Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Syyskuussa vietetään Liikkujan viikkoa – liiku maksutta busseilla ja kaupunkipyörällä

9.8.2023 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Asu ja rakenna Liikenne ja kadut Joukkoliikenne Liikkujan viikko

Kaksi henkilöä pyöräilevät kesäsäässä kaupunkipyörillä kuvaajaa kohti. Yksi henkilö kävelee kadulla kamerasta pois päin.

Euroopan Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa 16.–22.9. Viikon tarkoituksena on kannustaa ihmisiä pohtimaan omia arkisia liikkumisvalintojaan sekä niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen. Esillä ovat kaikki viisaan liikkumisen muodot, kuten kävely, pyöräily, joukkoliikenne ja fiksumpi autoilu.

Liikkujan viikolla eurooppalaiset kaupungit ja kunnat järjestävät tapahtumia, joilla edistetään kestävää liikkumista. Viikko päättyy Auton vapaapäivään 22.9.

Tänä vuonna Liikkujan viikon teemana on energiansäästö. Teemaviikon virallisia osallistujia ovat kunnat ja kaupungit, mutta myös esimerkiksi seurat ja yhdistykset ovat tervetulleita järjestämään tapahtumia.

Busseilla ja kaupunkipyörällä maksutta koko viikon

Riihimäellä R-liikenteen busseilla matkustaminen sekä kaupunkipyörien vuokraaminen on maksutonta koko Liikkujan viikon ajan. Kaupunkipyörien osalta maksuttomuus koskee enintään tunnin vuokrauksia.

Viikon ohjelmaa päivitetään Euroopan Liikkujan viikon Facebook-tapahtumaan.

Uutista muokattu 5.9.: lisätty linkki ohjelmaan.

Lisätiedot