Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Teknisen toimialan palveluiden järjestämistapojen jatkoselvitykset ovat valmistumassa

15.4.2026 Tiedotteet Työskentele ja yritä Tekninen toimiala Henkilöstö Kaupunginhallitus

Keltaisen kumihanskan verhoama käsi pyyhkii pesusienellä pyöreää peiliä puhdistusaine vaahdoten.
Kuva: Pexels

Kaupungin tekninen toimiala arvioi parhaillaan resurssiensa käyttöä ja palveluidensa järjestämistapoja. Tekninen toimiala toteutti vuonna 2025 selvityksen, jossa tarkasteltiin, kannattaako toimialan tuottaa palvelujaan omana toimintana vai ostaa ulkoa.

Syksyllä 2025 valmistuneen palveluiden järjestämistapojen selvityksen perusteella alkuvuonna 2026 toteutettiin ulkoistamisen laajentamiseen liittyvät tarkemmat selvitykset. Selvitykset koskevat siivouspalveluja, kiinteistöjen ylläpidon kokonaisuutta sekä kalusto- ja korjaamopalveluja. Selvityksissä tarkasteltiin myös oman toiminnan kehittämistä. Kalusto- ja korjaamopalveluiden selvitys sisältää myös arvioinnin kaluston hankintamalleista ja omistamisesta.

Tällä hetkellä kaupunki ostaa ulkopuolelta noin 50 prosenttia siivouksesta, noin 60 prosenttia kiinteistöjen ylläpitopalveluista ja noin 45 prosenttia kaluston korjaamo- ja huoltopalveluista.

”Jatkoselvitykset ovat viimeistelyä vaille valmiit, joten tuloksista on jo mahdollista kertoa”, toteaa kaupungin tekninen johtaja Maria Vasko.

Selvitysten tulokset antavat pohjaa päätöksenteolle

Siivouspalveluiden selvitys osoittaa, että kaupungin omana työnä toteutettu siivous olisi perusteltua organisoida uudelleen tai siivous on mahdollista ulkoistaa kokonaan. Säästöt olisivat noin 280 000–500 000 euroa vuodessa riippuen esimerkiksi siitä, toteutetaanko siivoustyötä jatkossakin päivätyönä vai pääosin toiminta-aikojen ulkopuolella. Kaikissa siivoustyön kehittämisen vaihtoehdoissa on henkilöstövaikutuksia. Kaupungilla työskentelee tällä hetkellä noin 30 siivoojaa.

Kiinteistöjen ylläpidon selvityksessä todetaan, että tilojen rakentamisessa ja kunnossapidossa lisäulkoistus ei ole perusteltua. Palveluiden ulkoistus on tällä hetkellä noin 64 prosenttia. Oman henkilöstön nopea reagointikyky ennakoimattomiin tilanteisiin kiinteistöissä suojaa kaupungin kiinteistöomaisuutta ja kiireelliset korjaukset ostopalveluna saattavat tulla kaupungille kalliiksi.

Kiinteistöjen ylläpidon selvityksessä todetaan kiinteistöjen hoidon osalta, että tilaneliöt ovat vähentyneet kiinteistöluopumisten myötä. Tämän seurauksena henkilötyövuosia olisi perusteltua vähentää ja organisoida oma palvelutuotanto uudelleen niin, että ostopalveluiden osuus ei lisäänny. Vuosittainen säästö olisi noin 80 000 euroa. Tämän lisäksi palvelutuotannon mitoitusta on perusteltua arvioida myös myöhemmin, erityisesti mikäli hoidettavien kiinteistöjen kokonaispinta-ala vähenee edelleen merkittävästi. Pitkän aikavälin suunnitelmassa ostopalvelujen osuutta on mahdollista hallitusti lisätä. Kiinteistöjen hoidossa työskentelee noin 10 työntekijää.

Kiinteistöjen ylläpitopalveluissa, joka muodostuu tilojen rakentamisesta ja kunnossapidosta sekä kiinteistöjen hoidosta, työskentelee yhteensä noin 20 työntekijää.

Kalusto- ja korjaamopalveluiden selvitys osoittaa, että kaupungin nykyinen toimintamalli perustuu suurelta osin tarkoituksenmukaiseen ja toiminnallisesti perusteltuun kokonaisuuteen, jossa oma kalusto ja oma korjaamotoiminta tukevat kaupungin operatiivisten peruspalveluiden sujuvaa tuottamista. Selvityksessä suositellaan, että kaupunki säilyttää oman korjaamotoiminnan ydintehtävien osalta ja hyödyntää ulkoisia palveluja. Samalla korjaamotoiminnan henkilöstömitoitus on perusteltua mitoittaa minimiin. Korjaamon tehtäväkenttä on kaventunut viime vuosina merkittävästi esimerkiksi kaluston teknologisen kehittymisen seurauksena ja kalustomäärä on vähentynyt. Säästöt henkilöstökuluissa olisivat noin 180 000 euroa vuodessa. Kalusto- ja korjaamopalveluissa työskentelee tällä hetkellä alle 10 henkilöä.

Kalusto- ja korjaamopalveluiden selvityksessä suositellaan, että kaupungin kalustopolitiikka perustuu omistamiseen, jota täydennetään vuokrauksella ja leasingilla.

Selvitykset kaupunginhallitukseen toukokuussa

Kaupungin tekninen johtaja valmistelee jatkoselvitystyön perusteella asian kaupunginhallituksen kokoukseen 4. toukokuuta 2026. Kaupunginjohtaja toimii asian esittelijänä. Lopullinen esityssisältö on vielä tekeillä.

Jatkotoimenpiteiden ja mahdollisen yhteistoimintaprosessin aikataulutus varmistuu sen jälkeen, kun kaupunginhallitus on aloittanut käsittelyn. Todennäköisesti syksyllä 2026 tehdään lopullisia päätöksiä siitä, ulkoistetaanko palveluita lisää vai kehitetäänkö omaa palvelutuotantoa.

Kaupunki tukee henkilöstöään muutostilanteessa.

”Tavoitteena on varmistaa, että muutostilanteissa olevia työntekijöitä informoidaan riittävästi ja että heille tarjotaan tukea koko prosessin ajan. Henkilöstön tukeminen erilaisissa muutostilanteissa on työnantajan tärkeä tehtävä”, tekninen johtaja Maria Vasko kertoo.

Riihimäen kaupunki toteuttaa vakaan talouden ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on sopeuttaa toimintaa, arvioida rakenteita ja resursointia, jotta kaupungin velkamäärän kasvua saadaan hillittyä.

Tarkastelun piirissä suuri osa toimialan henkilöstöstä

Teknisen toimialan palveluiden jatkoselvityksestä pidettiin tiedotustilaisuus toimialan henkilöstölle tänään keskiviikkona 15. huhtikuuta 2026. Selvityksen kohteena oleville yksiköille ja esihenkilöille pidettiin henkilöstötilaisuudet tiistaina 14. huhtikuuta.

Teknisellä toimialalla työskentelee noin 150 vakituista työntekijää ja lisäksi määräaikaisia työntekijöitä esimerkiksi kausityössä. Tarkasteltavien palveluiden piirissä työskentelee noin 60 työntekijää. Se on noin 40 prosenttia teknisen toimialan henkilöstömäärästä ja noin viisi prosenttia kaupungin henkilöstöstä.

Tekninen toimiala jakautuu neljään eri vastuualueeseen, jotka ovat tilakeskus, kaupunkitekniikan keskus, liikuntakeskus sekä suunnittelun ja toiminnanohjauksen vastuualue. Jatkoselvitystyö kohdistuu tilakeskuksen ja kaupunkitekniikan keskuksen vastuualueille.

Riihimäen kaupunki työllistää kokonaisuudessaan noin 1 100 henkilöä.

Lisätiedot

Lue aiempi tiedote (syyskuu 2025): Kaupungin tekninen toimiala selvittää palveluidensa tuottamistapoja

Yhteystiedot