Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen lapsiparlamentin vuoden ensimmäinen kokoontuminen 6.3.

27.2.2024 Tiedotteet Opi ja kasvata Lap­siys­tä­väl­li­nen kun­ta Lapsiparlamentti

Kaksi iloista tyttöä läheltä kuvattuna luokassa, osoittavat ja katsovat yhteiseen suuntaan.
Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen lapsiparlamentti kokoontuu keskiviikkona 6. maaliskuuta kello 9  alkaen. Lapsiparlamentin jäsenet tekevät nuorisokeskus Monarilla tehtäviä toiminnallisilla rasteilla, joiden aiheina ovat tällä kertaa muun muassa turvallinen koulumatka ja lasten kokemukset Riihimäen lapsiystävällisyydestä ja sen kehittämisestä.

Lapsiparlamenttiin kuuluu yhteensä 28 jäsentä, neljä oppilasta Riihimäen kustakin alakoulusta. Jäsenet valitaan kouluista vuosittain. Lapsiparlamentti kokoontuu 2–3 kertaa lukuvuoden aikana.

Lapsiparlamentin toiminnan tavoitteena on lisätä riihimäkeläisten lasten osallisuutta ja vaikuttamista lapsia koskevissa asioissa. Lapsiparlamentti on osa Riihimäen Lapsiystävällinen kunta -toimintaa.

Riihimäen lapsiparlamentin verkkosivu

Lisätiedot