Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kysely Lehtolantien ja Pellavapuiston leikkipaikoista on auennut

19.3.2026 Tiedotteet Asu ja rakenna Asuminen Puistot ja viheralueet Ympäristö ja luonto

Pellavapuiston leikkipaikka, jossa on liukumäki, keinu ja kiikkuhevonen sekä hiekkalaatikko.
Pellavapuiston leikkipaikka. Kuva: Miia Oraviita

Riihimäen Hirsimäen kaupunginosassa sijaitsevan Lehtolantien leikkipaikan ja Tienhaaran kaupunginosassa sijaitsevan Pellavapuiston leikkipaikan saneeraussuunnittelu on alkamassa.

Puistojen käyttäjät voivat osallistua suunnitteluun vastaamalla lyhyeen kyselyyn. Kysely on avoinna 7. huhtikuuta 2026 asti.

Leikkipaikkojen suunnittelusta vastaa kaupunkiympäristön suunnittelun palvelualue ja rakentaminen on alustavasti suunniteltu toteutettavan vuonna 2027.

Riihimäellä noin 40 leikkipaikkaa

Riihimäellä on noin 40 eri leikkipaikkaa eri puolilla kaupunkia. Keskimäärin leikkipaikka perusparannetaan noin 15 vuoden välein. Kaupungin leikkipaikkaohjelma 2022–2030 antaa viitteitä, milloin mikin lähileikkipaikka on tulossa kunnostettavaksi. Tavoitteena on, että vuodessa perusparannetaan noin 1–3 leikkipaikkaa. Tutustu kaupungin leikkipaikkaohjelmaan verkkosivullamme.

Lehtolantien leikkipaikka

Siirry kyselyyn Lehtolantien leikkipaikasta (maptionnaire.com).

Katso Lehtolantien leikkipaikan sijainti kartalla (kartta.riihimaki.fi)

Pellavapuiston leikkipaikka

Siirry kyselyyn Pellavapuiston leikkipaikasta (maptionnaire.com).

Katso Pellavapuiston leikkipaikan sijainti kartalla (kartta.riihimaki.fi)

Lisätietoja