Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen kiertotalousviikolla on paljon tietoa ja hauskaa toimintaa

5.4.2023 Tiedotteet Koe ja näe Elä ja voi hyvin Ilmastonmuutos Kierrätyskeskus Kiertotalous Kirjasto Koulut Tapahtumat

Nuoret pelaamassa pingistä ulkona puistossa.
Kirjaston liikuntavälinelainaamosta saa lainaan muun muassa pingismailoja ja -palloja. Kuva: Jenniina Nummela

Toista kertaa järjestettävä Riihimäen kiertotalousviikko alkaa 17.4.2023 ja kestää 23.4. saakka.

Tapahtumaviikolla nostetaan esiin kiertotalouden eri puolia, kuten korjaamista, lainaamista, kierrättämistä, vähentämistä ja vuokraamista. Tämän lisäksi viikolla lisätään tietoisuutta kiertotaloudesta, sen eri puolista ja Riihimäellä sijaitsevista kiertotaloustoimijoista.

Kiertotaloudella tarkoitetaan talousjärjestelmää, jossa raaka-aineet ja materiaalit pidetään kierrossa, siirrytään omistamisesta palvelujen käyttämiseen, jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen, jotta voidaan säästää arvokkaita resursseja sekä hillitä ympäristömuutosta ja jäteongelmaa.

”Riihimäen kiertotalousviikolla on tapahtumia ympäri kaupunkia. Kiertotalouden eri puolet tulevat upeasti näkyviin viikon tarjonnassa, kuten kirjastossa lainaaminen, kierrätyskeskuksessa tavaroiden uudelleenkäyttö ja tuunaaminen sekä kouluissa kierrättäminen ja energiansäästö”, ympäristöasiantuntija Jenni Takala kertoo.

Jätä kirjastossa omat kiertotalousvinkkisi

Riihimäen kaupunginkirjastossa (Kauppakatu 16) on esille koko viikon kiertotalousteemainen kirjanäyttely. Kävijät voivat jättää kirjastolle myös omat kiertotalousvinkkinsä tai ostaa kirjaston poistokirjoja. Ympäristöasiantuntija Jenni Takala on tavattavissa kirjastossa tiistaina 18.4. klo 13–14, jolloin voit kysyä ja keskustella kiertotaloudesta.

Riksulassa tutustutaan ruukkuviljelyyn

Riksulassa (Eteläinen Asemakatu 2) on useana päivänä kiertotalousohjelmaa. Maanantaina 17.4. klo 16–17.30 tutustutaan ruukkuviljelyyn, varautumisen taitoihin ja vuoden ruokateemoihin. Tilaisuuden järjestää Riihimäen ja Hämeen Martat. Keskiviikkona 19.4. klo 11–12 on vuorossa kiertotalousviikon tietovisa ja torstaina 20.4. klo 10–11 Riksulassa pidetään tietoisku Riihimäen kaupunginkirjaston tavaralainaamosta.

Kierrätyskeskuksessa tekstiileille uusi muoto ja käyttötarkoitus

Riihimäen kierrätyskeskuksessa (Sakonkatu 4) järjestään torstaina 20.4. Uusi muoto ja käyttötarkoitus kodintekstiileille -työnäytös. Marja Huuskonen näyttää ja kertoo työnäytöksessä, miten esimerkiksi verhoille, trikoovaatteille, pöytäliinoille ja lakanoille annetaan uusi muoto ja käyttötarkoitus. Työnäytös järjestetään klo 11–16.

Varikon kierrätyspiste avoinna pidennetyin aukioloajoin

Kaupungin varikon kierrätyspiste (V. O. Mäkisen katu 2) on kiertotalousviikolla avoinna pidennetyin aukioloajoin maanantaista torstaihin klo 8–18 ja perjantaina normaaliin tapaan klo 8–13.30. Keräyspisteeseen voit tuoda veloituksetta kotitalouksien vaarallista jätettä (ent. ongelmajäte), sähkö- ja elektroniikkaromua ja metalliromua.

Peruskouluissa kiertotalousauditoinnit

Riihimäen peruskouluissa järjestetään lisäksi kiertotalousviikon aikana auditoinnit, joissa tarkastellaan kiertotalouden tiettyjen osa-alueiden toteutumista kouluympäristössä sekä kirjataan kehittämistarpeita ja poikkeamia. Kiertotalousauditointien tulosten avulla koulut kehittävät toimintaansa ympäristövastuullisempaan suuntaan.

Lisätietoja kiertotalousviikon ohjelmasta löydät kaupungin verkkosivulta ja tapahtumakalenterista . Suurin osa tapahtumista on ilmaisia ja kaikille avoimia.

Kiertotalousviikon avulla Riihimäen kaupunki toteuttaa kestävän kasvun tavoitetta osana kaupunkilaisten arkea.

Lisätiedot

Kaupungin ympäristöjärjestelmätyön koordinointi, raportointi ja ympäristökoulutus, kiertotalous- ja resurssiviisaustyö, sidosryhmäyhteistyö ja ympäristöviestintä