Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Yhteys
Kuvituskuva, sormien avulla muodostettu sydän
Kuva: Pixabay

Nuo­ri­so­työ

Nuorisotyössä tavoitteenamme on, että saavutat omien voimavarojesi ja näkemystesi mukaisen paikkasi yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä ja koet elämäsi merkitykselliseksi.

Nuoriso-ohjaajina työtämme on ohjata sinua, toteuttaa ja luoda edellytyksiä vapaaehtoiselle omista lähtökohdistasi syntyvälle vapaa-ajantoiminnalle ja harrastuksillesi. Me myös suunnittelemme ja järjestämme kulttuuri-, liikunta-, seikkailu-, leiri-, retki- ja elämystoimintaa.

Tavoitteenamme on tukea yhteisöllisyyttäsi ja yksilöllistä kasvuasi auttamalla sinua omien voimavarojesi tunnistamisessa, oman identiteettisi vahvistamisessa sekä elämänhallinnan taitojesi ja kansalaisvalmiuksiesi kehittämisessä. Työmme luonne ja sisältö on monipuolistunut ja laaja-alaistunut nuorisotyön verkottuessa koulun ja muiden kasvatus- ja sosiaalialan toimijoiden kanssa.

Yh­teys­tie­dot

Le­vä­nie­mi Heik­ki

Nuorisopalvelut. Yhteisöllinen ja kansainvälinen nuorisotyö. Nuorisovaltuuston toiminta.