Riihimäki

Kuntalaisen vaikuttamismahdollisuudet

Avoimuus ja julkisuus ovat Suomen kunnallishallinnon perusperiaatteita. Kuntalaissa korostetaan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien suoran vaikuttamisen ja osallistumisen tärkeyttä edustuksellisen demokratian rinnalla.Kaupungintalo
 
Voit vaikuttaa asioihin vaaleissa äänestämisen lisäksi tekemällä aloitteita ja valituksia, ottamalla yhteyttä luottamushenkilöihin ja virkamiehiin sekä osallistumalla yleisötilaisuuksiin, kyselyihin ja keskusteluihin.
 
Riihimäen kaupunki tiedottaa asukkailleen vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista.
 
Kaupunginhallituksen ja -valtuuston sekä lautakuntien esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa kaupungin Tietotuvassa sekä kaupungin kotisivuilla. Kaupungin julkiset kuulutukset ovat nähtävissä kaupungin virallisella ilmoitustaululla (Kalevankatu 1, kaupungintalon pohjakerros). Esityslistat toimitetaan myös kaupunginkirjaston lukusaliin.
 
Kuntalaisaloitteet voi lähettää joko sähköisellä kuntalaisaloitelomakkeella tai sähköpostitse kaupungin kirjaamoon
kirjaamo_sähköposti.gif 
 
Kirjalliset aloitteet ja palautteet voi myös toimittaa henkilökohtaisesti kirjaamoon osoitteeseen Kalevankatu 1, 4. kerros.