Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kysely Kantakadun leikkipaikasta on auennut

25.10.2023 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Koe ja näe Puistot ja viheralueet

Hiekkakentällä penkki, hiekkalaatikko, keinut ja liukumäki. Leikkipaikkaa ympäröi männyt, pensaat ja omakotitalo.
Kuva: Anja Koivunurmi-Niemelä

Riihimäen Juppalan kaupunginosassa sijaitsevan Kantakadun leikkipaikan saneeraussuunnittelu on alkamassa.

Kantakadun leikkipaikan käyttäjät voivat osallistua suunnitteluun vastaamalla kyselyyn. Kysely on auki 13. marraskuuta asti.

Kantakadun leikkipaikan uudistaminen on suunniteltu ensi vuodelle, mutta kaupungin talousarvio vuodelle 2024 vahvistuu vasta loppuvuonna.

Riihimäellä noin 40 leikkipaikkaa

Riihimäellä on noin 40 eri leikkipaikkaa eri puolilla kaupunkia. Keskimäärin leikkipaikka perusparannetaan noin 15 vuoden välein. Kaupungin leikkipaikkaohjelma 2022-2030 antaa viitteitä, milloin mikin lähileikkipaikka on tulossa kunnostettavaksi. Tavoitteena on, että vuosittain perusparannetaan noin 2 – 3 leikkipaikkaa.

Siirry kyselyyn Kantakadun leikkipaikasta.

Kantakadun leikkipuisto kartalla

Kaupungin leikkipaikkaohjelma

Lisätietoja