Hyppää sisältöön
Kuvituskuva ikääntyneestä ja hoitajasta

Asuminen

1.1.2023 alkaen riihimäkeläisten sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue eli Oma Häme. 

Hyvinvointialueuudistuksen astuttua voimaan 1.1.2023 sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy 11 Kanta-Hämeen kunnalta sekä kuntayhtymiltä hyvinvointialueelle.   

Henkilökunnan ja palveluiden puhelinnumerot säilyvät. Sähköpostiosoitteet vaihtuvat muotoon etunimi.sukunimi@omahame.fi 1.1.2023 alkaen.

Palvelut jatkuvat kuten aiemmin: voit asioida samoissa toimipaikoissa kuin tälläkin hetkellä. Asiakkaita ja potilaita palvelevat pääsääntöisesti samat tutut ammattilaiset, tutulla terveysasemalla tai sosiaalihuollon palveluissa. Myös erikoissairaanhoidon palvelut löytyvät edelleen samoista paikoista. 

Ajankohtaisin tieto hyvinvointialueen palveluista löytyy Kanta-Hämeen hyvinvointialueen verkkosivuilta omahame.fi.

 

Oma koti on pääsääntöisesti se paikka, jossa jokainen haluaa asua niin pitkään kuin mahdollista. Omaa asumistaan kannattaa pysähtyä miettimään ja arvioimaan jo ennen kuin toimintakykyyn tulee merkittäviä muutoksia.

Osa asumisen haasteista pystytään ratkaisemaan hankittavien apuvälineiden tai asuntoon tehtävien muutostöiden avulla. Hyvä vaihtoehto on muuttaa jo hyvissä ajoin esteettömään asuntoon, jossa turvallisen ja aktiivisen ikääntymisen toteuttaminen on helpompaa.

Ympärivuorokautiseen hoitoon muuttaminen on ajankohtaista vasta silloin, kun tarvitset ympärivuorokautista, runsasta hoitoa ja huolenpitoa, etkä pärjää enää omassa kodissasi kotiin annettavien maksimaalisten palveluiden turvin.

  • Tieto päivittyy myöhemmin.

  • Ympärivuorokautinen hoito turvaa yksilöllisen, kodinomaisen asumisen ikäihmiselle, joka tarvitsee ympärivuorokautista, runsasta hoitoa ja huolenpitoa eikä pärjää enää kotiin annettavien maksimaalisten palveluiden turvin omassa kodissaan. Tehostetussa palveluasumisessa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Tehostetun palveluasumisen hakemukset käsitellään ikäihmisten palveluohjauksen SAS-työryhmässä. Ennen päätöksentekoa edellytetään toimintakyvyn arviointia lyhytaikaishoidon kuntoutus- ja arviointiyksikössä.

    Tehostetussa palveluasumisessa asiakas maksaa vuokran ja asiakasmaksun. Asiakasmaksu sisältää mm. hoivan, ateriat, yksikössä järjestettävän virkistystoiminnan, tukipalvelut, sekä liinavaatteet, yhteisten tilojen kalusteet ja välineet.

    Tehostetun palveluasumisen yksiköt: Riihikodin Lyhde, Torni, Villava ja Uranuskoti. Yksityisiin tehostetun palveluasumisen palveluihin voidaan harkinnan mukaan myöntää kaupungin tukea tai palveluseteli.

    Ikäihmisten palveluohjauksen palvelutarpeen arvioinnin perusteella pääset asukkaaksi Riihikotiin ja Uranuskotiin.

    Riihikoti

    Riihikodissa on 149 tehostetun palveluasumisen paikkaa. Riihikotiin kuuluvat tehostetun palveluasumisen yksiköt Lyhde, Villava ja Torni. Huoneet ovat osittain kalustettuja 1–2 hengen huoneita. Asukas voi sisustaa oman huoneen kodikseen. Asukkaiden käytössä on myös yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat jokaisessa yksikössä. Riihikodissa on lisäksi asukassauna kaikkien yksiköiden yhteisessä käytössä sekä kuntosali fysioterapeuttien järjestämää kuntoutusta varten.

    Uranuskoti

    Uranuskodissa on 37 tehostetun palveluasumisen paikkaa. Huoneet ovat osittain kalustettuja 1–2 hengen huoneita. Asukas voi sisustaa oman huoneen kodikseen. Asukkaiden käytössä on myös yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat sekä sauna jokaisessa kerroksessa.

Yhteystiedot

Kirkonpelto Ville
p. 040 152 4847, ville.kirkonpelto@omahame.fi
Asumispalvelualueen päällikkö, arkisin klo 9–14

Riihikoti
käyntiosoite: Kontiontie 73
postiosoite: 11120 Riihimäki

Hoitajat

Laku:
3. krs, p. 050 369 4314
4. krs, p. 050 525 1821

Eepos:
p. 040 330 4393

Lyhde:
p. 040 330 4417

Villava:
A-tiimi, p. 050 369 4710
B-tiimi, p. 050 340 6644
C-tiimi, p. 040 330 4418

Riihikoti, Torni:
1. krs, p. 040 330 4420
5. krs, p. 040 330 4422

Virikeohjaaja (arkisin klo 9–14), p. 040 330 4415
Vahtimestari ja apulainen (arkisin klo 9–14), p. 040 330 4428 ja 040 330 4413
Toimistotyöntekijä (arkisin klo 9–14), p. 050 538 8263

Tamminen Tuija
p. 050 413 2069
Lähijohtaja, Lyhde ja Torni, arkisin klo 9–14

Siekkinen Susanna
p. 050 598 8323
Lähijohtaja, Laku ja Eepos, arkisin klo 9–14

Hartikainen Niina
p. 040 330 4426
Lähijohtaja, Villava, arkisin klo 9–14

Uranuskoti
Käyntiosoite: Uranuksenkatu 1, 11130 Riihimäki

Hoitajat:
1. krs, p. 040 514 6502
2. krs, p. 040 516 8520
3. krs, p. 040 514 6894
4. krs, p. 040 516 2403

Tuomola Merja
p. 040 330 4995
Lähijohtaja, Uranuskoti, arkisin klo 9–14