Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Uusi kulttuuri- ja yhteisötila sai nimekseen Antonin talo

11.4.2024 Tiedotteet Kulttuuri

Vanhan punaisen puutalon julkisivu kesäisessä vehreydessä, kukkapenkki talon edustalla.

Öllerinkatu 3:een avautuu syksyllä 2024 Antonin talo, kulttuuri- ja yhteisötila. Maaliskuun aikana järjestettiin nimikilpailu, jossa sai ehdottaa uutta nimeä talolle, missä on jatkossa tiloja niin Riihimäen kulttuuri- ja tapahtumapalveluille kuin järjestöillekin. Nimikilpailuun saatiin 81 vastausta ja monissa niistä ehdotettiin useampaa eri nimeä. Talossa on viimeksi toiminut Riihimäen kaupunginmuseo.

”Nimikilpailussa tuli useita Anton Ölleriin viittaavia nimiehdotuksia, joista parhaimmaksi valikoitui Antonin talo, joka perustuu historiaan ja on sympaattinen. 1800-luvulta peräisin olevan talon uudessa nimessä halutaan nostaa Rautatienpuiston historiaa esiin”, kertoo vs. vastaava kulttuurituottaja Lyti Aaltonen.

”Antonin talo tulee jatkossa olemaan myös erilaisten yhteisöjen kuten yhdistysten ja järjestöjen kohtaamispaikka. Näin tuetaan riihimäkeläisten yhteisöllisyyttä”, toteaa hyvinvointikoordinaattori Marjo-Kaisa Konttinen.

Toiminta talossa alkaa remontin jälkeen. Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelujen toimisto pääsee muuttamaan rakennukseen kesän aikana ja syksyllä avautuvat tilat Riihimäellä toimivien yhteisöjen ja järjestöjen käyttöön.

Lisätiedot