Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 22.3.

20.3.2023 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Vaalit

Vaalit-logo

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys kotimaassa alkaa keskiviikkona 22. ja jatkuu tiistaihin 28. maaliskuuta. Riihimäellä on kolme ennakkoäänestyspaikkaa: kauppakeskus Atomi, kauppakeskus Merkos ja Riihimäen kaupunginkirjasto.

Muista ottaa äänestyspaikalle mukaan henkilöllisyystodistuksesi – myös ajokortti käy. Ilmoituskortin ei tarvitse olla mukana äänestyspaikalla, kuvallinen henkilötodistus riittää. Jos sinulla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, saat maksutta äänestämistä varten väliaikaisen henkilökortin poliisilaitokselta.

Vaalien vilkkainta aikaa ovat perinteisesti olleet ennakkoäänestyksen ensimmäiset ja viimeiset päivät sekä varsinainen vaalipäivä. Jos haluat välttää ruuhkia, harkitse, voisitko ajoittaa äänestämisen näiden päivien ulkopuolelle. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.

Ennakkoon voit äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspisteessä, myös oman kotikuntasi ulkopuolella.

Ennakkoäänestyspaikat Riihimäellä ja niiden aukioloajat

Kauppakeskus Atomi, Voimalankatu 2, 11100 Riihimäki

22.−24.3.2023 klo 10−20

25.−26.3.2023 klo 10−18

27.−28.3.2023 klo 10−20

Kauppakeskus Merkos, Merkoksenkatu 5, 11170 Riihimäki

22.−24.3.2023 klo 10−20

25.−26.3.2023 klo 10−18

27.−28.3.2023 klo 10−20

Riihimäen kaupunginkirjasto, Kauppakatu 16, 11100 Riihimäki

22.−24.3.2023 klo 10−19

25.3.2023 klo 10−15

27.−28.3.2023 klo 10−19

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.

Vaalipäivänä voit äänestää ainoastaan ilmoituskorttiisi merkityssä äänestyspaikassa. Varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikat ovat auki klo 9.00–20.00. Et tarvitse ilmoituskorttia äänestääksesi.

Vaalipäivän äänestysalueet ja äänestyspaikat

Äänestysalue 1, Kalevantalo, Kalevankatu 5-11

Äänestysalue 2, Hyria Riihimäki liikuntahalli, Arjavirrankatu 4

Äänestysalue 3, Uramon koulu, Uramontie 63

Äänestysalue 4, Peltosaaren nuorisotila, Jupiterinkatu 5

Äänestysalue 5, Herajoen koulu, Rintapellontie 14

Äänestysalue 6, Lasitehtaan koulu, Tehtaankatu 27

Äänestysalue 7, Istuinkiven liikuntahalli, Pohjoinen Rautatienkatu 40

Äänestysalue 8, Patastenmäen koulu, Patastenmäentie 42

 

Lue lisää Vaalit-sivulta

 

Yhteystiedot