Koivulahti Heli
Kansalaisopiston suunnittelijaopettaja, Taidekoulun vastaava
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Kansalaisopiston suunnittelijaopettaja, Taidekoulun vastaava
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Taidekoulun opettaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Opetan taidekoulussa taidegrafiikan työpajaa sekä kuviksen ryhmiä. Pyrin siihen, että kyky ihmetellä elämän sekä luonnon monimuotoisuutta näkyisi myös opetustyössäni. Haluan kannustaa jokaista rohkeasti kokeilemaan uusia toimintatapoja sekä menetelmiä taiteen tekemisessä. Rohkeasti ilon kautta!
Ryhmät:
Taidekoulun opettaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Taidekoulu on ollut elämänpituinen kouluni, olen opettanut 35 vuotta keramiikkaa ja kädentaitoja. Olen ammatiltani keraamikko, taiteen perusopettaja, ammatillinen opettaja ja AMK-sosionomi. Taiteessa ja käsillä tekemisessä on todella taikaa; se innostaa, ilahduttaa, kehittää sekä tukee kasvua ja oppimista. Opetuksessani annan vapautta luovuuteen ja samalla ohjaan pitkäjänteiseen ja monivaiheiseen työskentelyyn sekä kannustan kokeilemaan rohkeasti.
Kirsi Kunnaksen sanoin:
”Mitä varten on elämä?
Mitä varten on taide?
Elämä on kokemuksien keräämistä varten.
Taide on elämän heräämistä varten.”
Ryhmät:
Taidekoulun opettaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Koulutukseltani olen kädentaitojen ohjaaja artesaani. Riihimäen taidekoululle tulin aluksi opintoihin liittyen harjoittelijaksi ja tämän jälkeen olen toiminut sijaisena kädentaitojen sekä kuvataiteen ryhmissä. Harrastamisen Suomen mallin rantauduttua Riihimäen peruskouluihin, olen pitänyt myös taidekerhoja peruskoululaisille. Opettajana korostan lasten luovuuden ja itsetuntemuksen vahvistamista taiteen kautta. Jokainen teos on tekijänsä näköinen, yksilöllinen luomus ja siksi juuri oikeanlainen.
Ryhmät:
Taidekoulun opettaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Olen kuva-artesaaniksi valmistunut nuori ihminen, joka on aloittanut Riihimäen taidekoululla ensin vain työkokeilijana. Nyt pääsen opettamaan ja auttamaan lapsia ja nuoria astumaan taiteen ihanaan maailmaan! Opetuksessani rohkaisen tekijää olemaan ja tekemään juuri sitä mitä haluaa, sekä kokeilemaan uusia asioita luovuuden keinoin. Tärkein asia on kuitenkin hauskanpito!
Ryhmät:
Taidekoulun opettaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Olen kuvataideopettaja, lisäksi olen opiskellut vähän lisää muun muassa valokuvausta, kuvankäsittelyä, ja animaatiota. Opetan perusopetuksen ryhmiä sekä sellaista uutuutta kuin valokuvauksen, digitaalisen taiteen ja animaation ryhmää.
Kuvan kieli on tärkeä kieli. Minusta on aina yhtä siistiä olla valmentamassa opiskelijoita löytämään oman äänensä tällä alueella oli tekniikka mikä tahansa.
Ryhmät:
Taidekoulun opettaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Olen käsityötaiteisiin syventynyt tekstiiliartesaani ja opetustyössäni olen ohjannut sekä nuoria että aikuisia eri opistoissa. Opetustyössä haluan tukea sekä innostaa oivalluksien ja mielikuvituksen kautta. Tekemisen ilo ja luovuus lisääntyy kun oppii eri tekniikoita ja työtapoja.
Ryhmät: