Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Visit Riihimäki osallistuu Matkamessuille

13.1.2023 Tiedotteet Koe ja näe Matkailu Messut

Kuvassa on perhe puistossa lammen rannalle.
Kuva: Jenniina Nummela

Visit Riihimäki eli Lopen, Riihimäen ja Hausjärven matkailuorganisaatio esiintyy ensimmäistä kertaa Matkamessuilla Helsingin messukeskuksessa 19.–22.1.2023. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun Loppi, Riihimäki ja Hausjärvi jakavat messuosaston yhdessä. Visit Riihimäki esittelee osastollaan Riihimäen seudun matkailukohteita. Osastolla 6N1 on luvassa myös innostavaa ja vauhdikasta ohjelmaa.

Osastolla oleva ohjelma on teemoitettu Visit Riihimäen kärkien mukaan

Riihimäen seudun matkailun kärkiteemat ovat kulttuuri, luonto, hyvinvointi ja paikallinen elämä. Matkamessujen torstaipäivä on suunnattu matkailualan ammattilaisille ja näin myös Visit Riihimäen osaston ohjelma. Haastattelijana toimii Yle Hämeen pitkänlinjan toimittaja Miki Wallenius. Yrittäjätarinoita tulevat kertomaan muun muassa hausjärveläinen Lepolan talo ja loppilainen Marskin Maja. Perjantaina osaston ohjelma kootaan luontoteeman ympärille. Luontopäivänä kuullaan Lopen luontopoluista, alueen maastopyöräilymahdollisuuksista ja myös jokamiehenoikeuksista. Luontoteeman haastattelijana toimii retkeily- ja erätoimittaja Joppe Ranta.

Lauantaina antaudutaan kulttuurin pariin. Riihimäen kesäteatteri on uudistunut kesäksi. Tiloja on paranneltu sekä kävijöille että esiintyville taiteilijoille. Maistiaisena tulevan kesänohjelmistosta nähdään Riihimäen nuorisoteatterin tuottama Kolme iloista rosvoa. Suomen tunnetuin lelukauppias, Riihimäen sisäänheittäjä Janne Kataja, on myös Visit Riihimäen osastolla lauantaina. Sunnuntain messupäivä on pyhitetty hyvinvoinnille, jolloin kuulemme alueen monipuolisista hyvinvointipalveluista. Eläinavusteisesta hyvinvoinnista tulee kertomaan loppilainen yrittäjä Cardehumma ja SatuAasin tallit kertoo siitä, miten aasit tuovat hyvää mieltä ja oloa ihmisille.

Yhteistyössä on voimaa

Visit Riihimäki organisaatio perustettiin kesällä 2021 ja verkkosivut avattiin vuosi sitten tammikuussa 2022. Organisaation tarkoituksena on tuoda esille Riihimäen seudun houkuttelevia matkailukohteita. Visit Riihimäki on osa Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:tä. Riihimäen kaupunki sekä Lopen ja Hausjärven kunnat sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että matkailija voi helposti käyttää eri paikkakunnilla olevia palveluita.

”Riihimäen kaupungilla, Lopen ja Hausjärven kunnilla on omat vahvuusalueensa matkailussa. Emme kilpaile keskenämme, vaan tarjoamme matkailijalle monipuolisen ja moneen tarkoitukseen sopivan seudullisen matkailukohteen”, kertoo Mia Miettinen, Riihimäen kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö.

Lisätietoja

www.visitriihimaki.fi

Ninni Manninen, messujohtaja, Visit Riihimäki / RTOY, p. 050 362 6051, ninni.manninen@riihimaenmessut.fi

Pauliina Lindgren, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Visit Riihimäki / RTOY, p. 050 516 4004, pauliina.lindgren@riihimaenmessut.fi