Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riksula

Riksula on Riihimäen kaupungin, Avointen hyvinvointipalveluiden esteetön kohtaamispaikka, jonka toiminta-ajatuksessa korostuvat osallisuuden lisääminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä ennaltaehkäisevä toiminta hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi  – R niin kuin me-henki. #RNiinKuinMe #YhdessäOnIhanaPaikkaOlla

Kohtaamispaikka Riksulassa, kulttuuri- ja yhteisötila Antonin talolla on tarjolla juttuseuraa, mielekästä tekemistä, maksuttomia, avoimia kerhoja, luentoja ja tapahtumia sekä apua ja neuvontaa elämän eri vaiheisiin kuukausiohjelman mukaan, yhteistyössä paikallisten järjestöjen ja yhdistysten kanssa.

Antonin talon “Riksulan pääty” tarjoaa tilojaan yhdistysten ja järjestöjen sekä kaupunkilaisten käyttöön kokouksia, kursseja, kerhoja ja kaikille avoimia tapahtumia varten arki-iltaisin kello 15–22 ja viikonloppuisin klo 8–22. Kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteita tukevat yhdistykset voivat varata tiloja Uno, Hilda ja Andriette käyttöönsä Riihimäen kaupungin sähköisestä varauskalenterista. Tutustu tiloihin ja varaukseen tästä: www.riihimaki.fi/antonin-talo

Antonin talon juhlasali varataan osoitteesta kulttuuri@riihimaki.fi
Sali ei toistaiseksi ole varattavissa sähköisen varauspalvelun kautta. Varmistathan varausta tehdessä, minkä tilan olet varaamassa.

Yhdistykset voivat järjestää kaikille avointa toimintaa ja tapahtumia myös päivisin Riksulan kohtaamispaikkatoiminnan ohjelman puitteissa ottamalla yhteyttä kohtaamispaikka Riksulan henkilökuntaan. Tervetuloa toimimaan!

Tämän sivun lyhytosoite on www.riihimaki.fi/riksula.

Ihmislähtöinen ja arvostava kohtaamispaikka

  • Riksulan toiminta-ajatuksena on olla ihmislähtöinen, tasavertainen ja arvostava kohtaamispaikka, johon syntyy toimintaan osallistuvien myötä kaupunkilaistennäköinen toimintakulttuuri, luovasti, arvostavasti ja hyvinvointia vahvistavia sisältöjä luoden. Riksulassa tehdään työtä yhteistyössä järjestöjen, yhdistysten, oppilaitosten, Hyvinvointialueen ja Riihimäen kaupungin toimijoiden kanssa.

    Riksulan päämääränä on tarjota maksutonta matalan kynnyksen hyvinvointia ja terveyttä edistävää virkistystoimintaa esteettömästi keskellä kaupunkia, palveluiden läheisyydessä.

  • Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Osallistuminen ohjattuun toimintaan on vapaaehtoista ja voit poiketa Riksulaan silloin kun sinulle sopii. Kahvikupin tai korttipelien äärestä löytyy aina seuraa. Kaupunkilaiset voivat ehdottaa mieleistään toimintaa Riksulaan. Oletko innokas ohjaamaan tuolijumppaa senioreille? Nautitko askartelemisesta ja käsitöistä yhdessä muiden kanssa? Osaatko säestää yhteislauluja?  Riksulassa on mahdollisuus tulla mukaan vapaaehtoistoimintaan.

    Vapaaehtoisuus ei vaadi sinulta mitään erityisosaamista – riittää, että sinulla on antaa aikaasi.

    Me opastamme ja tuemme sinua kaikissa vastaan tulevissa tilanteissa. Lisäksi sinulla on tukenasi vapaaehtoistyön toiminnanohjaaja Jemina Salonen. Vapaaehtoisena toimiminen on itsenäistä, muttei yksinäistä.

    Vapaaehtoisena pääset:

    • Kohtamaan erilaisia ihmisiä ja vähentämään yksinäisyyttä
    • Päättämään itse ajan käytöstäsi sekä siitä missä yhteydessä toimit vapaaehtoisena
    • Osallistumaan ajankohtaisiin teemakoulutuksiin liittyen vapaaehtoisuuteen
    • Osaksi mukavaa vapaaehtoisporukkaa
    • Tekemään jotain merkityksellistä

    Vapaaehtoistoiminta tekee hyvää: mielekäs toiminta virkistää, haastaa ja motivoi oppimaan uutta. Vapaaehtoistoiminnassa voit kehittää omia taitojasi, kartuttaa kokemustasi ja kehittää työkykyäsi. Tutustut uusiin ja mukaviin ihmisiin ja pääset mukaan vaikuttamaan ja toimimaan yhteisen hyvän puolesta.

    Lisätietoja: vapaaehtoistyön toiminnanohjaaja jemina.salonen@riihimaki.fi puh. 040 647 7112

    • Kaikki ovat tervetulleita.
    • Kunnioitamme toinen toisiamme.
    • Kohtaamme toisemme tasavertaisina.
    • Sallimme työrauhan sitä tarvitseville.
    • Pidämme yhdessä huolen avoimesta ja turvallisesta ilmapiiristä.
    • Riksula on päihteetön.
    • Puutumme asiattomaan käyttäytymiseen ja olemme kiusaamisesta vapaa vyöhyke.
  • Hyvinvointipalveluiden vastuualue koostuu nuorisopalveluista, kirjastopalveluista sekä avoimista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluista. Avoimet hyvinvointipalvelut pitävät sisällään neljä painopistettä:

    • Kohtaamispaikkatoiminta Riksulassa ja kesän Senioripuistoissa
    • Avoin senioritoiminta Riksulassa ja lähitoimintana
    • Vapaaehtoistoiminta
    • Etsivä vanhustyö

    Avoimissa hyvinvointipalveluissa tehdään monipuolista kohtaamis- ja seniorityötä, kaupunkilaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää työtä, sekä tarjotaan tiloja yhdistys- ja järjestötoimintaa varten. Kohtaamispaikkoina toimivat Riksula, kesän senioripuistoistot ja peltosaaren lähitoiminta Peltsin Clubi 2.0:lla.

    Etsivällä vanhustyöllä tavoitetaan syrjäytymisvaarassa olevia ikääntyneitä kaupunkilaisia. Vapaaehtoistoiminta tarjoaa mahdollisuuden osallistua matalan kynnyksen tehtäviin kaupunkilaisten hyväksi.

    Hyvinvointipalveluiden vastuualueella korostuu ennaltaehkäisevä toiminta, hyvinvoinnin ja terveyden sekä osallisuuden edistäminen. Kohtaamisen tarve on kasvussa.

    Hyvinvointi ja terveys kuuluvat meille kaikille

    Jokapäiväiset pienet teot, kuten liikkuminen, terveellinen ravinto ja riittävä lepo vahvistavat hyvinvointia ja parantavat elämänlaatuamme merkittävästi. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen luo perustan toimintakyvylle:

    • kaventaa väestöryhmien välisiä hyvinvointi- ja terveyseroja
    • edistää ja ylläpitää hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta ja osallisuutta
    • vahvistaa mielenterveyttä ja ehkäistään päihdehaittoja
    • ennalta ehkäisee sairauksia, tapaturmia, väkivaltaa, syrjäytymistä ja osattomuutta

    Avoimet hyvinvointipalvelut ovat sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialan palvelukokonaisuus.

Riksulan ohjelmat

Saavu seurustelemaan ja kahville. Toiminta on tarkoitettu kaikenikäisille. Kanssasi ovat toimintakykyä tukevien senioripalveluiden ohjaajat. Olemme esteetön ja päihteetön kohtaamispaikka. Osallistuminen on maksutonta.

  • Ovet ovat auki ohjelman mukaan – suljettuna klo 11–12

    Maanantaisin kello 9–11 ja 12–14

    • Kohtaamiskahvit klo 9 – 11 Kaikille avoimet aamukahvit – ihminen tavattavissa! (16. kesäkuuta asti)
    • Käsityökerho klo 9 – 11 19. toukokuuta asti oman käsityön tai yhteisten töiden ja askarteluideoiden parissa. Ohjaamassa artenomi Susanna Tuominen Kotokartanosäätiöltä. Huone Uno.
    • Historiakerho klo 9:30 – 11 Keskustelukerho paikallisesta historiasta ja vähän kauempaakin. Huone Hilda. (16. kesäkuuta asti)
    • Kohtaamiskahvit kello 12–14 Kaikille avoimet kahvit – ihminen tavattavissa! (16. kesäkuuta asti)
    • 2. kesäkuuta Kuulolähipalvelu kello 9–11 Opastusta kuulokojeen käytössä ja huoltamisessa. Huone Andriette. Kesätauko heinäkuu.

    Tiistaisin kello 9–11 ja 12–14

    • BINGO klo 9:15 – 11 (17. kesäkuuta asti)
    • 20. toukokuuta sekä 3. ja 17. kesäkuuta Levyraati klo 12:15 – 14 Musiikkia osallistujien maun mukaan.
    • 27. toukokuuta ja 10. kesäkuuta Karaoketanssit klo 12:15 – 14. Tervetuloa laulamaan, tanssimaan tai kuuntelemaan.

    Keskiviikkona kello 9–11 ja ohjelman mukaan

    • 4. kesäkuuta asti Kohtaamiskahvit klo 9 – 11 Kaikille avoimet aamukahvit – ihminen tavattavissa!
    • 4. kesäkuuta asti Etsivän vanhustyön ja vapaaehtoistoiminnan ohjaaja tavattavissa klo 12 – 14. Myös erillisellä ajanvarauksella, Jemina Salonen p. 040 647 7112.
    • 21. toukokuuta sekä 18. kesäkuuta Talousneuvola klo 12 – 14 Neuvontaa raha-asioissa moniammatillisesti, ilman ajanvarausta: Talous- ja velkaneuvonta, Ulosottolaitos, Kela, OmaHäme, Riihimäen seurakunta, Riihimäen kotikulma
    • 28. toukokuuta Omaisena edelleen -ryhmä klo 12 – 14
    • 28. toukokuuta OmaisOivan kahvila ja neuvontapiste klo 12 – 14
    • 11. kesäkuuta poikkeuksellisesti suljettu
    • 18. kesäkuuta Keskikesän juhla senioreille kello 14–16 Yhteislaulua, jumppaa, kesäpelejä. Myynnissä makkaraa ja kahvia. Yhteistyössä Kotokartanosäätiö, Riihimäen Eläkeliitto ja Riihimäen seudun Martat.

    Torstaisin kello 10:30–12 ja 12–14

    • 19. toukokuuta alkaen Senioripuistoilu kello 10.30–12.00 Antonin talon pihassa. Sateen sattuessa sisätiloissa.
    • 12. kesäkuuta asti Tietovisa vaativaankin makuun klo 12:15 – 13 Visailuisäntänä Pertti Puutela.
    • 29. toukokuuta helatorstaina suljettu

    Perjantaisin

    • 16. toukokuuta alkaen kesäkauden perjantait kohtaamispaikkatoiminta on suljettu.
    • MT-yhdistyksen vertaiskahvit perjantaisin ja lauantaisin klo 12 – 14 Huone Uno.
    • 23. toukokuuta alkaen Senioripuistoilu perjantaisin kello 10.30–12 Hirsimäen puistossa, Koivukatu 7.

    Lauantaisin

    Sunnuntaisin

    • MT-yhdistyksen vertaiskahvila klo 12 – 14. Huone Uno.
    • 1. kesäkuuta Rumble -miniatyyripelikerho klo 12–17. Huone Hilda.
      Rumble on BloodBowl liiga, joka on tyyliltään ”amerikkalaista jalkapalloa warhammer tyyliin”. Blood Bowl on fantasiamaailmaan sijoittuva lautapeli. Aloitamme toisen kautemme 14 pelaajan voimin. Jos BloodBowl tai miniatyyripelit kiinnostaa niin tervetuloa tutustumaan.
  • Maanantaisin

    Tiistai

    • MT-yhdistyksen vertaiskahvila tiistaisin klo 15 – 17. Huone Uno.

