Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Huhtimonmäki saa uuden leikkipuiston ja Töyrypuisto uudistuu

10.3.2023 Tiedotteet Asu ja rakenna Koe ja näe Asuminen Kiertotalous Puistot ja viheralueet

Huhtimonmäelle rakennetaan tänä vuonna uusi leikkipuisto, Kanervapuisto. Puiston sijainti on Kanervakadun ja Lylytien yhdistävän kevyenliikenteen väylän vieressä. Kestävä kehitys ja kiertotalous on huomioitu leikkipuiston suunnitteluvaiheesta lähtien. Kalusteiden valinnassa on painotettu materiaalien kierrätystä ja hiilijalanjälkeä sekä elinkaarta julkisessa käytössä. Alueen maakiviä hyödynnetään tilanjakajina, penkkien alustoina sekä hyppelykivinä. Leikkipaikka jakaantuu pienemmille lapsille suunnattuun rauhallisempaan alueeseen sekä vauhdikkaampaan toiminta-alueeseen. Lahopuiksi tarkoitetuilla puunrungoilla erotellaan ulkokuntoiluväline leikkipaikan toiminnoista.

Tänä vuonna uudistetaan myös Koivistonmäen kaupunginosassa sijaitseva pieni Töyrypuisto. Puisto kuuluu Koivistonmäen maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Töyrypuiston saneeraussuunnitelman lähtökohtina on ollut säilyttää puiston puutarhamainen luonne sekä suunnata leikkipisteen toiminnat pienemmille lapsille, kun taas lähellä sijaitseva Panimopuisto on suunnattu nuorille.

Puistosuunnitelmat on tehty kaupunkiympäristön suunnittelun palvelualueella, ja Kanerva- ja Töyrypuiston rakentaminen ovat osa tämän vuoden kunnallistekniikan investointiohjelman toteutusta.

Puistosuunnitelmiin voit tutustua kaupungin verkkosivuilla.

Kuulutukset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla 24.3.2023 asti.

Lisätiedot