Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kirjaamo ja kaupunginarkisto

Kirjaamo

Riihimäen kaupungin keskitetty kirjaamo toimii kaupungin virallisena asiointiosoitteena.

Kaupunginarkisto

Kaupungin keskusarkistossa säilytetään kaupungin toimintayksiköiden pysyvästi ja pitkään (yli 10 vuotta) säilytettävät asiakirjat sekä vastaavat toimintansa lopettaneiden lautakuntien, virastojen, toimikuntien ym. arkistot. Toiminnassa olevien yksiköiden noin 10 vuotta vanhemmat asiakirjat siirretään kaupungin keskusarkistoon.

Kaupungin keskusarkiston asiakirjat ovat pääosin julkisia, lukuun ottamatta laissa säädettyjä poikkeuksia. Kaikilla kuntalaisilla on arkiston käyttöoikeus. Alkuperäisiä asiakirjoja ei kuitenkaan lainata ulos, mutta niihin voi tutustua kaupungin toimipisteessä (Matkakeskus 5. krs, Eteläinen Asemakatu 2, hallinto ja konserni -toimiala). Tarvittaessa niistä saa myös oikeaksi todistettuja jäljennöksiä, jotka ovat maksullisia.

Todistus-, jäljennös- ja selvitystilaukset voi tehdä kirjeitse, sähköisesti, puhelimitse tai henkilökohtaisesti paikan päällä. Laajemmissa tilauksissa arkistoon kannattaa soittaa etukäteen ja kertoa, mitä tietoja tarvitsee. Toimitusaika vaihtelee pyynnön laajuuden, työtilanteen ja perustietojen tarkkuuden mukaan.

Yhteystiedot