Eho Jouni
Kaupunginjohtaja, vt. talousjohtaja
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupungin uudeksi teknologia- ja innovaatiojohtajaksi on valittu valtiotieteiden maisteri Teemu Seppälä. Hän aloittaa tehtävässään 2. huhtikuuta 2024.
”Robotiikkakoulutuksen avulla Riihimäki on saavuttanut maailman mittakaavassakin ainutlaatuisen aseman. Kaksikäyttöteknologioiden kehittäminen vahvistaa erinomaisesti Riihimäen, Hämeen ja koko Suomen kasvumahdollisuuksia. Samaan aikaan Riihimäen kaupunkirakenne kehittyy esimerkiksi Voimalan, Jokikylän ja asuntomessujen ansiosta. Nämä ovat samalla asioita, jotka tekevät Riihimäestä kansainvälisesti kiinnostavan sijoitus- ja sijoittumiskohteen yrityksille ja osaajille. Olen todella iloinen päästessäni kehittämään luonnonläheistä ja erinomaisella sijainnilla olevaa kaupunkia”, Seppälä sanoo.
Seppälällä on 25 vuoden kokemus teknologia- ja innovaatioympäristöjen kehittämisestä Suomessa ja ulkomailla. Hän on vastannut työssään laajojen kansallisten ja alueellisten innovaatiohankkeiden läpiviennistä. Tällä hetkellä Seppälä työskentelee Helsingin kaupungin elinkeino-osastolla vastuualueenaan kansainväliset kasvuyritykset.
Teknologia- ja innovaatiojohtajan virkaan haki määräaikaan mennessä 26 henkilöä, joista 25 täytti tehtävälle asetetut kelpoisuusehdot. Yksi hakija perui hakemuksensa hakuajan päättymisen jälkeen.
Teknologia- ja innovaatiojohtajan hakuaika oli 19.12.2023–8.1.2024. Tehtävä on uusi ja sijoittuu hallinto ja konserni -toimialan teknologia ja innovaatiot -vastuualueelle.
Lisätiedot
Teemu Seppälä, puh. 050 374 4589
Kaupunginjohtaja, vt. talousjohtaja
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu ,
Avainsanat: Robotiikka ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista