Pääsiäistä vietetään tänä vuonna 29.3.–2.4. Riihimäellä pääsiäisaiheisia tapahtumia järjestetään kuitenkin jo 24.3. alkaen. Varsinaisen pääsiäisviikonlopun teemana on tällä kertaa tanssi ja se näkyy ohjelmassa runsaana tanssiesitysten ja tanssityöpajojen kirjona. Niiden lisäksi tarjolla on myös teatteria, musiikkia, kuvataidetta, käsitöitä, kotieläimiä, kahvilaherkkuja ja paljon muuta kivaa toimintaa koko perheelle.

Pääsiäisen ohjelmaa on tuottamassa nyt entistäkin suurempi joukko toimijoita. Mukana ovat perinteiseen tapaan Pompoti, Riihimäen kaupunginmuseo ja Vihreä Talo sekä uusina toimijoina Etelä-Hämeen Tanssiopisto, Riihimäen kansantanssijat, Tanssikoulu 1st Step ja Tanssistudio Dance Art. Elämyksiä tarjoavat myös Riihimäen Kuvataiteilijat, Riihimäen nuorisoteatteri, Riihimäen taidemuseo, Riihimäen Teatteri, Riihimäen seurakunta ja Riihilatu ry.

Tuttuun tapaan myös Tivoli Seiterä saapuu Riihimäelle ja Granitin aukion valtaa lauantaina Pääsiäismarkkinat.