasta ja muista vastaavista kustannuksista aiheutuvia kustannuksia. Maksu on potilaskohtainen eli jos samalla omistajalla on useampi eläin mukanaan samalla käynnillä, peritään jokaisesta hoidettavasta potilaasta luokituksen mukainen klinikkamaksu.

  • Klinikka- ja laitemaksu ovat eläinkohtaisia.

    Klinikkamaksua ei peritä

    • Luonnonvaraisten eläinten, opas-, poliisikoirien ja vastaavien hoidosta.
    • Jatkoinjektioista ja kontrollikäynneistä, jotka sovittu yleensä aiemman käynnin yhteydessä, esimerkiksi injektiosarjat, säännölliset injektiolääkitykset, hoidon vaikutuksen seurantakäynti, tikkien poisto.

    Klinikkamaksu 6,20 euroa (sisältää alv. 24 %)

    • Käynnit, joiden yhteydessä eläinlääkäri ei peri toimenpidepalkkiota, esimerkiksi rokotus, pelkkä kliininen perustutkimus, lintujen ja pikkujyrsijöiden hoidot ja eutanasia.
    • Vientitodistus, passi, sirutus tai yksittäisen pennun pentutarkastus.
    • Uusintakäynnit kuukauden sisällä saman sairauden vuoksi.

    Klinikkamaksu 15,50 euroa (sisältää alv. 24 %)

    • Yksinkertaiset, lyhyet toimenpiteet (keskimäärin alle 30 minuuttia, mahdollisesti i.m.-anestesia), esimerkiksi pienen haavan ompelu, katetrointi, kissan tai kanin kastraatio, vähäisen hammaskiven poisto, kynsien leikkaus anestesiassa, lievät silmä-, korva-, ihotulehdukset, veri- ja raapenäytteenotto, uä-tiineystarkastus, kissan, koiran tai kanin eutanasia, pienen (2–4) tai nopeasti sujuva pentueen terveystarkastus ja mahdollinen sirutus.
    • Eläintenhoitajan itsenäisesti tekemät pienet toimenpiteet, esimerkiksi kynsien leikkaus tai takkujen ajelu tai selvittely ilman rauhoitusta.

    Klinikkamaksu 31 euroa (sisältää alv. 24 %)

    • Pidempikestoiset ja vaativammat toimenpiteet (kesto yleensä yli 30 minuuttia, yleensä i.v.- tai inhalaatioanestesia, toimenpide sitoo yhden hoitajan koko ajaksi), esimerkiksi koiran kastraatio ja sterilisaatio, kissan tai kanin sterilisaatio ja sektio, synnytysapu, runsaan hammaskiven tai kirurginen hampaan poisto ym. vaativat hammashoidot, vaativia tai aikaa vieviä toimenpiteitä edellyttävät iho- ja sisäelinsairaudet (esimerkiksi i.v.-nesteytys, märkivät isot haavat, karvojen tai takkujen ajelu laajalta alueelta), ison (yli 4) tai aikaa vievä pentueen terveystarkastus ja mahdollinen sirutus.

    Klinikkamaksu 43,40 euroa (sisältää alv. 24 %)

    • Erittäin vaativa kirurginen toimenpide (yleensä inhalaatioanestesia), esimerkiksi koiran sektio ja märkäkohtuleikkaus, vatsalaukun kiertymä- ja vierasesineleikkaus, laajan tai usean kasvaimen poisto.
    • Toimenpiteestä riippumatta aina päivystysaikana.
    • Toimenpiteestä riippumatta ulkopaikkakuntalaisilta (kesäasukkaat ovat ulkopaikkakuntalaisia).

    Laitemaksu 18,60 euroa (sisältää alv. 24 % )

    • Röntgen

Ajanvaraus

Katso puhelinnumerot, puhelinajat ja tarkemmat tiedot avaamalla Lisätiedot-kohta.

Eläinlääkäri (Riihimäen toimipiste)

Eläinlääkäri (Riihimäen toimipiste)

Ajanvaraus ja neuvonta puhelinaikana arkisin klo 8.00–9.30. Kiireettömät yhteydenotot vain puhelinaikaan. Kiireellisissä tapauksissa arkisin klo 8–16 jätä viesti vastaajaan, niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian. Vastaanottoajat sekä talli- ja tilakäynnit ajanvarauksella arkipäivisin kello 8–16.

Yhteystiedot

Ajanvaraus, eläinlääkäri Riihimäki

019 758 5780

Eläinlääkäri (Jokioisten toimipiste)

Eläinlääkäri (Jokioisten toimipiste)

Ajanvaraus ja neuvonta puhelinaikana arkisin klo 8–9. Ajanvaraus kunkin eläinlääkärin omasta puhelinnumerosta. Kiireettömät yhteydenotot vain puhelinaikaan. Kiireellisissä tapauksissa arkisin klo 8–16 jätä viesti vastaajaan, niin olemme yhteydessä mahdollisimman pian. Vastaanottoajat sekä talli- ja tilakäynnit ajanvarauksella arkipäivisin kello 8–16.

Yhteystiedot

Toivanen Laura, Eläinlääkäri

050 031 1404

Jalkanen Anna-Riikka, Eläinlääkäri

050 031 1402

Jalli Juha-Pekka, Eläinlääkäri

050 300 1444

Rupponen Anna, Eläinlääkäri

050 031 1401

Päivystys

Eläinlääkärin ollessa potilastyön vuoksi varattu, voit jättää vastaajaan soittopyynnön. Eläinlääkäri ottaa vapauduttuaan yhteyttä. Päivystysnumerosta ei voi varata aikaa kiireettömien sairastapausten hoitoon.

Eläinlääkäripäivystys on tarkoitettu kiireellisiä hätätapauksia varten. Päivystys hoidetaan alueellisesti. Alueella päivystää vuorollaan yksi eläinlääkäri. Päivystyspaikan sijainti vaihtelee sen mukaan, kuka eläinlääkäreistä on päivystysvuorossa. Huom! Numero on maksullinen: arkisin klo 16–22 sekä lauantaisin, sunnuntaisin ja arkipyhinä klo 8–22 puhelun hinta on 1,98 €/min + pvm/mpm ja klo 22–8 4,01 €/min + pvm/mpm.