    Keskiviikko

    • 28. toukokuuta sekä 11. ja 25. kesäkuuta Luonnon ilmiöt ja tähtitaivas -ilta klo 18 – 20 järj. Riihimäen tähtitieteellinen yhdistys. Luonnontieteistä kiinnostuneille avoimet illat. Huone Uno.
    • 21. toukokuuta sekä 4. ja 18. kesäkuuta Nepsy-lasten vanhempien vertaistukiryhmä klo 17 – 20. Huone Uno.

    Torstaisin

    • 19. kesäkuuta asti SPR:n Läksyhelppi klo 16:30 – 19 Get help with homework.
    • 19. kesäkuuta asti SPR:n Suomi-kahvila Language café klo 17 – 19 Learn finnish language. Opitaan suomea, opetellaan suomalaista kulttuuria, tutustutaan uusiin ystäviin.
    • Червоний хрест: допомога із домашніми завданнями о 16:30 – 19 Фінська кав’ярня від Червоного хреста о 17 – 19 Разом вивчаємо фінську мову, знайомимося з культурою і знаходимо нових друзів! Ріксула.
    • AA-ryhmä klo 19:30 – 21:30 vertaisilta torstaisin. Huone Hilda. Ei kesätaukoa.
    • NA-ryhmä klo 19:30 – 21:30 vertaisilta torstaisin. Huone Uno. Ei kesätaukoa.

    Perjantai

    • 30. toukokuuta ja 13. kesäkuuta Ukrainalaisten ilta klo 17 – 19 SPR & vapaaehtoiset vertaisohjaajat.
      Червоний хрест влаштовує Українські вечори щоп’ятниці з 17:00 до 19:00
    • Русскоязычный клуб приглашает всех желающих на разговор о культуре по пятницам с 17 часов (по нечетным неделям). На встречах обсуждаются темы художественного искусства, музыки, литературы и других областей культуры. Организатор встреч – “Вестник
      культуры”. Русско-финский перевод при необходимости. Добро пожаловать!
    • 23. toukokuuta ja 6. kesäkuuta Olkkari – monikulttuurinen olohuone klo 17 – 20. Järj. Riihimäen kaupungin kotoutumispalvelut. Huone Hilda ja Andriette.
    • 6. kesäkuuta kello 16–18 MLL Iltaperhekahvila ja Kotisynnytyspiknik yhteistyössä Aktiivinen synnytys ry. Antonin talon pihapiiri.

    Yhteystiedot:

    Shakkikerho, jari.salminen@elisanet.fi, puh. 050 430 9608
    MLL paikallistoiminta: Maria Palotie, mllriihimaki@gmail.com
    Riihimäen tähtitieteellinen yhdistys, petri.kuossari@gmail.com, puh. 045 866 9445
    Nepsy-vertaisryhmä, sannasnell@gmail.com, puh. 046 889 0018
    SPR, Suomi-kahvila ja Ukraina-illat, Virva Hyvärinen puh. 040 773 1738
    Venäjänkielinen kulttuurikerho, svetlana.hautala@riihimaki.fi
    Riihimäen kaupungin kotoutumispalvelut, jonna.paju@riihimaki.fi, puh. 040 480 5285

  • Riihimäen Seniorimessut keskiviikkona 8. lokakuuta kello 12-15

    Riihimäen seniorimessut järjestetään jo 13. kerran osana valtakunnallista vanhustenviikkoa. Viikon teemana on tänä vuonna “Onni kasvaa yhteisössä”. Seniorimessumme rakentuvat tänä vuonna Riihimäen urheilutalolle, Pohjolankatu 6.

    Messuilla kannustetaan ikääntyviä hyvinvointia tukeviin elämäntapoihin, itsestä huolehtimiseen ja rohkaistaan uusiin harrastuksiin sekä tarjotaan monipuolisesti tietoa erilaisista palveluista. Lisäksi messut tarjoaa laaja-alaisesti tietoa omaisille, työntekijöille ja opiskelijoille.

    Viime vuonna näytteilleasettajia oli 60 ja tavoitimme noin 600 messuvierasta! Näytteilleasettajaksi kutsutaan tuttuun tapaan OmaHäme, yhdistyksiä,
    järjestöjä sekä yksityisiä palveluntuottaja ja yrityksiä. Messujen järjestelystä vastaa Riihimäen kaupungin useat eri toimijat sekä Kotokartanosäätiö.

  • Varmista paikkasi ja ilmoittaudu ilmoittautumislomakkeemme kautta. Ilmoittaudu näytteilleasettajaksi pian, mutta viimeistään 14.9. mennessä. Tilat
    täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

    Messujen yhdistysosastot ovat maksuttomia ja ovat kooltaan 2m x 2m.
    Yritysosastot maksavat 80 euroa ja ovat kooltaan 2m x 2,5m. Yrityspaikasta toimitetaan yritysasiakkaille erillinen lasku, joka tulee olla maksettuna eräpäivään mennessä. Messumaksu ei sisällä arvonlisäveroa, koska maksun
    vastaanottava Kotokartanosäätiö ei yleishyödyllisenä toimijana ole alv-velvollinen. Maksut käytetään täysimääräisesti messukulujen kattamiseen.

    Huomioitavaa:

    • Emme pysty järjestämään esittelyosastoille kalustusta, joten omat pöydät ja muu tarvittava kalustus mukaan.
    • Sähkön tarpeesta tulee ilmoittaa ilmoittautumisen lisätiedoissa ja varaa mukaasi myös omia jatkojohtoja.
    • Osastoa pääsee rakentamaan messuaamuna kello 10.30 ja osaston purkamisen saa aloittaa messujen päätyttyä kello 15.
    • Messukartta julkaistaan ja lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä.

    Lisätiedot:

    Jemina Salonen, Riihimäen kaupunki
    jemina.salonen@riihimaki.fi, p. 040 647 7112

    Laura Järvelä, Kotokartanosäätiö
    laura.jarvela@kotokartanosaatio.fi, p. 045 342 1551

Yhteystiedot ja aukioloajat

Kohtaamispaikkatoiminta on avoinna ohjelman mukaan:
Maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin kello 9–11 ja 12–14.
Keskiviikkoisin kello 9–11 sekä ohjelman mukaan kello 12–14 eri painopistein.
Kesäkauden perjantait ovat poikkeuksellisesti suljettu 16. toukokuuta alkaen 8. elokuuta asti.

Kohtaamispaikkatoiminnan kesätauko on 18.6.–20.7.2025

Kaikille avoin, maksuton yhdistysten järjestämä säännöllinen toiminta Antonin talolla:

Kuulolähipalvelu, joka kuun ensimmäinen arkimaanantai kello 9–11. Kesätauko heinäkuu.

Omaishoitajien Piipahdus neuvontakahvila, joka kuun neljäs maanantai kello 12:30–14. Kesätauko heinä-elokuu.

Riihimäen MT-yhdistyksen vertaiskahvila tiistaisin kello 15–17 sekä perjantaisin ja sunnuntaisin kello 12–14. Kesätauko heinäkuu.

SPR:n Läksy-helppi ja Suomikahvila torstaisin kello 16.30–19. Kesätauko koulujen kesäloman mukaan.

AA-ryhmä torstaisin kello 19:30–21:30, huone 2 Hilda. Ei kesätaukoa.

NA-ryhmä torstaisin kello 19:30–21:30, huone 1 Uno. Ei kesätaukoa.

Ylätalo Alma

Avoimet hyvinvointipalvelut, Riksula