Hyppää sisältöön

Please Note: Machine Translation
This is a machine translation made using Google Translate. Its purpose is to give the reader a general idea of the content of the page. You can check the original-language text to verify the content.

Osallistuva budjetointi mahdollisti Boxit-hankkeen – keskustassa 10 uutta maalattua jakokaappia

16.10.2026 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Vaikuta ja tutustu Osallistuva budjetointi Asuminen Hankkeet Keskusta Kulttuuri Taide

Sähkökaappi, johon maalattu pöllön kuva
Kuva: Anni Salminen

Riihimäen keskustaan valmistui kesän 2026 aikana kymmenen uutta katutaideteosta. Boxit-hankkeessa sähkökaapit saivat uuden värikkään ilmeen, kun eri puolilla keskustaa sijaitsevat kaapit maalattiin osaksi kaupunkikuvaa. Teokset tuovat väriä ja persoonallisuutta arjen ympäristöihin sekä tekevät katutaidetta näkyväksi osana kaupunkikuvaa.

Kaupunki toteutti Boxitin yhteistyössä Pikkukiskan Tomi Hännisen kanssa. Hanke oli osa lapsille ja nuorille suunnattua RixuBlock-tapahtumaa, jonka yhteydessä järjestetty maalauspäivä kokosi yhteen katutaiteesta ja luovasta tekemisestä kiinnostuneita osallistujia.

– Boxit-hanke on hieno esimerkki siitä, kuinka kaupunkilaisten ideat voivat muuttua konkreettiseksi tekemiseksi ja näkyä kaikkien yhteisessä kaupunkitilassa. Katutaide tuo iloa ja väriä arkeen ja tarjoaa samalla mahdollisuuden osallistua oman kaupungin ilmeen rakentamiseen, kertoo Anni Salminen Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalveluista.

Boxit-hankkeen toteuttamiseen käytettiin osallistuvan budjetoinnin määrärahaa. Osallistuvan budjetoinnin kautta kaupunkilaiset ovat voineet ehdottaa ja vaikuttaa siihen, millaisiin hankkeisiin kaupungin varoja käytetään. Tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin ideavaihe on auki 15. marraskuuta asti.

Kaupunki kiittää kaikkia hankkeen hakijoita, maalaajia, osallistujia ja yhteistyökumppaneita onnistuneesta toteutuksesta. Riihimäellä on kymmenen uutta syytä pysähtyä katsomaan kaupunkia hieman tarkemmin.

Lisätiedot

Katutaide

Julkinen taide

Osallistuva budjetointi

Yhteystiedot