Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Espanjansiruetanatalkoisiin etsitään yhteistyökumppaneita kaudelle 2026

24.3.2026 Tiedotteet Asu ja rakenna Ympäristö ja luonto Puistot ja viheralueet Vieraslajit Yhteisöllisyys

Kuva espanjansiruetanasta asfaltilla.
Espanjansiruetana. Kuva: Eero Sinisalo

Kaupungin puistopalvelut etsii yhteistyökumppania riihimäkeläisistä yhdistyksistä avuksi haitallisten vieraslajien torjuntaan.  Aiemmista vuosista poiketen kaudella 2026 on tarkoitus pyrkiä osallistamaan myös yhdistyksiä avuksi espanjansiruetanan torjuntaan. Etsimme kahta yhdistystä, jotka molemmat sitoutuvat järjestämään kolmet talkoot, korvaus 500 euroa, maksetaan kolmansien talkoiden jälkeen. Talkoot tulisivat kestää vähintään yhden tunnin ajan. Yhdistysten tulisi järjestää espanjansiruetanan torjuntatalkoita Riihimäen kaupungin puisto- ja viheralueilla 1. toukokuuta – 30. syyskuuta 2026.

”Kokeilussa pyydämme paikallisilta yhdistyksiltä apua torjuntatyöhön ja haluamme lisätä tietoisuutta haitallisista vieraslajeista. Jos kokeilu osoittautuu onnistuneeksi, pyritään talkooyhteistyötä jatkamaan tulevinakin vuosina. Tämän lisäksi puistopalvelut jatkaa edelleen talkoiden järjestämistä asukkaille”,  kertoo vieraslajikoordinaattori Anne Kulhoranta.

Torjuntatalkoot tulee sitoutua järjestämään espanjansiruetanoiden liikkumiselle suosiollisella säällä (kostea, sateinen sää) tai sopivaan vuorokauden aikaan (aamu-/iltakaste). Talkootapahtuma ja etanajäte tulee dokumentoida esimerkiksi kuvaamalla tai videoimalla. Järjestävän yhdistyksen tulee toimittaa etanajäte lähimpään etanajäteroskikseen.

Puistopalvelut määrittelevät talkooalueet yhdessä yhteistyökumppanin kanssa ja toimittaa tarvittavat välineet järjestävälle yhdistykselle. Puistopalveluille tulee mahdollisuuksien mukaan ilmoittaa talkoopäivä 2–3 päivää ennen, jotta pystymme mainostamaan talkoita infokyltein sekä sosiaalisessa mediassa. Jos olosuhteista johtuen espanjansiruetanaa ei olisi havaittavissa, yhdistys voi samana ajankohtana torjua esimerkiksi komealupiinia. Tällaisten poikkeustapausten yksityiskohdista sovitaan järjestävän yhdistyksen kanssa erikseen.

Ilmoittautumisohjeet siruetanatalkoiden järjestäjäksi

Lähetä 13. huhtikuuta 2026 mennessä sähköpostiin vieraslajit@riihimaki.fi yhdistyksesi tiedot sekä kerro lyhyesti yhdistyksenne toiminnasta ja valmiuksistanne järjestää talkoita. Valinnasta ilmoitetaan viikon 16 aikana.

Suositus kiinteistön omistajille

Kevään käynnistyttyä kaupungin puistopalvelut suosittelevat, että kaikki Riihimäellä olevat kiinteistöjen omistajat kartoittavat omilta alueiltaan mahdolliset haitallisten vieraslajien esiintymät. Tarvittavista torjuntatoimista löytyy ajantasaista tietoa valtakunnalliselta vieraslajit.fi‑sivustolta, ja paikallista neuvontaa on saatavilla ottamalla yhteyttä osoitteeseen vieraslajit@riihimaki.fi tai puhelimitse 040 624 8431.

Lisätietoja kaupungin vieraslajitorjunnasta Vieraslajit-sivulta.

Etanaroskisten sijaintipaikat (kartta.riihimaki.fi.)

Yhteystiedot