Hyppää sisältöön
Kuvituskuva, Kino Sammon rakennus
Kuva: Riihimäen kaupunki

Teatterit ja elokuvat

Riihimäellä toimii nuorisoteatteri ja ammattiteatteri sekä kaksi elokuvateatteria. Kino Sampo on yksi Suomen vanhimmista edelleen käytössä olevista elokuvateattereista.

  • Riihimäen Nuorisoteatteri, Suokatu 9, on vuonna 1991 perustettu teatteritaiteen perusopetusta antava harrastajateatteri. Nuorisoteatterissa on noin 450 aktiivista jäsentä ja se on Suomen suurin lasten ja nuorten harrastajateatteri.

  • Riihimäen Teatteri, Hämeenaukio 1, on pieni ja lämminhenkinen ammattiteatteri. Teatterin punaisia lankoja ovat raikkaus, yllätyksellisyys ja luotettavuus. Ohjelmisto on tavallisen teatterissakävijän mieleistä ja konstailematonta. Riihimäen Teatteri suosii kotimaisia näytelmiä, vauhdikkaita komedioita, arvostettuja klassikoita ja musiikkinäytelmiä, sekä tarjoaa säännöllisesti teatterielämyksiä myös lapsille.

  • Elokuvateatteri Bio Rex sijaitsee kaupungin keskustassa osoitteessa Keskuskatu 8. BioRex Riihimäki käsittää kaksi elokuvasalia ja lipunmyyntipisteen. Remontin yhteydessä (loppuvuonna 2017) uusittiin molempien salien valkokankaat ja äänitekniikka sekä kaikki penkit.

  • Elokuvateatteri Kino Sampo, Suokatu 9, on yksi vanhimmista Suomessa edelleen käytössä olevista elokuvateattereista. Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampo ry on perustettu vaalimaan ja edistämään elokuvakulttuuria Riihimäellä. Yhdistys esittää elokuvateatteri Kino Sammossa laadukkaita elokuvia.

    Yhdistyksen tavoitteena on laajentaa elokuvatarjontaa Riihimäellä ja tuoda ihmisille elokuvaelämyksiä kaupallisen elokuvatoiminnan rinnalla. Yhdistys esittää vuosittain noin 40 elokuvaa kevään, kesän ja syksyn elokuvasarjoissa.