Rantsi Markus
Liikuntapäällikkö
Tekninen toimiala
Liikuntakeskus vastuualue
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupunki on rakennuttanut kaupunkilaisten toiveesta Riutan ulkoilualueelle niin kutsutun Bike parkin. Bike parkin avajaisia vietetään sunnuntaina 21. syyskuuta 2025 kello 11–14.
Riutan Bike parkissa kaupunkilaiset pääsevät kokeilemaan kahta erilaista alamäkipyöräilyreittiä. Toinen sopii aloittelijoille ja toinen tarjoaa haastetta kokeneemmille alamäkipyöräilijöille.
“Maastopyöräreitit ovat olleet pitkään kaupunkilaisten toiveissa. Olen todella iloinen, että pääsimme toteuttamaan toiveen osallistuvan budjetoinnin myötä. Toivottavasti mahdollisimman moni uskaltautuu kokeilemaan lajia avajaisissa, kun meillä on ajo-ohjaajia opastamassa reittien käytössä”, kannustaa liikuntapäällikkö Markus Rantsi.
Riutan Bike park on jatkossa kaupunkilaisten omatoimiseen käyttöön.
”Bike parkissa korostuvat turvallinen ajo ja muiden huomioon ottaminen, sillä paikalla ei ole henkilökuntaa tai valvontaa. Esimerkiksi ylös alamäkireittien alkupäähän siirrytään aina omaa reittiään pitkin, niin kutsuttua nousulinjaa pitkin”, Rantsi jatkaa.
Paikalle tullakseen ei tarvitse omistaa hienoa pyörää. Olennaista on, että pyörän jarrut ovat tehokkaat ja kunnossa ja että vauhti sovitetaan pyörän ja taitojen mukaan. Toinen alamäkipyöräilyreiteistä sopii hyvin aloittelijoille.
Bike park -alueen toteutus on euromäärältään suurin kaupungin osallistuvan budjetoinnin hanke vuonna 2025. Hankkeeseen käytettiin 40 000 euroa, kun koko osallistuvaan budjetointiin käytetään 100 000 euroa. Alun perin ehdotuksena oli rakentaa bike parkin lisäksi maastopyöräreitti Riuttaan, mutta se karsiutui suunnitelmista.
“Jo melko varhaisessa vaiheessa oli tiedossa, että bike parkia ja maastopyöräreittiä ei molempia saa toteutettua budjetoidulla rahalla. Meillä on ollut harrastajista koottu ohjausryhmä, jossa päätettiin suunnata paukut alamäkipainotteiseen toteutukseen”, Rantsi kertoo.
Tutustu bike parkiin kaupungin verkkosivuilla www.riihimaki.fi/bike-park.
Liikuntapäällikkö
Tekninen toimiala
Liikuntakeskus vastuualue
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Elä ja voi hyvin ,
Avainsanat: Liikunta , Osallistuva budjetointi , Osallisuus , Riutta ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista