Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Etelä-Hämeen uimarannoilla ei havaittua sinilevää

28.6.2023 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Ympäristöterveydenhuolto

Kesäinen uimaranta, jossa ei ole ihmisiä, pitkä laituri tyyneen veteen.
Vojakkalan uimaranta Lopella. Kuva: Noora Hannukka

Etelä-Hämeen ympäristöterveys valvoo Forssan, Hausjärven, Humppilan, Janakkalan, Jokioisten, Lopen, Riihimäen, Tammelan ja Ypäjän yleisten uimarantojen veden laatua. Näissä kunnissa on yhteensä 46 yleistä uimarantaa.

Viimeisimmät uimavesinäytteet on otettu viikoilla 24 ja 25. Valmistuneissa näytteissä ulosteperäisten bakteerien määrät ovat pääosin matalalla tasolla. Uimavesien lämpötilat vaihtelivat keskimäärin 19–25 asteen välillä. Etelä-Hämeen kuntien uimarantojen tulokset löytyvät Riihimäen kaupungin nettisivuilta. Tutkimustulokset toimitetaan myös uimarannoille.

Uimarannoilta otetaan uimakauden aikana (15.6.–31.8.) kolme tai neljä uimavesinäytettä riippuen uimarannan kävijämääräarviosta.

Ypäjänkylän uimarannalla ei suositella uimista

Ypäjänkylän uimarannalla ei suositella uimista järvisyyhyepäilyn vuoksi. Järvisyyhyn aiheuttaa vesilinnuissa loisivan imumadon toukka. Järvisyyhy oireilee voimakkaasti kutisevina näppylöinä. Kutina häviää yleensä muutaman tunnin kuluttua, mutta näppylät voivat säilyä iholla viikonkin.

Järvisyyhyä esiintyy tyypillisesti matalassa ruohikkoisessa vedessä. Aamuisin vapaiden toukkien määrä on suurimmillaan. Syyhyä voi ehkäistä pesemällä ja hankaamalla iho kuivaksi uinnin jälkeen sekä välttämällä kaislikkoisissa rantavesissä uintia ja pitkäaikaista oleskelua vedessä aamutunteina.

Tarkista sinilevätilanne aina ennen uimista

Näytteenottokerroilla millään uimarannalla ei havaittu sinilevää. Sinileväkasaumien esiintymistä ja kestoa on kuitenkin vaikea ennustaa, ja sinilevätilanne rannalla voi vaihdella hyvin nopeasti jopa saman päivän aikana. Uimaveden laatu kannattaa tarkistaa aistinvaraisesti aina ennen uimista.

Sinilevän tunnistamisessa voi käyttää yksinkertaista lasi- tai keppitestiä. Lasitestissä veden annetaan seistä lasissa noin tunnin ajan. Jos pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, kyseessä on sinilevä. Keppitestissä levämassaa nostetaan kepillä. Jos levämassa jää roikkumaan keppiin, kyseessä on vaaraton rihmamainen levä. Sinilevä sen sijaan hajoaa hiukkasiksi veteen. Sinilevän voi helposti sekoittaa myös siitepölyyn, joka on kuitenkin kellertävämpää kuin vihertävä sinilevä.

Seuraavat uimavesinäytteet otetaan viikolla 28 ja kesän viimeiset näytteet viikoilla 31 ja 32.

Katso oman rantasi uimaveden tulokset tämän sivun taulukosta. Kirjoittamalla taulukon Etsi-kenttään uimarannan nimen tai nimen alkuosan löydät nopeiten oman rantasi tulokset.

Lisätiedot