Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Huhtikuussa hakuun uusia omakotitontteja Korttionmäestä

5.4.2023 Tiedotteet Asu ja rakenna Tontti Asuminen

Korttionmäen tonttialue ilmasta kuvattuna.

Korttionmäen Savottatieltä tulee 10.4.2023 haettavaksi 25 omakotitalotonttia. Alue on rauhallinen pientaloalue palveluiden ja ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Korttionmäestä on hyvät kulkuyhteydet esimerkiksi Hyvinkään suuntaan. Tonttien koko vaihtelee 905–1265 neliömetrin välillä. Rakennusoikeutta tonteilla on 230–260 kerrosneliötä, ja hintaluokka on 28 230–40 569 euroa. Tontit luovutetaan juhannukseen mennessä, ja rakennuslupia myönnetään elokuusta lähtien.

Tonttitapahtuma Savottatiellä

Savottatien 25 tonttia sijaitsevat luonnonläheisellä ja lapsiperheille soveltuvalla asuinalueella. Lähin yksityinen päiväkoti sijaitsee 0,7 kilometrin päässä, päivittäistavarakauppaan on matkaa noin kolme kilometriä, ja keskustaan noin neljä kilometriä.

Maastonmuodoiltaan tontit ovat vaihtelevia, ja vaihtoehdoista löytyy niin rinteistä, laskevaa kuin kulmatonttiakin. Tontit voi jo vuokrata tai ostaa omaksi.

Alueella järjestetään tonttitapahtuma lauantaina 15.4. kello 11–14. Riihimäen kaupungin sekä Riihimäen Veden asiantuntijat ovat tapahtumassa paikan päällä vastaamassa tontteihin, rakentamiseen ja asumiseen liittyviin kysymyksiin.

Uusia tontteja voi hakea huhtikuun ajan

Tonttien sähköinen haku aukeaa 10.4. Tontteja haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Virastokeskus Veturissa on noudettavissa myös paperisia tonttihakemuslomakkeita. Riihimäen kaupunki myy ja vuokraa omakotitontit kotitalouksille ja yrityksille. Kun tonttihakemus on tullut tonttimyyntiin, haetut tontit lukitaan hakijalle kuuden viikon ajaksi, jonka jälkeen varausmaksu on suoritettava kaupungin pankkitilille. Päätöksen tontin tai tonttien myöntämisestä tekee tonttiasiantuntija. Tieto päätöksestä lähetetään sähköpostilla tai postissa tontin hakijalle.

Riihimäelle kodin rakentamista tai muuttoa harkitseva voi saada oman Sisäänheittäjän, joka helpottaa Riihimäelle muuttoa, tutustuttaa kaupunkiin sekä esittelee aitoa Riihimäkeä. Hae omaa Sisäänheittäjää täällä.

Lisätiedot