Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Seutukaupungit selvittävät vetovoimaansa

18.1.2022 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Osallisuus

Graafinen kuva, jossa infoa seutukaupunkitutkimuksesta.
Kuva: Innolink

Riihimäen kaupunki on jälleen mukana seutukaupunkien yhteisessä vetovoimatutkimuksessa. Tutkimuksella selvitetään seutukaupunkien tunnettuutta ja niihin liittyviä mielikuvia. Seutukaupungit ovat oman talous- ja palvelualueensa keskuksia tai keskuspareja. Kyselytutkimus toteutetaan tammi–helmikuussa.

Vuoden 2019 tutkimuksesta käy ilmi, että Riihimäen imagon vahvuuksia kaupunkilaisten mielestä ovat arkielämän asioiden hoidon helppous ja se, että asuminen ja eläminen on turvallista. Uudet asukkaat ovat tervetulleita Riihimäelle.

Kaikista seutukuntien vetovoimakyselyyn vastaajista puolet osaa sijoittaa Riihimäen oikeaan paikkaan kartalla, kolmasosa lähelle oikeaa paikkaa. Verrattuna muutamaan muuhun kaupunkiin, Riihimäen sijainti on suomalaisilla hyvin hallussa.

”Olemme viimeisen kolmen vuoden aikana kehittäneet kaupungin brändiä, viestintää ja markkinointia. On mielenkiintoista nähdä, miten kaupunkimme imago, vetovoima ja tunnettuus ovat kehittyneet työn seurauksena”, sanoo Riihimäen kaupungin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mia Miettinen.

Seutukaupunkien vetovoimatutkimuksen avulla autetaan seutukaupunkeja kehittämään niiden tunnettuutta ja vetovoimaa ja sitä kautta elinvoimaa. Tutkimuksen sisältö noudattaa pitkälti aiempaa vetovoimatutkimusta, mutta lisäksi mukana on kysymyksiä, joilla kartoitetaan vastaajien näkemyksiä pandemia-ajan vaikutuksista seutukaupunkien houkuttelevuuteen mahdollisina asuinpaikkoina.

Millä vetovoimatekijöillä saadaan työvoimaa?

Tulevaisuuden kaupunkien ja kuntien yksi tärkein pääoma on maine.

”Mainetekijöillä ratkaistaan asukkaiden ja teollisuuden sijoittuminen,” toteaa seutukaupunkiverkoston puheenjohtaja, Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala.

Suomen teollisuudesta merkittävä osa sijaitsee seutukaupungeissa. Teollisuuden kriittisin tuotannontekijä on tänä päivänä osaavan työvoiman saatavuus tehtaille ja tuotantolaitoksiin.

“Osaavan työvoiman saatavuuden kannalta on erittäin tärkeää selvittää seutukaupunkien vetovoimatekijät ja siten tietoon perustuvan päätöksenteon pohjalta parantaa kaupunkiemme imagoa ja turvata Suomen teollisuuden tulevaisuus”, summaa Nurkkala.

Tutkimus on jatkoa vuodelle 2019

Seutukaupunkien vetovoimatutkimus tehtiin viimeksi keväällä 2019, ja nyt alkava tutkimus on seurantaa aiemmalle. Tutkimus on tilattu seutukaupunkiverkoston puitteissa. Verkostossa on mukana 57 seutukaupunkia. Tutkimuksen toteuttaa Innolink.

 

Aiheesta lisää:

Tiedote aiemman seutukaupunkien vetovoimatutkimuksen tuloksista ja linkki raporttiin.

Seutukaupunkitutkimukseen pääset tästä linkistä.