Konttinen Marjo-Kaisa
Hyvinvointikoordinaattori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Please Note: Machine Translation
This is a machine translation made using Google Translate. Its purpose is to give the reader a general idea of the content of the page. You can check the original-language text to verify the content.
Suomen Unicef on myöntänyt Riihimäen kaupungille toisen peräkkäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tunnustus on voimassa vuosina 2027–2030.
Lapsiystävällinen kunta -työssä korostuu erityisesti lasten oikeuksien toteutuminen sekä eri tavoin haavoittuvassa asemassa olevien lasten huomioiminen. Tavoitteena on varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori tulee kuulluksi ja saa tarvitsemansa tuen.
”Riihimäellä on tehty pitkäjänteisesti työtä lasten oikeuksien edistämiseksi. Erityisen ilahduttavaa on se, että kunnassa on rakennettu useita toimintatapoja, jotka tukevat lasten hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta”, toteaa Suomen Unicefin erityisasiantuntija Oona Kareinen.
Riihimäen kaupunki aloitti Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaisen työn vuonna 2020 ja sai ensimmäisen tunnustuksensa vuonna 2023.
Lapsiystävällinen kunta -mallissa huomio kohdistuu erityisesti lasten oikeuksien toteutumiseen, lasten osallisuuteen sekä lapsen edun huomioimiseen päätöksenteossa.
Kuluneella toimintakaudella Riihimäellä on muun muassa kehitetty lapsen kuulemisen toimintatapoja, jotta lasten näkemykset huomioidaan entistä paremmin palveluissa ja päätöksenteossa sekä vahvistettu lasten osallisuutta esimerkiksi lapsiparlamentin toiminnan kautta.
Lisäksi kaupungissa tarjotaan Harrastamisen Suomen mallin mukaisia maksuttomia kerhoja, jotka mahdollistavat mielekkään harrastuksen jokaiselle lapselle taustasta riippumatta.
”Lapsiystävällinen kunta -työ on koko kaupungin yhteinen asia. Olemme ylpeitä siitä, että lasten oikeudet näkyvät yhä vahvemmin palveluissa, toimintatavoissa ja päätöksenteossakin. Tunnustus kertoo onnistuneesta työstä, mutta samalla se kannustaa meitä jatkamaan kehittämistä yhdessä lasten, nuorten ja perheiden kanssa”, kertoo hyvinvointikoordinaattori Marjo-Kaisa Konttinen.
Tunnustus ei tarkoita, että työ lapsen oikeuksien hyväksi olisi Riihimäellä valmis. Riihimäki sitoutuu jatkamaan lapsiystävällisyyden kehittämistä myös tulevina vuosina.
Seuraavina vuosina kaupunki jatkaa jo käyttöön otettujen toimintatapojen kehittämistä ja vakiinnuttamista, laatii uuden Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman, joka toimii jatkossa myös lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmana, vahvistaa eri tavoin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten tukemista, edistää lasten ja nuorten osallisuutta entistä laajemmin sekä kehittää lapsivaikutusten arviointia, jotta päätösten vaikutukset lapsiin tunnistetaan nykyistä paremmin.
Lapsiystävällinen kunta -malli on Suomen Unicefin kunnille tarjoama työväline, jonka avulla kunnat voivat edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja Unicefin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin.
Unicefin lapsiystävällisen kunnan mallin esittely (lapsiystavallinenkunta.fi)
Suomen Uinicef, Oona Kareinen, erityisasiantuntija, puh. 050 543 5032, oona.kareinen@unicef.fi.
Hyvinvointikoordinaattori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Opi ja kasvata ,
Avainsanat: Lapsiystävällinen kunta , Ihmisoikeudet , Lapsiparlamentti , Osallisuus , Palkinnot ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista