Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kysely Savottapuiston leikkipaikasta on auennut

16.10.2023 Tiedotteet Koe ja näe Puistot ja viheralueet

Aukea kumpare, jota ympäröi metsä. Kumpareella leikkipuistovälineitä, muun muassa keinut ja hiekkalaatikko.
Kuva: Anja Koivunurmi-Niemelä

Riihimäen Parooninmäen kaupunginosassa sijaitsevan Savottapuiston leikkipaikan saneeraussuunnittelu on alkamassa.

Savottapuiston käyttäjät voivat osallistua suunnitteluun vastaamalla kyselyyn. Kysely on auki 31. lokakuuta asti.

Leikkipaikan käyttäjillä on  mahdollisuus kertoa myös paikan päällä osallisuuskävelyllä kokemuksistaan ja toiveistaan Savottapuistoa koskien sekä osallistua Savottapuiston Savottatielle yhdistävän reitin suunnitteluun.

Osallisuuskävely tiistaina 17. lokakuuta

Osallisuuskävely järjestetään Savottapuistossa tiistaina 17. lokakuuta klo 16.30 alkaen. Kävelyn aikana kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman ja suunnittelija Anja Koivunurmi-Niemelä kertovat Savottapuiston uudistamisesta ja Savottapuiston Savottatielle yhdistävän reitin suunnittelusta. Osallisuuskävely lähtee liikkeelle Savottapuiston leikkipaikalta (Tukkitie).

Savottapuiston uudistaminen on suunniteltu ensi vuodelle, mutta kaupungin talousarvio vuodelle 2024 vahvistuu vasta loppuvuonna.

Riihimäellä noin 40 leikkipaikkaa

Riihimäellä on noin 40 eri leikkipaikkaa eri puolilla kaupunkia. Keskimäärin leikkipaikka perusparannetaan noin 15 vuoden välein. Kaupungin leikkipaikkaohjelma 2022-2030 antaa viitteitä, milloin mikin lähileikkipaikka on tulossa kunnostettavaksi. Tavoitteena on, että vuodessa perusparannetaan noin 2-3 leikkipaikkaa.

Siirry kyselyyn Savottapuiston leikkipaikasta ja reitistä

Osallisuuskävelyn tapahtuma Facebookissa

Savottapuiston sijainti kartalla

Kaupungin leikkipaikkaohjelma

Lisätiedot