Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Senioripuistoissa kohdataan jälleen 1. kesäkuuta alkaen

18.5.2026 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Avoimet hyvinvointipalvelut Hyvinvointi Kohtaamispaikkatoiminta Puistot ja viheralueet Tapahtumat Yhteisöllisyys

Kuvassa senioripuistoilua Antonin talon pihalla. Ihmiset istuvat ringissä ja laulaja esiintyy keskellä.
Kuva: Jemina Salonen

Riihimäen kaupungin vehreissä puistoissa järjestetään jälleen Senioreiden kohtaamispaikkatoimintaa eli Senioripuistoilua joka arkipäivä kesällä. Senioripuistoilun kausi alkaa 1. kesäkuuta ja päättyy 31. heinäkuuta 2026.

”Tänä kesänä Senioripuistoiluperinne jatkuu useassa Riihimäen vehreässä puistossa. Puistoilupaikkoihin on tehty joitakin muutoksia remonttien ja päällekkäisen ohjelman vuoksi, mutta tuttu ja lämminhenkinen toiminta jatkuu ennallaan. Toisaalta olemme tyytyväisiä siihen, että muutoksen myötä pystymme kokeilemaan uusia ja toivottuja puistokohteita”, kertoo Riihimäen kaupungin avoimen senioritoiminnan toiminnanohjaaja Jemina Salonen.

Kaupunki tukee ikääntyneiden aktiivisuutta

Senioripuistojen ohjelmassa on ohjattua rentoa ja virkistävää yhdessä oloa vaihtuvin teemoin lähipuistoissa eri puolella kaupunkia. Puistotoimintaan osallistuminen on maksutonta eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Tarjolla on pullakahvit. Liity seuraamme, kun sinulle sopii. Mukaan ovat lämpimästi tervetulleita niin uudet kuin aiemmilta vuosilta tutut kasvot.

Puistotoiminnalla on säävaraus.

Senioripuistoilun tavoitteena on tukea ikääntyneiden aktiivisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Viime vuoden uusi puistokohde, Antonin talon piha, nousi kesän suosituimmaksi puistoksi ja toimii tänä vuonna maanantai-iltapäivän kohtaamispaikkana. Toiminta voidaan siirtää sateen sattuessa Antonin talon sisätiloihin.

Puistokummit tukena lähtemisessä

Kotoa yksin lähtemiseen voi olla kynnys. Senioripuistoilun vapaaehtoiset puistokummit tarjoavat tukea niille, joille lähteminen syystä tai toisesta ei onnistu turvallisesti ilman toisen henkilön apua.

”Tavoitteemme on mahdollistaa Senioripuistoilu myös heille, jotka kokevat kotoa lähtemisen haastavaksi. Vapaaehtoiset puistokummit tarjoavat kertaluonteista tai säännöllisempää saattaja-apua. Jos koet tarvitsevasi puistokummia tai haluaisit itse toimia sellaisena, ota rohkeasti yhteyttä. Mahdollistetaan yhdessä Senioripuistoilu kaikille halukkaille!”, kannustaa vapaaehtoistyön toiminnanohjaaja Jemina Salonen.

Keskikesän juhla Antonin talon pihalla

Senioripuistojen yhteistä keskikesän juhlaa vietetään maanantaina 15. kesäkuuta Antonin talon pihapiirissä. Tapahtumassa on luvassa rentoa yhdessäoloa ja kesäistä tunnelmaa.

Senioripuistoilun järjestävät yhteistyössä Riihimäen kaupungin avoimet hyvinvointipalvelut ja Kotokartanosäätiö.

Senioripuistoilun aikataulu 1. kesäkuuta – 31. heinäkuuta 2026

Maanantaisin kello 13–14.30 Antonin talon piha, Öllerinkatu 3

Tiistaisin kello 10–11.30 Lounaspuisto, Kaupungin kirjastolla

Tiistaisin kello 13–14.30 Vehmaspuisto, Vehmaksentie 5

Keskiviikkoisin kello 10–11.30 Itsenäisyyden puisto, Puistikko 9
Keskiviikkoisin kello 13–14.30 Gus-Hrustalnijn-puisto Saturnuksenkatu 2, Peltosaari

Torstaisin kello 10–11.30 Piikinmäen puisto, Kopparinaukio
Torstaisin kello 13–14.30 Piilipuisto, Sipusaarentie 31

Perjantaisin kello 10–11.30 Hirsimäenpuisto, Koivukatu 7

Katso lisätietoja avoimien hyvinvointipalvelujen verkkosivulta.

Katso myös lisätietoja lähitoiminnasta.

Lisätietoja

Jemina Salonen
toiminnanohjaaja
avoimet hyvinvointipalvelut
puh. 040 647 7112
jemina.salonen@riihimaki.fi

 

Maria Harvio
toiminnanohjaaja, Kotokartanosäätiö
p. 050 560 9739
maria.harvio@kotokartanosaatio.fi