Riihimäki

Kodin ja koulun yhteistyö

Koulut tekevät säännöllisesti yhteistyötä kodin kanssa. Kodin ja koulun välisinä työmuotoina ovat esimerkiksi koulutulokkaiden tutustumispäivä ja siihen liittyvä vanhempaintilaisuus, vanhempainillat, henkilökohtaiset tapaamiset huoltajien kanssa, koulun juhlat ja yhteiset tapahtumat, avointen ovien päivät ja retket. Näillä yhteistyömuodoilla pyritään siihen, että vanhemmat tutustuvat koulun toimintaan, ja huoltajille annetaan mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi oppilasta koskevissa asioissa.

Kodin ja koulun yhteistyön onnistumisen edellytyksenä on avoin ilmapiiri kodin ja koulun välillä. Lähtökohtana on se, että opettajat ja vanhemmat luottavat toistensa haluun tukea lasta. Näin he voivat tasavertaisina aikuisina etsiä lapsen parasta eri tilanteissa. Tiivis yhteistyö etenkin vaikeissa tilanteissa on välttämätöntä. Se onnistuu kun vanhemmat tai opettaja eivät koe olevansa syytettyjä, vaan tuntevat saavansa tukea toisiltaan omassa kasvatus- tai opetustehtävässään. Ongelmatilanteissa huoltaja voi saada konsultointiapua paitsi opettajalta myös oppilashuoltohenkilöiltä.

Kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen ja toimintamuotoja:

  • Avoin koulu - periaate: Vanhemmat ovat tervetulleita kouluun, avoimien ovien päivät, vanhempien osallistuminen koulun arkeen esim. valvojina yökoulussa tai leirikoulussa, kurssien asiantuntijoina, talkootoiminta, jne.
  • Henkilökohtaiset tapaamiset vanhempien kanssa.
  • Arviointikeskustelut, joissa mukana vanhemmat ja oppilas.
  • HOJKS:n ja oppimissuunnitelman laatimispalaverit, joissa mukana edellisten lisäksi muita mahdollisia asiantuntijoita sopimuksen mukaan. Huoltajalla on tilaisuus saada tietoa lapsensa osaamisesta ja oppimisvaikeuksista sekä kodin mahdollisuuksista auttaa lasta koulutyössä.
  • Vanhempainillat: Koko koululle, yhdelle luokalle tai tietyille luokka-asteille. Tiedotustilaisuudet vanhemmille: Koulu voi järjestää tiedotustilaisuuden vanhemmille, kun ollaan ns. siirtymä- eli nivelvaiheessa. Tämä tarkoittaa vaihetta, jossa oppiainesisältö muuttuu tai laajenee tai tulee uusia oppiaineita esim. ylemmille luokka-asteille siirtyminen, kielen valinta, tms.
  • Vanhempainyhdistykset: Vanhempainyhdistyksiä kannustetaan toimimaan koulun tavoitteiden suuntaisesti ja omatoimisesti. Vanhempainyhdistysten järjestämät vapaamuotoiset tapahtumat ovat omiaan luomaan yhteishenkeä ja tutustuttavat vanhempia toisiinsa. Opettajat voivat olla mukana toiminnassa koulukohtaisesti sovitulla tavalla.
  • Vanhemmilla on mahdollisuus tutustua Riihimäen kaupungin koululaitoksen toimintaan ja antaa palautetta koulun opetussuunnitelmasta mm. internetissä.
  • Riihimäen koulutuslautakunta järjestää vanhemmille kyselytunteja ja keskustelutilaisuuksia.